Onko kellään omaista, joka sairastaisi paranoidista skitsofreniaa?

Eikö kellään ole, tutun tuttua, joka sairastaisi tätä mt tautia. Saisin vähän lohtua ja neuvoa asiaan.

Oma kokemus on se että diagnoosin jälkeen itse sairaus ei tule oikeasti koskaan lähtemään mihinkään vaan lääkitystä joutuu jatkamaan aina. Meille lääkäri sanoi että suurinpiirtein kolmannes on hoidettuna ns. normaali, toinen kolmannes kärsii lievistä oireista hoidosta huolimatta ja viimeinen kolmannes oireilee vahvasti.

Meillä läheinen on tosi hyvässä kunnossa, elää normaalia perhe elämää ja käy töissä, mutta jos jättää lääkkeet pois menee tosi huonoon kuntoon melko pian. Aina kun lääkkeet on aloitettu ja menee hyvin sovitaan ettei itsekseen enää kokeile pärjääkö ilman, mutta kuulema voi sitten niin hyvin ja kun on oireeton pitkään niin helposti ikäänkuin unohtaa miten tärkeää niiden syöminen on ja kuvittelee pärjäävänsä ilman.

Mutta siis joka tapauksessa tuo diagnoosi ei ole mikään tuomio että automaattisesti menettäisit siskosi harhamaailmalle, vaikka se siltä pahana sairaalajaksona tuntuisikin. Eli toivoa on!

Ei mutta olen itse kokenut psykoosin kauan aikaa sitten, minä aikana koin hyvin paranoidisia ajatuksia. Voin siis hyvin kuvitella, mitä menee ihmisen mielessä, joka tuollaista kokee.

Onneksi selvisin siitä.

Kiitos -Ap

Mun miehellä on, mutta sen verran lievä että hän pärjää ilman lääkitystä. Hän siis on oppinut tietämään mikä on harhaa, ja olemaan puhumatta niistä jutuista muille esim. töissä. Kotona hän kyllä useinkin puhuu vainoharhoistaan, mikä on minusta tärkeääkin, koska silloin minä voin toimia terveenä puntarina sille mikä on vainoharhaista ja mikä totta, niin että hänen oma tämän asian arviointi pysyy terässä. Jos hän vain yksin pyörittäisi niitä juttuja ajatuksissaan niin epäilen että voisi ajan myötä mennä tuo kyky havaita harhat (ajatukset, joita muut ei pidä totena) ja olla kertomatta niistä epäsopivissa tilanteissa.

Miehelläni on paranoidisia huolia esim. elintarvikkeiden myrkyttämisestä, ulkomaisten tiedustelupalvelujen vainoamisesta, ns. henkivalloista sekä jumalallisesta rangaistuksesta erityisesti.

On sukulainen, joka ei myönnä noita oireitaan, vaan syyttelee toisia omien harhojensa perusteella ja aika moni pinnallisempi tuttavuus uskookin niitä.  Henkilö on myös vaikeasti narsisti,  vaikea sanoa kumpaa hän on enemmän, tai kumpi on seurausta toisesta.  Varmaankin hyväntahtoisen skitsofreenikon kanssa pärjää ihan hyvin, mutta vaikean luonteen kanssa yhdistelmä on todella vaikea omaisille.

Meillä hän kertoo, että poliisit tulee hakemaan häntä ja vie vessaan katsomaan kattoa ja sanoo että häntä kuunnellaan sieltä reiästä. Mikro lukee ajatukset ja pelkää äidin ja isän puolesta, ettei niitä tapeta.

Siis eri hoidoissa elokuusta lähtien, ja nyt tämä diagnoosi. Hän ei myönnä sairauttaan ja suuttuu jos sen hänelle sanoo ja sulkeutuu. Eri lääkkeitä kokeiltu, joskus hetkellisesti paikalla. Nyt hoito jatkuu vaan ja siirtyy auroraan. Mutta ei haluaisi syödä lääkkeitä ollenkaan. Kai ne sielä hoidossa pakottaa ne ottamaan?

-Ap

Kyllä kai hoidossa, lääkitys on pakko ottaa.

Kyllä ne joutuu ottamaan lääkkeensä sairaalassa. Osaavat kyllä myös tunnistaa ihmisten keinot joilla yrittävät teeskennellä syöneensä lääkkeen, aikomuksenaan sylkeä pois suusta myöhemmin. Tarvittaessa se lääke laitetaan vaikka injektiona jos ei yhteistyöhalua ole nielemällä ottamiseen.

Kyllä sinä joudut lääkkeesi syömään, ei auta mikään,

Veljeni kertoi nähneensä ja kuulleensa harhoja jo 7 v. ajan. On sosiaalisesti syrjäytynyt ja pääsi hoidon piiriin kun hänet sinne ohjasin. Kieltäytyy kuitenkin lääkityksestä. Tällä hetkellä diagnoosi on määrittämätön psykoosi, mutta varmasti saa skitsofreniadiagnoosin jossain vaiheessa. Sairaalahoitoon ei ole joutunut, koska ei ole avoimen psykoottinen/itsetuhoinen. Rakastan veljeäni hirveästi ja ollaan aina oltu läheisiä. Aluksi kannoin hirveästi huolta ja tunnuin olevani hänestä vastuussa. Koen näin edelleen, mutta olen päässyt siihen vaiheeseen, että teen parhaani ja olen tarvittaessa läsnä, enempää minun ei tarvitse kantaa.

Onneksi veljeni ei käytä päihteitä, jotka voisivat pahentaa tilannetta. Veljeni on ihana ihminen ja suhatutumiseni häneen ei sairastumisen myötä ole muuttunut. Olen iloinen, että hän on nyt avohoidon piirissä, jotta tilanteen pahentuessa ammatti-ihmiset voivat reagoida tilanteeseen.

Jos sisko on pakkohoitostatuksella sairaalassa hän joutuu ottamaan lääkkeet, mutta jos on siellä vapaaehtoisesti niin sitten ei voida väkisin niitä antaa.

Katso areenalta bbc dokumentti Miksi tulin hulluksi. Hyvää näkökulmaa harhoihin