Etäinen anoppi ja mummi. Miten muilla?

Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä teineistä asti jo yli kolmekymmentä vuotta. Suhteeni anoppiin etääntyy koko ajan enemmän ja enemmän. Ei meillä riitaa ole mutta tunnen etten ole hänelle mieleen. Itse asiassa ei minulle ole niin väliksikään, mutta lasten takia tuntuu että hekin ovat saaneet osansa. Tyttäremme oli mieheni suvun ensimmäinen lapsenlapsi ja muutaman vuoden kaikkien "lellikki". Sitten syntyi poikamme eikä anoppi luonut häneen oikein mitään suhdetta. Johtuikohan siitä kun poika peri äitinsä piirteet ulkoisesti ja luonteeltaan? Sitten miehen siskolle syntyi lapset ja sen jälkeen meidän lapset unohtui tyystin. Poikamme ei esimerkiksi ole koskaan viettänyt mummin kanssa aikaa kaksin. Yökylässä oli pari kertaa mutta siskon lapset ängettiin molemmilla kerroilla myös. Poika ei enää suostunut menemään. Siskon lapset ovat todella usein mummilla yötä ja muutenkin usein mukana. Ovat mummin kultia ja mummi halailee, tietää lempiruuat ja tavat. Meidän lapset eivät sellaista kuule ikinä, ei halailla eikä mummi tiedä heistä mitään. Varsinkaan pojasta. Ja lapsemme ovat ihan normaaleja. Ei käytöshäiriöisiä tms. Minusta tuntuu lasten puolesta todella pahalta ja he eivät koskaan halua puhua siitä. Varmasti kuitenkin tuntevat jotain. Mummi asuu kuitenki lähellä ettei siitä ole kyse että olisi välimatkaa. Meidän lapset alkavat olla jo lähes aikuisia eivätkä ikinä puhu mummistaan tai ole mitenkään kiinnostuneita hänestä. Osasyy hänen käytökseensä voi olla mieheni isän nykyinen vaimo joka on ottanut nämä siskon lapset "omikseen". Olisko jotain kilpailua keskenään? Siitä olen kyllä tyytyväinen ettwi meidän lapset ole pelinappuloina siinä touhussa. Oma äitin on kuollut ja isä asuu 800 km päässä mutta lapset on eniten isovanhemmista hänen kanssaan tekemisissä! Sen olen päättänyt kunhan anoppi alkaa olla iäkäs ja avun tarpeessa turha tulla minulle ruikuttamaan. Miehen sisko hoitakoon. Ja tuskin meidän lapset kauhean innokkaita on...