intohimon puute ei ole riittävä syy eroon

ei pelkkä platoninen ystävyyskään riitä. Kyllä pitää olla intohimoa (seksiä), jotta parisuhteessa on myös muunlaista läheisyyttä.

tarkoitan siis, että jos avioliitto on muuten hyvä, vain intohimo puuttuu, on syytä " lapsellisten" pysyä avioliitossa, eikä lähteä sitä himoa metsästämään.



toisaalta itse en pystyisi enää elämään avioliitossa, missä ei ole sitä intohimoakin välillä. eihän se nyt kokoaikaista tietenkään ole, kuin suhteen alussa. ensimmäinen liittoni oli tällainen nuoruuden rakastetun kanssa solmittu ystävyysliitto. siihen tympääntyivät molemmat.

Musta on lupa olla itsekäs ja tehdä elämällään niinkun haluaa, kerran täällä ollaan. Lapset pelkästään ei ole syy olla yhdessä, muuten onnettomana.

Pitää seurata unelmiaan!



Ja kuten on usein sanottu, lapsetkin huomaa, kun kaikki ei ole kohillaan. Ite en haluaisi antaa lapsille esimerkkiä, että kun yhteen on menty, niin yhdesä pysytään, vaikka mättäis. Etsiköön onneaan, eikä jumitu huonoon suhteeseen!



=)

Todella löyhät kriteerit ihmisillä nykyään ja ovat itsekkäitä.

Koska en ole tyytynyt paskaan. Onnellisempi olen näin, kuin huonossa suhteessa. Voi olla itsekästä, mutta miksi hakata päätä seinään jos se sattuu.



Mitä iloa olla huonossa suhteessa? En ymmärrä, enkä alistu sille. Enkä aio alistaa lapsiakaan sille.

Vierailija:

Koska en ole tyytynyt paskaan. Onnellisempi olen näin, kuin huonossa suhteessa. Voi olla itsekästä, mutta miksi hakata päätä seinään jos se sattuu.

Mitä iloa olla huonossa suhteessa? En ymmärrä, enkä alistu sille. Enkä aio alistaa lapsiakaan sille.

fyysisesti eikä tee asian eteen mitään kohtuullisessa ajassa.

" Jos olisin vaatinut itseltäni meneväni naimisiin ihmisen kanssa, jota himoitsen, olisin sinkku vielä 40 vuotiaanakin" kirjoitti ap

vaikkei olisikaan intohimoa. Mielummin ok suhteessa kuin intohimoa metsästämässä.

mutta monesti toinen kärsii, ja silloin suhde ei toimi

Mutta kyllä läheisyyden puute on todellakin riittävä syy eroon. Omasta osuudesta on itse kannettava vastuu, mutta jos toinen ei vastaa mihinkään, eikä mitään tarpeita (en nyt puhu perlkästään seksistä) ei koe saavansa tyydytetyksi on lapsiakin kohtaan väärin tyytyä johonkin missä oma elämä jää elämättä. Omalla elämällä tarkoitan juuri kohtaamista; sitä että toisen kanssa on elävät tunteet.



Toki jos ei itsekään kaipaa mitään perusolemista enempää eikä ole kiinnostunut tunnetason sitoutumisesta, niin eihän siinä mitään väärääkään ole.

Ihmisellä on oikeus ja lapsiakin kohtaan suorastaan velvollisuus " pysyä elossa" - ja jos se ei onnistu yhdessä kumppanin kanssa niin seurauksena on joko masennus tai katkeruus.



Itse pitää tietysti huolehtia omasta osuudestaan- munkin mielestä on väärin erota siksi että toinen ei " tee onnelliseksi" .



Mut kyllä intohimon puute on riittävä syy jos kysymys on läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen puuttumisesta. Ja sitä on tässä maassa tosi paljon.



Lapset saa elämän mallin aikuisista, joten ei ole ollenkaan yhdentekevää miten vanhemmat elää.

Eihän se yhteiselämä tietenkään vuosikymmeniä ole pelkkää intohimoa ja erotiikkaa, mutta kyllä ne tunteet täytyy löytyä sieltä arjen keskeltä edes joskus jotta yhdessä jaksaa olla.

Ymmärrän kyllä että jotkut haluaa elää kaverisuhteessa lasten takia, omatkin vanhempani aikoinaan olivat lähinnä kämppiksiä keskenään ja kyllähän sen jo pieni lapsi tajuaa ettei isin ja äidin välillä ole sitä jotain.

Meillä ei ole intohimoa ollut kuin ensimmäisinä vuosina, siten se laantui ja saattaa olla vuosikin ettei toinen kiinnosta sillä saralla yhtään. Ehkä sitä on oppinut arvostamaan muunlaisia asioita. 11 vuotta ollaan silti oltu yhdessä.



Se on kyllä syy erota jos toinen lähtee hakemaan intohimoa liiton ulkopuolelta. Siinä on kyse jo todella musertavasta loukkauksesta ja itsetunnon musertamisesta.