Muita jotka vauvakuumeilevat, mutta joita kuitenkin kauhistuttaa samalla?

mä uskon että kukaan ei koskaan voi täysin olla henkisesti valmis äidiksi. Mäkin kuumeilin monta vuotta ja sitten tein plussan ja olin maailman onnellisin ihminen... sen jälkeen alkoi kauhea ahdistus ja nyt kun mahakin jo pömpöttää niin kamala stressi ja ajatus että en mä jaksakaan ja ei tästä tule mitään. Päivä kerrallaa on mun ajatus elämästä nyt. En todellakaan tiedä kaikkea ja tuskin mun tarviikaan :)



kyllä se on hyppy tuntemattomaan ja sehän jännittää ja pelottaa aina! Jos olette nuoria niin yrittämään vaan, kyllä elämä sitten kuljettaa ja jos tapahtuu tai menee huonosti niin voihan sitä tapahtua ja mennä huonosti ilman sitä lastakin.

toiset tiedostaa sen toiset ei, arvaa mitä ajattelen siitä, että sinä tiedostat, että tekeekö se sinusta huonompaa vanhempaa?

Kyllä mä oonkin yrittäny ajatella, että jos plussaan joskus niin päivä kerrallaan mennään ja asiat kyllä järjestyvät, mutta välillä sitten ajattelen, että mitä jos ei järjestykkään! täytyy vaan luottaa tulevaisuuteen ja uskoa, että asioilla on tapana järjestyä:)

Osuinko oikeaan? Mä oon muutenki vähän tällanen, että stressaan/jännitän/pelkään asioita etukäteen.

t. 3

oikeesti kyllä mä aattelin niinkin että " jos ei vekkaa niin ei voi voittaa" Musta tuntuu että muutenkin tosi vähän puhutaan asioista mitä nainen käy läpi päänsä sisällä raskauden aikana, toisaaltaan ihan ymmärrettävää koska raskaus kestää kuitenkin suht lyhyen ajan ja ne ajatukset muuttuu raskauden jälkeen taas. Itse olen kovinkin masentunut ihminen, mutta raskaus sai kemiat päässä kohdalleen ja olen ollu yltiö onnellinen ja tämä sai minut tajuamaan että tuolla päänkemiassa on paljon mahtavaa.



Meillä tilanne on ollut se että rahallisesti ei välttämättä olla valmiita ja mieskin halusi jarrutella jostain syystä, itse koen että olen nyt siinä iässä että nyt on pakko jo alotella kokeilu jos vaikka ei tärppääkään. Ympärilleni ystäville on vahinkolapsia syntynyt todella paljon, toiset erittäin haluttuja ja rakastettuja ja ne joilla asiat menivät sitten vähän huonommin niin elämä on silti kantanut ja näyttää nyt ihania puoliaan. Jotenkin sitä aina sillä synkimmällä kohdalla ei osaa edes ajatella että joskus elämässä tapahtuu jotain hyvää sitten kaikki on taas kohdallaan. Onhan se mukavaa elää elämää joka käy välillä vuoristoradassa kuin elämää joka vaan puksuttaa possujunan lailla eteen päin.



Me ei olla miehen kanssa vielä naimisissa ja naimisiin meno pelottaa, epäilenpä että synnytys ja vauvan tulo saa munkin elämässä suuren muutoksen vielä aikaan. Kuulen itsessäni asioita joita tiedän että kadun sitten lapsen saannin jälkeen, mutta kun ei se lapsi ole vielä täällä niin mistä minä voin tietää mitä kaikkea se tuo tullessaan.



Onnea teille yritykseen! Epäilen että kaikki mitä sä pohdit ja murehdit niin moni muukin tekee ihan samoin ja ajattelee samoin. Olisi tosi ihanaa jos löydät tai sulla on joku ystävä kenen kanssa pystyt jakamaan tai vaikka miehesikanssa edes murto-osan niistä ajatuksista. Huomaat ettet ole yksin :)

vastuu, mutta ei sitä välttämättä tarvitse kantaa kokonaan itse ja vaikka tarvitseekin kantaa kokonaan itse niin saahan siihen apua jos vain on mahdollisuus.



Tuskin mä olisin tähän lapsen hankintaan lähtenyt jos mulla ei olis itsellä ihanaa äitiä ja sukua jolta saa henkistä ja fyysistä apua!



2nen

ja tietenki kun lapsi on syntynyt. Uskon, että vaikka siirtäisinkin vauvanteko-" projektia" niin myöhemmin tuntisin samoja tuntemuksia.

Sitä vaan aluksi jotenkin säikähtää negatiivisia tunteita äitiyden suhteen, kun kaikkialla toitotetaan miten ihanaa on ola raskaana ja tulla äidiksi. Totta on, että raskaudenaikaisista negatiivisista tunnetiloista ei juurikaan puhuta.

ap

siihen vahhemmuuteen kasvaa lapsen mukana! kukaan ei ole valmis vanhemmaksi tosta vaan. kyllä niitä voimia saa ja riittää kun vaan uskoo siihen. aina ei voi jaksaa, eikä tarvitsekaan. joskus saa väsyä ja antaa vaikka mummon hoitaa lasta. samaten sitä välillä on voimissaan ja välillä pohjalla,ei se katso oliko yksi lapsi vai viisi.