Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aloitin lääkityksen, en ole varma olenko parantumassa vai sekoamassa
27.11.2018 |
Diagnoosi on sinänsä merkityksetön, sillä oireeni eivät täysin sovi yhdenkään diagnoosin määritelmään, mutta toisaalta oireita ei ole tarpeeksi myöskään lisädiagnoosiin. Päädiagnoosini on kaksisuuntainen mielialahäiriö sekä toistaiseksi määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. Ahdistunut olen ollut koko elämäni, kaksisuuntainen alkoi erittäin syvällä psykoottisella jaksolla ollessani 11-vuotias ja jatkui vaihtelevan tasoisena vuosia. Välissä oli sekamuotoista ja psykoottinen mania, mutta en tiennyt oireilevani. Olen ollut koko elämäni erilainen, joukkoon sopimaton ja vaikea. Kavereita on aina ollut, mutta olen aina ajatellut etten ansaitse heitä tai kelpaa heille.
Viime vuonna hain apua, mutta tuolloin sain diagnoosiksi masennuksen. Lääkitystä vaihdeltiin, mutta mikään ei tuonut apua, ainoastaan järkyttäviä oireita ja lisäksi koin meneväni vain enemmän sekaisin ja etteivät aivoni lainkaan enää toimineet, en esim. osannut enää laskea oikeastaan mitään, vaikka olen opiskellut matematiikkaa yliopistotasolla. Tänä syksynä psykiatri vaihtui ja pian tämän jälkeen iski taas hypomania, jota seurasi rankka sekamuotoinen jakso. Lääkitys vaihdettiin diagnoosin mukaiseksi ja tilani muuttui välittömästi.
Nyt olen syönyt uusia lääkkeitä vähän yli kuukauden ja sisäänajo on edelleen kesken (Lamictal) ja samalla toisen lääkkeen vähennys meneillään. Masennus on helpottanut, en enää kanna joka hetki mukanani käsittämätöntä syyllisyyden taakkaa, enkä muutenkaan koe enää olevani täysin epäkelpo. Päinvastoin, tuntuu että ajatusmaailmani on avautunut täysin eri tavalla kuin kuvittelin edes mahdolliseksi itselleni; kun en enää jatkuvasti mieti omia tuntemuksia negatiivistä kautta, koen että minulla on paljon annettavaa maailmalle ja haluan tehdä kaikkeni muiden eteen. Tämä kaikki tuntuu vielä hyvältä, selkeältä edistykseltä. Näitä ajatuksia minulla oli ollessani lapsi, joten tuntuu että olen palannut monilta osin sairautta edeltävään persoonaani.
---jatkuu
Kommentit (8)
Lisään vielä, että mietin jatkuvasti olemassa olon tarkoitusta, omaa rooliani ja tehtävääni maailmassa, olevaisen olemusta ja muita kysymyksiä, joita en koskaan aikaisemmin ole vaivautunut ajattelemaan. Aiemmin käsittelin maailmaa ainostaan omasta kapeasta näkökulmastani.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että Voxra toimii sinulla. Seuraa tilannetta mutta ota herkästi yhteys lääkäriin jos herää huolta. Itse kokeilin Voxraa mutta siitä en havainnut kerrassaan mitään vaikutuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että Voxra toimii sinulla. Seuraa tilannetta mutta ota herkästi yhteys lääkäriin jos herää huolta. Itse kokeilin Voxraa mutta siitä en havainnut kerrassaan mitään vaikutuksia.
Voxra on aloitettu aikaisemmin, eikä juuri tuounut helpotusta. Lamictal on näiden nopeampien muutosten takana. Koitan seurailla tilannetta, mutta toisaalta huolestuttaa, että jos mieliala kohenee tästä niin osaanko enää erotella mikä on normaalia ja mikä ei? Tai edes olla huolissani tästä... Kun se on jo nyt hankalaa.
-ap
Kuulostaa hienolta, oli sitten kyse paranemisesta tai sekoamisesta. Vaikka itse olen mieleltäni "normaali", en osaa sanoa, missä epänormaalin raja menee. Jos nykyinen tilanne ja uudet ajatuskuviot eivät ahdista, en olisi huolissani.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hienolta, oli sitten kyse paranemisesta tai sekoamisesta. Vaikka itse olen mieleltäni "normaali", en osaa sanoa, missä epänormaalin raja menee. Jos nykyinen tilanne ja uudet ajatuskuviot eivät ahdista, en olisi huolissani.
Ehkä tuo on oikea lähtökohta tilanteen tulkintaan. Jos olisin kasvanut näiden ajatusten kanssa, en varmastikaan kyseenalaistaisi niitä, kuten en kyseenalaistanut masennuksia ja manioita vaan elin niiden läpi ajatellen, että olin vain epäonnistunut ja kaikin puolin epäkelpo ihminen.
Toisaalta taas, onko sillä niin väliäkään. Jonkun kai tässä maailmassa on oltava hullu. Alkuun diagnoosi oli järkytys, enkä halunnut kenenkään tietävän asiasta. Nyt asia tuntuu merkityksettömältä - en tällä hetkellä näe itseäni sairaana, vaan erilaisena. Kuitenkin yhtä arvokkaana, kuin jokainen muukin ihminen.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Spiritual awakening.
Lami muuten vilkastuttaa.
Itse olin 7 vuotta zombilääkkeillä ja kolme vuotta sitten loppu. Koska vaihtoehdot oli kuolema tai lopetus.
Ja koska tahtotilani on elämä ja olen huomannut että synkassa ok niin mikäs ollessa.
Ihmiset syyllistelee itseään ja toisiaan hassuista asioista.
Omasta maailmasta voi aina tehdä pyrähdyksiä maailmaan. Toisinaan, aika useinkin tulee vastaan mielenkiintoinen ihminen josta jää sieluun jälki.
Avaruus on suuri ihme ja mieli vielä suurempi. Mikään elämässä ei ole pysyvää, ei edes ahdistus, joten reppu selkään ja menox.
Maan hiljaisissa ei ole mitään vikaa.
Mukavaa talvea.
Alue: Aihe vapaa
...
Se, miksi mietin olenko sekoamassa liittyy siihen että aiemmin yliaktiivinen ja sekava mieleni on rauhoittunut sen verran, että pystyn vaivatta ohjailemaan ajatusketjujani ja tuntuu, että ymmärrän asioita joita en koskaan ole ajatellutkaan. Kaivoin eilen esiin erään tähtieteen kurssin materiaalin ja muistelin kuinka opiskellessa kyseistä kurssia opettelin kaiken sisällön ulkoa ja koin kaiken täysin ymmärrykseni ylittäväksi, pelkkä avaruuden ajatteleminen ja mustien aukkojen käsite yksinkertaisesti ahdisti, sillä en saanut mitään selvää mitä ne olivat. Nyt koko kirja avautui täysin eri tavalla, koin ymmärtäväni kaiken ja kykenin hahmottamaan asiat päässäni, mittasuhteet eivät enää tuntuneet järjettömiltä ja hallitsemattomilta, vaan täysin ymmärrettäviltä ja oikeilta.
Samaan aikaan moraalini ja käsitykseni muista ihmisistä on muuttunut, oikea ja väärä eivät vastaa enää aiempia ajatuksiani, kaikessa on niin monta puolta ja tasoa. Yhtäkkiä varmuus siitä että olen oikeassa esim. ihmissuhdeasioissa on muuttunut sihen, että tiedän etten voi koskaan olla varma että kantani on oikeassa, vaan oikeaa vastausta ei ehkä ole olemassakaan, ainakaan siten miten aiemmin käsitin oikean ja väärän.
Mitä ihmettä tässä on tapahtumassa? Olenko parantumassa vai yksinkertaisesti sekoamassa? Sinänsä nämä ajatukset itsessään eivät välttämättä ole erikoisia, vaan enemmänkin se miten nopeasti ne ovat tapahtuneet, koko maailmankäsitykseni on muuttunut. Syy miksi olen aavistuksen huolissani, on lähinnä se, että miten pitkään nämä muutokset jatkuvat ja missä menee raja, että on syytä vaihtaa lääkitystä.
Masennus ei kokonaan ole väistynyt, ajoittain palaan joksikin aikaa takaisin masentuneeseen maailmaani, ehkä tämä huolikin on peräisin masentuneen ja itsetuhoisen puoleni osasta, joka ei halua päästää irti tuskasta.
Läääkitys nyt Voxra 300mg, tiputetaan 150mg ja mahdollisesti jätetään kokonaan pois. Lamictal nyt 50mg, nostetaan vähintään 25mg vielä. Lisäksi imovane ja atarax unilääkkeenä, opamox tarvittaessa, mutta tarvetta ei ole ollut Lamictalin aloituksen jälkeen.
Mielipiteitä? Kokemuksia?