Mitä tehdä, jos synnytyspelon takia ei uskalla yrittää raskautua?

mikset siis sinäkin??



Ja toden totta, sairalassa on kyllä sellaiset tuhdit lääkkeet että ei siihen kipuun kuole. Kivaksihan sitä on turha edes väittää, mutta ennemmin minä synnytän kuin menen hammaslääkäriin.

Ja pelkoon ei ainakaan auta nämä keskustrelupalstat; täällä kaikille on aina tapahtunut jotain tosi kauheeta ja ainakin pahemmin kuin kellekään muulle. ;) On normaalia pelätä/miettiä synnytystä, mutta normaalia ei ole antaa sen vaikuttaa koko loppuelämäänsä.

1) Kansainvälinen adoptio

2) Menet terapiaan ja selvität itsellesi mikä pelon taustalla on. Pitkä ja hankalakin tie, mutta voi myös auttaa muissa elämän kipupisteissä. Ongelmat ja pelot on harvoin ihan yksittäisiä. Voi olla terapialla pääset pelosta kokonaan tai opit elämään sen kanssa tai toteat ettet siitä huolimatta pysty edes harkitsemaan raskautta

3) Käyt pelkopolilla juttelemassa ja jos pelko ei yhtään hälvene ja siitä huolimatta haluat biologisen lapsen, annat vauvalle mahdollisuuden ja sitten vaadit pelkosektion. Sen saa kun pitää päänsä eikä anna periksi lääkärien suostuttelulle. Joskus joutuu pyytämään monenkin lääkärin lausunnon ennenkuin sektiolupa tulee, mutta kyllä sen saa

Ei se synnytys ole mitään hirveää, naisen elimistössä on kaikki tarvittava, jotta siitä selviää.

ja paljon. Mutta siitä selviää!!!!

Joka tapauksessa käy keskustelemassa pelkopolilla jo nyt. Se helpottaa synnytyspelkoa ja sinä voit kevein mielin käydä ne keskustelut, kun tiedät, ettei sinua pakoteta synnyttämään. Jos pelkäät sektiotakin, kannattaa ilman muuta puhua peloista siellä!



Älä jätä äitiyden ihmettä kokematta pelon takia. Ihan turhaa edes lukea noita vähättelyjä kuinka muutkin on siitä selvinneet. On myös ihmisiä, joilla on synnytyksestä niin pahat traumat, etteivät uskalla hankkia enempää lapsia. Eikä se näy kadulla päällepäin =). Mene keskustelemaan, voi olla että uskallatkin synnyttää!

mulla oli sama tilanne kuin aplla, en uskaltanut edes yrittää raskautumista, niin kovasti pelkäsin synnytystä. 5 vuotta haaveilin vauvasta, sitten vaan päätin että yritetään, sitten kun olen raskaana, ei minulla enää ole vaihtoehtoa jahkailla uskallankos synnyttää vai en ;) (pelkosektio ei mielestäni ole koskaan ollut vaihtoehto).



Jo aika raskauden alussa huomasin etten pelkääkään synnytystä niin paljon kuin ennen raskautta luulin, kovasti pelkäsin, mutta en siis NIIN kovasti mitä luulin.



Loppua kohti raskaus kun eteni, pekäsin vähemmän ja vähemmän, en tiedä miksi (ehkä hormonit valmisti mua koitokseen?),



psyykkasin alusta asti itseäni synnytykseen juuri noilla ajatuksilla mitä aiemmat vastaajatkin esittivät, eli että niin monet ovat selvinneet synnytyksestä, kaikki tuttuni, äitini, mummoni ja että monet ovat tehneet sen vapaaehtoisesti useamman kuin yhden keran, eli ei voi olla liian helvetillinen kokemus ja mietin että nykyään on niin tujut lääkkeet ja että ennen ei ollut kuin saunan laude jos sitäkään ;) ja silti naiset ovat siitä selvinneet.



Lisäksi sisulla, ajatelin etten perkele voi olla huonompi nainen mitä muut siinä suhteessa :)



Ja sitten vaan en tosiaan jostain syystä enää raskaana ollessani ajatellut kummemmin koko synnytystä, en jostain syystä vaan pelännyt enää niin.



Kun synnytys alkoi, en pelännyt kovinkaan. Ja sitten kun synnytys oli ohi, ajattelin ja ajattelen yhä, että hyvä etten jättänyt äitiyttä väliin synnytyspelon takia, sillä voin kertoa, se ei sattunut ollenkaan niin paljoa mihin olin vuosia itseäni kauhulla psyykannut. Ehkä pelosta, joka kesti vuosia, oli jopa apua siinä suhteessa, että kuvittelin aina synnytyksen ja ne kivut niin paljon pahemmiksi mitä ne todellisuudessa sitten olivatkaan,



niin pahoiksi olin pelännyt kipuja, että lapsen synnyttyä ja saatuani hänet paidan alle, kysyin kätilöltä: Nytkö ne tosi pahat kivut alkaa? Hän naurahti ja sanoi että ei vaan takanapäin on jo, enää istukka tulossa ja muutama tikki :)



Jälkeenpäin olen ollut siis todella helpottunut ettäuskalsin sittenkin äidiksi, ihaninta mitä voi kuvitella on oma lapsi, ei tätä rakkauden määrää osaa kuvailla, aivan uskomatonta :)



Nyt toista raskautta yritetään, ja olen taas alkanut hieman pelkäämään synnytystä, mietin että mitä jos ensimmäinen synnytykseni ei ollutkaan normaali kun se ei tehnyt niin helvetillisen tuskaisan kipeää mitä " kuuluisi" , ja seuraavassa sitten saan tuta ne todelliset synnytyskivut mistä kaikki puhuu ja mitä olen aina pelännyt ;)



Mutta luulen ja uskon ja toivon, että olin vain kuvitellut kaiken paljon pahemmaksi, ehkä sinulla ap on sama tilanne...Rohkeasti vaan, älä ajattele liikaa vaan toimi niin ei jää vaihtoehtoja kuin uskaltaa kun vauva on jo masussa :) Se on todella sen arvoista, usko pois, synnyttää itse oma lapsi :)

älä tee lapsia jos et pysty sen vuoksi muutamaa tuntia kärsimään.

uskomattomia ihmisiä.

vai antaako ne kaikille haluaville muka sektion??????

Itse pelkäsin raskausaikana hysteerisesti, että joutuisin sektioon, vatsani avattaisiin ja lapsi kiskottaisiin ulos, minut kursittaisiin kasaan ja arven ja tuskien kanssa joutuisin hoitamaan vauvaa. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja sain synnyttää alakautta (epiduraalille 10 pistettä ja papukaijamerkki). Luota biologiaan ja alkukantaiseen äitiyteen. Nainen on luotu synnyttämään, ja Suomi on maailman turvallisimpia paikkoja synnyttää.

Vierailija:

vai antaako ne kaikille haluaville muka sektion??????

vaan monia muita tilanteeseen liittyviä asioita. En vaatinut pelkosektiota, mikä oli virhe. Tiesin, että olisi sen tarvinnut mutten kuunnellut itseäni. Sektio siitä kuitenkin tuli, ja lisäksi elinikäiset traumat. Muutuin ihmisenä paljon sen kokemuksen takia. Menetin lapsenuskon elämään ja siihen että elämä kantaa jne. Kyynistyin todella surullisella tavalla.

Voi olla, että joutuu käymään koko pelkokeskustelurumban läpi ja vaikka vähän dramatisoimaan asiaa siellä sun täällä. Mutta yhteistyökyvytöntä synnyttäjää ei voida pakottaa synnyttämään alakautta, se on fakta.

Nuo toisten kommentit (esim no 2) ei auta pätkääkään, mulla ei ainakaan lohduttanut. Toisella on niin helppo sanoa että mitä tuosta nyt pelkää, oletpa hölmö, mietipäs nyt...



Uskalsin viimein edes yrittää tulla raskaaksi työpaikkalääkärin ympäripuhumana, hän oli entinen kätilö ja kertoi että tarvittaessa lapsi saatetaan maailmaan leikkauksella, se oli tieto joka lievitti minun pelkoja. Kävin pelkopolilla kyllästymiseen asti muttei siitä mitään apua ollut minulle, halusin silti leikkauksen ja sainkin sen. Vielä leikkauspöydälläkin sain kuulla lääkäriltä vittuilua asiasta, mutta silti, pidin pääni ja olen nyt entistä vakuuttuneenpi että ratkaisu oli oikea minulle.



Jos toisen lapsen joskus haluan ja saan, samoilla mennään. Sinä tunnet itsesi parhaiten, älä välitä muiden alentuvista kommenteista. Varaudu kuitenkin siihen että koko raskausajan saat puolustella kantaasi joka ikiselle ihmiselle, niin minäkin jouduin tekemään. Silti, lapseni on terve ja ihana vauva ja minä olen onnellinen, se riittää minulle.