Lue keskustelun säännöt.
Onko tällaisella liitolla enää mitään mahdollisuutta?
20.12.2018 |
13v avioliittoa takana, kaksi lasta ja kolmas tulossa.
Arvostan miestäni valtavasti, kuten hänkin minua. Välitän hänestä ja hän on loistava isä, sekä kaikin puolin hyvä puoliso. Riitelemme harvoin.
Kaikesta tästä huolimatta olemme kuitenkin etääntyneet toisistamme siinä määrin, että jo hätkähdän hänen kosketustaan jos esim jalka osuu minuun sohvalla vahingossa. Emme varsinaisesti koskettele toisiamme, hieromme ehkä pyynnöstä hartioita tms ja vaihdamme ne "pakolliset" pusut esim. toisen tuodessa kukkia tai aamiaista sänkyyn. Huomioimme siis toisiamme edelleen vanhasta tottumuksesta, ostamme pieniä lahjoja tai teemme aamiaista tms.
Kuitenkaan emme kosketa ohimennen, halaile tms.
Seksiä on ehkä kerran-kaksi kuussa, lähinnä silloin kun himot ovat sen verran suuret että halu herää, mutta en koe sen olevan niinkään halua puolisoa kohtaan vaan mekaaninen suoritus jossa molemmat saavat mitä tarvitsevat.
Jaamme yhä vuoteen, mutta emme käy nukkumaan yhtä aikaa vaan hän tulee sänkyyn n. 1-2h kuluttua.
Jostain syystä olen alkanut tuntemaan oloni epämiellyttäväksi ollessani hänen lähellään alasti tai vähissä vaatteissa, enkä näin ollen esim. käy kanssaan saunassa tai kuljeskele iltaisin kotona topissa ja pikkuhousuissa kuten teen yksin ollessani.
Myös nukkuminen alasti ahdistaa, vaikka se tuntuisi muuten hyvältä.
Seksielämään uskon vaikuttaneen eniten kahden vuoden raskautumisyrityksen, joka vei seksistä kaiken ilon ollen lähinnä ovulaatiopäivien laskemista ja raskauden mahdollisuuden maksimoimista.
Sänkyhommat olivat pakkopullaa, ja molemmat huokaisivat helpotuksesta lapsen saatua alkunsa.
Mies ei ole koskaan sanonut mitään poikkipuoleista sanaa ulkonäöstäni, mutta tiedän itsekin etten ole viehättävä enkä varmastikaan vastaa hänen naismakuaan, joten sen vuoksi ehkä tunnen epämukavuutta hänen lähellään. Ei hän tosin minua juuri katso ja seksi tapahtuu aina pimeässä.
Eroon ei taida kummallakaan olla rahkeita eikä halua, mutta tuskin suhde voi tällaisenakaan jatkua joten pohdin, voiko tästä enää millään keinoin rakentaa mitään toimivaa?
Kommentit (8)
Voisit ainakin aloittaa puhumalla miehesi kanssa tuosta ongelmasta.
Miehesi saattaa tehdä tarkotuksella niitä "vahinko" hipaisuja, mutta perääntyy sinun reaktion takia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten minulle jäi mielikuva, että suurin ongelma on omassa, negatiivisessa minäkuvassasi. Ei niinkään miehessä tai hänen sanomisissaan tai tekemisissään.
Tämä oli hyvä huomio, se voi hyvin pitää paikkansa. Mieheni on todella huomioiva ja esimerkillinen puoliso, hänen tekemisissään ei varsinaisesti ole mitään valittamista.
Ap
Höpö höpö... Liikaa omia ajatuksia, liikaa analyysia - ilman pohjaa... Taitaa raskaushormoonit hyrrätä.
Luulet tietäväsi mitä miehesi ajattelee ja käyttäydyt sen mukaan, esim alastomuus.
Rentoudu ja nauti elämästäsi. Keksi vaikka uusi harrastus.
Tämä se on nykyajan vitsaus... meidän esiäidit ei miettinyt kun piti kantaa vedet ja lämmittää talo yms.
Muutos alkaa itsestäsi. Aloita kiittämällä lapsista ja tulevasta vauvasta ja hyvästä miehestä (kriisiä voi kokoe juoppapaskapetturi ukon kanssa...), sinulla on koti ja ruokaa....
Mene lähelle, pyydä silitystä, anna miehesi koskea vauvamahaasi, hupsutelkaa...
Voimaa ja jaksupoksuja!
Jotenkin aloituksesta tuli hyvin vahvasti se kuva että te molemmat nyt vain ikäänkuin "suoritatte" parisuhdettanne. Sanot miehesi olevan hyvä puoliso ja teidän huomioivan toisianne edelleen. Kuitenkin kosketuksen puuttuminen ja jopa toisen kosketuksesta hätkähtäminen kertovat aivan muusta kuin siitä että olisitte toisillenne puolisoita sanan varsinaisessa merkityksessä.
Jäin siis miettimään että mikä on ajatuksesi ja kuvasi parisuhteesta yleensä?`Milloin puoliso on sinusta "hyvä"? Onko kyse enemmän ulkoisista toimista vai kuitenkin siitä tunteesta?
On selvää että parisuhteenne on henkisellä ja fyysisellä tasolla kriisissä vaikka kulissit pysyvätkin vielä pystyssä. Toisen kosketuksesta vieraantumisesta on kuitenkin aika lyhyt matka toisen kosketuksen inhoamiseen. Muuta neuvoa en oikein osaa antaa kuin että nyt on korkea aika nostaa kissa pöydälle ja puhua. Ja myös ihan aktiivisesti hakeutua toistenne lähelle, tuntui se sitten miten vieraalta tahansa.
Voi myös olla että jonkinlainen pariterapia olisi teille hyvä vaihtoehto jotta saisitte neuvoja siihen miten voitte opetella läheisyyttä uudelleen.
En tiedä, onko seksielämässänne sinällään mitään erikoista. Onhan teillä seksiä säännöllisesti, ja miksi seksiä pitäisi harrastaa useammin kuin huvittaa. Toisaalta en tiedä, miksi on vaikea koskettaa toista ohimennen tai olla alasti hänen läsnäollessaan, jos kerran pystyy seksiäkin harrastamaan. Kuulostaa ristiriitaiselta.
Kerrot, että arvostat miestäsi ja välität hänestä, mutta arvostaa ja välittää voi vaikka ei rakastaisi. Oleellinen kysymys kai on, vieläkö rakastat häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä näkökulmia ja asiallisia vastauksia, kiitos jokaiselle.
Etääntyminen on tapahtunut tosiaan ehkä enemmän minun puoleltani, syynä kenties muutenkin kuormittava syksy.
Syntyvällä lapsella on odotettavissa suuri leikkaus syntymän jälkeen, ja toinen lapsista on kärsinyt koulukiusaamisesta mikä on myös ollut varsinkin minulle raskasta. Taloudellinen tilanne on aiheuttanut stressiä ja mies on tehnyt mahdollisimman paljon ylitöitä tilanteen ratkaisemiseksi, nyt alammekin olla voiton puolella sen suhteen.
Rakastan miestäni kyllä, mutta jotenkin tuntuu ehkä vaikealta tukeutua häneen ja olen kenties työntänyt häntä hieman huomaamattani ulkopuolelle varsinkin raskauden suhteen.
Joku sanoi miehen ehkä hämmentyneen reaktioitani kosketuksiinsa, mikä varmasti tarkemmin ajatellen pitää paikkansa.
Keskustelimme asiasta eilen pitkään, ja päädyimme siihen että taidamme "suojella" toisiamme liikaa omista huolenaiheistamme, jonka vuoksi emme ehkä hae turvaa toisistamme. Mies yrittää pitää pakkaa kasassa taloudelliselta puolelta ja saada rahaa säästöön tulevaa varten, itse keskityn enemmän raskauteen, lapsiin ja vauvan syntymään.
Kumpikaan ei haluaisi erota, mutta huomaan tosiaan ongelman olevan enemmän minussa ja omissa "estoissani" läheisyyden suhteen. En kuitenkaan ole aina ollut tällainen, joten mies mietti josko raskaudella olisi tähän vaikutusta ja olisin sen vuoksi herkempi ja tällainen "outo".
Voisit ajatella että toisen koskettaminen ja läheisyys toisen kanssa on "tapa" ihan samalla tavalla kuin on tapa että ei kosketa toista tai ei ole toisen lähellä. Tavat voi oppia ja tavoista voi oppia pois.
Nyt "läheisyyden tapa" on syystä tai toisesta unohtunut teiltä ja jopa niin pahasti että läheisyys ei enää tunnu luontevalta. On lopulta epäolennaista miksi näin on käynyt jos teillä on oikeasti halua oppia tuo tapa uudestaan. Mutta se vaatii oikeasti motivaatiota ja ymmärrystä siitä että se on ihan välttämätöntä jos ette halua ajautua erillenne.
Teillä on varmaan molemmilla ehkä keskimääräistä pienempi läheisyden tarve koska muuten se kosketus olisi tuskin kadonnut niin täysin ja helposti kun se on teillä tapahtunut ja niin että ette oikeastaan edes tunnu sitä kauheasti kaipaavan. Siltikin kosketus on niin tärkeä yhteyden ylläpitämisessä että sen puuttuminen on samalla heijastunut siihen että ette myöskään oikein jaa muutenkaan elämäänne ja mahdollisia huolianne yhdessä. Tai ehkä tuo etäisyys henkisesti heijastuu sitten koskeutuksen puutteessa. Mutta saman ongelman heijasteita ne kuitenkin varmaan ovat.
Miten minulle jäi mielikuva, että suurin ongelma on omassa, negatiivisessa minäkuvassasi. Ei niinkään miehessä tai hänen sanomisissaan tai tekemisissään.