Lue keskustelun säännöt.
Jäin pois työelämästä 53-vuotiaana, nyt on kuin paranisin sairaudesta
20.12.2018 |
En olisi ikinä uskonut että voisin palaa näin loppuun töissä. Olen sairas uupumuksesta ja ahdistuksesta, mutta en lääkärin mielestä.
Nyt olen työtön ja suunnitelmani on sinnitellä siten, niin kauan kuin mahdollista. Tämän mahdollistaa se, että minulla on sen verran säästöjä ja perintöäkin on luvassa seuraavan 5-10 vuoden sisällä.
Eihän tämä niin mennyt kuin olisi pitänyt. Olisi pitänyt jaksaa eläkeikään saakka. Minun toimintani on paheksuttavaa.
Mutta en kertakaikkiaan enää jaksanut. Olin säästänyt pahan päivän varalle, ja nyt se paha päivä koitti. On tosin paheksuttavaa, että suunnittelen omaa toimeentuloani myös vanhempieni säästöjen varaan.
Voihan olla että kuntoudun ja jaksan vielä jonain päivänä mennä töihin. Siis jos ylipäätään saan enää työpaikan.
Henkisesti voin paremmin kuin koskaan enkä välitä siitä että minua paheksutaan. Tunnen ja tiedän monia ikäisiäni ja vanhempiakin, jotka ovat aivan yhtä uupuneita. Heilläkin on omaisuutta ja säästöjä niin paljon että voisivat jo jäädä pois töistä ja elää ensin ansiosidonnaisella, sitten peruspäivärahalla ja säästöillään eläkeikäänsä saakka. Mutta he eivät uskalla tehdä sitä ja nauttia rahoistaan kun ovat vielä hyvässä kunnossa.
Miksi he vain sinnittelevät ja sinnittelevät, ja sitä pidetään jotenkin urheana, jopa sankarillisena?
Kommentit (5)
Olen aina tiennyt ettei minusta ole normitöihin. Olisi pitänyt kouluttautua mutta elämiseen liittyviä ongelmia oli hurjasti ja sitä vain ajelehti.
24 vuotta avohoidossa ja osastoakin joskus ehdotettiin.
Harmi ettei ole mitään tutkaa jolla skannata ihmisen sielun tila. Vähättelijöitä ja tuhahtelijoita kun riittää.
Eläkkeelle pääsy ja itsetuntemuksen lisääntyminen on saanut aikaan mielestäni positiivista kehitystä ja jotkut pönttöpäät tulevat kertomaan että töihin siitä nyt.
Noh, ei tartte iholle tulla, kiitos. Huolehtikaa omista asioistanne.
Kukaan ei pakota. Siitä alkoi mun voimaantuminen.
Jotkut jutut on liian oxettavia delegoitavaksi enkä koe enää tarvetta avautua. Enkä tahdo myöskään ottaa vastaan mitään kuraa minkä kuraksi katson.
Elämä ja puuhastelu riittää.
Olen opetellut väistämään ja kestämään.
Ihanaa kun sieluriepu alkaa kasvaa kohti korkeuksia♥️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sama kokemus siinä mielessä, että rasitun hirveästi työyhteisöistä, en niinkään työstä. Oli ihanaa kun sain siirtyä hommiin, joissa ei tarvitse kuunnella jauhantaa päivät pitkät vaan tehdä töitä. Mikä ihana rauha. Koko elimistö tuntui vapautuvan ja oli kuin olisin vihdoin lomalla.
En tajua miten ihmiset jaksavat raahautua seiskan pintaan työpaikan kahvipöytään jauhamaan kakkendaalia koko päiväksi. Hirveää elämää.
Minulla on samanlaiset suunnitelmat. Onneksi on säästöjä ja perintöjä.
Ei sinua kukaan paheksu, kun joudut pakon edessä hellittämään ja vieläpä omalla kustannuksellasi ilman yhteiskunnan apua. Ymmärrän että tilanne ei ole mielestäsi hyvä eikä reilu, mutta ei kukaan ole luvannutkaan että elämä olisi reilua.
m64v ja töissä
Tosi harvinaista ajatella näin. Juuri eräs ystävä pohdiskeli että hänellä on vielä parikymmentä vuotta työelämää jäljellä, ja hän on 52-vuotias!