Lue keskustelun säännöt.
Onko epäreilua painostaa miestä valmistumaan?
28.11.2018 |
Mieheni (35 v) aloitti näin aikuisiällä uudet opinnot, mutta on nyt alkanut pohtia, onko ala sittenkään oma ja pitäisikö hänen tehdä sittenkin elämällään jotakin ihan muuta. Vedin eilen aika pahat kilarit ja huusin, että saa luvan valmistua kun on kerran aloittanutkin, ihan sama tuntuuko ala nyt täysin omalta vai ei. Näihin opintoihin on otettu lainaa ja kituutamme nyt tämän elämäntilanteen takia puolet pienemmillä tuloilla kuin normaalisti. Suunnittelemme myös perheenlisäystä lähitulevaisuudessa. Miehen edellisetkin opinnot jäivät aikoinaan kesken, joten kyllä tässä herää kysymys, onko hän yksinkertaisesti kaiken kesken jättävää tyyppiä. Ihana ihminen kyllä, mutta onko hänestä luotettavaksi isäksi, joka ei lähde lätkimään, kun perhe-elämä alkaa kyllästyttää? Miehen mielestä olen täysin kohtuuton, painostava ja tukahduttava. En kuulemma tue enkä ymmärrä häntä hänen etsiessään omaa juttuaan. Tunnen olevani kamala ihminen. Pitäisikö minun tukea ja ymmärtää häntä enemmän vai saanko vaatia valmistumista nykyiseltä alalta?
Kommentit (21)
Ymmärrän sinua, mutta ehkä itse yrittäisin eka kannustavampaa asennetta? En usko, että PAINOSTAMINEN tosiaan ainakaan auttaa, todennäköisemmin vain pahentaa teidän välejä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua, mutta ehkä itse yrittäisin eka kannustavampaa asennetta? En usko, että PAINOSTAMINEN tosiaan ainakaan auttaa, todennäköisemmin vain pahentaa teidän välejä
Kannustavalla asenteella tarkoitan siis sitä, että kannustat valmistumaan.
Kyllä sinun nyt täytyy lepyttää miehesi kun niin pahasti sanoit. Kääri hänelle marisätkä ja pyydä häntä kertomaan ajatuksistaan lisää.
Kilahtaminen ja painostaminen ovat todella huono juttu. Rauhallnen keskustelu aiheesta, positiivinen ehdottelu (voihan hän miettiä elämänsä suuntaa samalla kun opiskelee, valmiiksi saatu tutkinto on aina eteenpäin vievä asia) ja kannustaminen sen sijaan hyviä asioita. Viime kädessä hän on kuitenkin aikuinen joka päättää itse.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua, mutta ehkä itse yrittäisin eka kannustavampaa asennetta? En usko, että PAINOSTAMINEN tosiaan ainakaan auttaa, todennäköisemmin vain pahentaa teidän välejä
Joo, olet oikeassa. Eilen vaan keitti yli, kun mies rupesi maalailemaan jotain todella kaukaa haettuja tulevaisuuden suunnitelmia. Olen itse oppinut, että työllä ja sinnikkyydellä pärjää elämässä vaikkei se aina olisikaan kivaa. Minulla oli aika vaativat vanhemmat, jotka (jopa painostamalla) vaativat meiltä lapsilta hyviä arvosanoja ja suorituksia. Voi olla, että tuollainen lapsuus on jättänyt jäljen ja nyt käyttäydyn samoin omaa miestäni kohtaan... täytyy yrittää olla kannustavampi! -AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kohtuutonta olettaa, että mies valmistuu ja aikuistuu. Vaikka ala ei ihan ominta olisikaan sillä tutkintotodistuksella kumminkin on arvonsa vaikka suuntautuisi muun tyyppisiin töihin. Kaupan kassoina on pilvinpimein esim. Yliopistopudokkaita, jotka ovat yritelleet yksiä jos toisia opintoja eikä viime kädessä mistään tule ikinä valmista.
Minusta 35 v. alkaa olla jo vähän vanha "etsimään omaa juttuaan". Kyllä siinä iässä pitäisi alkaa olla jo palikat suunnilleen kasassa. Tokihan elämänmuutoksia ja ammatinvaihdoksia voi tulla vanhemmallakin iällä, mutta se on eri asia kuin vain haahuilla päämäärättömästi etsimässä itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta 35 v. alkaa olla jo vähän vanha "etsimään omaa juttuaan". Kyllä siinä iässä pitäisi alkaa olla jo palikat suunnilleen kasassa. Tokihan elämänmuutoksia ja ammatinvaihdoksia voi tulla vanhemmallakin iällä, mutta se on eri asia kuin vain haahuilla päämäärättömästi etsimässä itseään.
Suoraan sanottuna niin minustakin. Tuin kyllä miestä ihan 100 % näiden uusien opintojen aloittamisessa, kun ajattelin, että ne nyt ovat vihdoin se kadoksissa ollut oma juttu. Vaan ei. Kyllä tässä on kärsivällisyys nyt vähän koetuksella. -AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kohtuutonta olettaa, että mies valmistuu ja aikuistuu. Vaikka ala ei ihan ominta olisikaan sillä tutkintotodistuksella kumminkin on arvonsa vaikka suuntautuisi muun tyyppisiin töihin. Kaupan kassoina on pilvinpimein esim. Yliopistopudokkaita, jotka ovat yritelleet yksiä jos toisia opintoja eikä viime kädessä mistään tule ikinä valmista.
Kaupan kassalla on myös niitä, jotka ovat tehneet kaiken valmiiksi ajallaan ja huippuarvosanoin ihan tohtorin tutkintoa myöten
Sama asia kuin käskeä masentunutta reipastumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistava ja painostava vaimo on paha juttu.
Jos hän opiskelee yhteisillä rahoillanne, niin kyllä minusta sinullakin on oikeus olla päättämässä asiasta. Eri asia, jos teillä olisi erilliset rahat ja hän pystyisi osallistumaan yhteisiin kustannuksiin kuten ennenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kyllä huutavaa ä.mmää kauaa katselisi.
Vierailija kirjoitti:
Jos hän opiskelee yhteisillä rahoillanne, niin kyllä minusta sinullakin on oikeus olla päättämässä asiasta. Eri asia, jos teillä olisi erilliset rahat ja hän pystyisi osallistumaan yhteisiin kustannuksiin kuten ennenkin.
Hän on ottanut opintoja varten lainaa omiin nimiinsä. Asumismenot maksamme puoliksi. Mutta kyllä minä maksan tällä hetkellä paljon enemmän kaikesta muusta, mm. ruuasta ja kodin hankinnoista. Maksan myös kaikki lomamme, sillä kaipaan matkustelua ja lomailua, vaikka toisella ei olisikaan siihen varaa, enkä halua matkustaa yksin. Tämä kaikki on minulle täysin ok, jos olisi jonkinlainen varmuus siitä, että mies valmistuu ajallaan, menee töihin ja maksaa sitten aikanaan jostakin enemmän. -AP
Sanoisin, että jos kerta ko. henkilöllä on aikaisempi tausta opintojen keskeyttämisessä, niin AP:n näkemys on sinällään oikea. Tutkinto on aina parempi kuin kesken jääneet opinnot, joskaan nyt emme toki tiedä tavoiteltujen unelmien laatua. Jos esimerkiksi haluaa 35-vuotiaana lääkäriksi, mutta lukiopaperit eivät sitä puolla, niin ehkä kannustaisin saavuttamaan ensin jotain matalammalta tasolta. Opiskella ehtii toki koko elämän ajan, mutta jos kerta AP:n perheissä on suunnitelmia vähän isommista asioista, niin ehkä elämää kannattaa nyt suunnata niiden asioiden mukaan.
Kilahtaminen on pahasta, sitä ei pysty puolustamaan. Tällainen aihe on taatusti vähän herkkä.
Unohda ainakin se lisääntyminen tuon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta 35 v. alkaa olla jo vähän vanha "etsimään omaa juttuaan". Kyllä siinä iässä pitäisi alkaa olla jo palikat suunnilleen kasassa. Tokihan elämänmuutoksia ja ammatinvaihdoksia voi tulla vanhemmallakin iällä, mutta se on eri asia kuin vain haahuilla päämäärättömästi etsimässä itseään.
No, elämä ei aina ole näin yksioikoista kuitenkaan ja ihmiset ovat erilaisia.
Itse olen 42, töissä käyn, mutta inhoan jokaista päivää ja aamua.
Edelleen mietin päivittäin että mikä se on minun ala ja paikka, enkä ole keksinyt.
On juostu opinto-ohjaajat,psykologit sun muut ylä-asteelta lähtien, ei mitään apua.
Kadehdin aina niitä jotka sanoo jossain "tiesin jo lapsena,, tai parikymppisenä yms."
Ymmärrän kyllä sua, jos miehesi on aiemmatkin opinnot jättänyt kesken. Et vaadi turhia, ja pitäisihän miehesikin se ymmärtää, varsinkin kun olette tehneet uhrauksia opintojen tähden. Et ole kamala ihminen, sympatiani ovat sun puolella.