Vaihdan nuoremman lapsemme virikelapseksi päiväkotiin.
Kesällä loppuu äitiysloma ja laitan nuoremman silloin 10kk tarhaan ja otan 2v:n
vuodeksi kotiin.
Pääsen näin paljon helpommalla.
Isompi on oppinut nyt kuivaksi ja voin tehdä ihania reissuja hänen kanssaan.
Käydä uimassa, syömässä ulkona ja kerhoilla.
Pienempi on nyt niin vahdittavassa iässä ja ei osaa kävellä niin helpmpaa laittaa hänet muiden hoidettavaksi.
Hoitopäivän pituus on 8-15.30.
Ihanaa kun taas kesän jälkeen helpottaa.
Ei tarvitse hoitaa ja valvoa kuin yhtä ja valitsin helpomman lapsen.
Hoitopaikan saimme samasta missä isompi on nyt heinäkuuhun asti.
Kommentit (15)
Ihan pohjois-suomessa asumme.
Mutta mikä kirous se on, että nuorempi laitetaan hoitoon?
Ihan samahan se on kumpi siellä on kun senhän tähden toista pidetään, että pääsee helpommalla.
Ei kukaan ole sanonut, että sen muiden hoidettavan pitää olla se vanhempi.
Näin pääsen minä helpommalla.
Ap
Voisit viedä nimittäin lapsesi sikäläiseen päiväkotiin: sinne lapset viedään sunnuntai-iltana ja haetaan perjantaina iltasella. On ihanaa, että noiden lasten vanhemmat voivat tarjota kaiken yhdessäoloaikansa ihan vain lapselle eikä lapsi joudu kärsimään aikaisista aamuista, työkireistä vanhemmista ja muusta sellaisesta ikävästä arkipäivisin. Lasten elämä on ihan yhtä pyhää aina vaan!
Oi mikä ihana lapsuus, kun toinen sisarus aina hoidossa. Lailla pitäisi kieltää tällainen. Ei silti, en usko että ap puhuu totta mutta kai näitäkin idiootteja voi periaatteessa olla olemassa. Lapsiahan hankitaan NIMENOMAAN siksi, että pääsisi helpolla!
huutaa ja raivoo niillä ihanilla reissulla...
Itsellä on ollut samanikäiset ja tiedän että tuo aika on aika rankka. Itse palasinkin töihin kun lapset olivat tuon ikäisiä, muttei olisi tullut mieleenkään että olisin jäänyt kotiin ja laittanut nuoremman hoitoon.....
Parin kuukauden päästä jo helpottaa tuon nuoremmankin kanssa. Vaikempaa sinulla tulee olemaan jos viet toisen hoitoon. Joudut heräämään aikaisin aamulla ja sitten ne taudit, jota pienempi kantaa kotiin, joten joudut kuitenkin hoitamaan sairasta lasta joka toinen viikko kotona ja sitten tuo nuorempi herää aivan sika aikasten kotona. Helpompaa on kun heräävät kotona vasta klo 9 jälkeen ja saat kuitenkin nukkua päikkärit kotona, jos väsyttää. Ja jos mies on niin sekin varmaan tulee kotiin jo siinä klo 16 jälkeen, joten ei tuo hoitoaika itselläsi ole montaa tuntia.
Tiedän kyllä että shoppailut ja kyläilyt on vaikeita kahden pienen kanssa, itse en niitä tehnyt juuri ollenkaan, mutta kotona olo riitti tuon ikäiselle.Eri asia sitten kun aikaa menee eteenpäin. Jos ajattelen sinua, joudut rankemmalle jos laitat lapsesi hoitoon, myöskin nuon pieni lapsi ei kuulu päiväkotiin, ennemmin vaikka pph:lle. Ei se vuosi kaksi ole paljoa pyydetty jos hoitaa lapsia kotona. Pyydä vaikka välillä apja jostain jos alkaa pinna tiukentua tai keksi itsellesi iltaharrastus, jotta voit jättää lapset vaikka miehellesi, jos sellainen löytyy. Mielestäni tuo on aivan järjetön ratkaisu sinulle ja lapsellesi, kumpikaan ei tule tuosta hyötymään.
Toki niitä kiukkuja tulee mutta ne ovat vielä ohimeneviä nopeasti.
Nopeasti pystyy lepyttämään tarvittaessa jollain pienellä jutulla.
Ap
jos kehtaisin. Toihan kuulostaa ihan unelmalta. Mun vaan ei pokka kestäis tehdä tota, ajattelen liikaa mitä muut ajattelee..
Tai siis en ota pois hoidosta ollenkaan ja heinäkuussa saavat ainakin joinakin päivinä olla hoidossa kun on kerran maksuton kuukausi! Kesäkuussa ovat hoidossa ainakin jussiin asti ja elokuussa laitan jo heti 4.8 hoitoon vaikka oma työ alkaa vasta joskus elokuun kolmantena viikkona ja kesäkuun ekan lauantain jälkeen loppuu koulut.
. MIKSI NIITÄ LAPSIA PITÄÄ TEHDÄ ENEMMÄN JOS NIITÄ EI JAKSA HOITAA?????
Kun se on niin suloista kun on vauva ja halutaan tehdä sille kaveri että äiti sais omaa aikaa sit kun ne alkaa leikkiä keskenään. Ja kuuluuhan naisella olla lapsia vaikkei niitä jaksais hoitaa, pitää pönkittää egoa omilla lapsillaan.
Ap:n kaltaiselle hirviöäidille olisi pitänyt alun alkaen pistää piuhat poikki. Kenelläkään lapsella ei ole oikeutta syntyä tuollaiselle laiskimukselle.
Kun on niin yleisesti hyväksyttyä viedä 1,5-vuotias virikehoitoon ja jäädä pienemmän kanssa kotiin, mutta tästä jostain syystä älähdetään heti. Jos mäkin jonkun veisin, niin pienemmän, koska isomman kanssa elämä tosiaan on paljon mukavampaa, mutta en vie ketään - ja tuskin ketjun aloittajakaan oikeasti, kunhan herättelee teissä ajatuksia
Kun se on niin suloista kun on vauva ja halutaan tehdä sille kaveri että äiti sais omaa aikaa sit kun ne alkaa leikkiä keskenään. Ja kuuluuhan naisella olla lapsia vaikkei niitä jaksais hoitaa, pitää pönkittää egoa omilla lapsillaan.
Ap:n kaltaiselle hirviöäidille olisi pitänyt alun alkaen pistää piuhat poikki. Kenelläkään lapsella ei ole oikeutta syntyä tuollaiselle laiskimukselle.
Tsemppiä valitsemallasi tiellä. Silti en usko viestin todenperäisyyteen.