Bali vai Malediivit ja miksi
huomioiden hintataso, nähtävyydet, turvallisuus jne.
Kommentit (41)
Siis Bali. En kyllä olisi menossa Maliinkaan.
1.
Bali. Malediiveilla ei ole mitään tekemistä rannalla makaamisen lisäksi jos ei sukella. Resortit ovat pikkuruisilla saarilla eikä muita vaihtoehtoja ravintoloille tai ajanvietolle ole kuin hotellin tarjoamat. Malediivin lomat ovat yleensä aina all inclusive eli et syö muualla kuin omassa hotellissa. Itse en ainakaan jaksaisi olla vaikkapa kahta viikkoa tuollaisessa paikassa.
Balista voi olla mielikuva paratiisina ja todellisuus on sitten pettymys
Ei yksikään normaalijärkinen ihminen matkusta asiakseen kumpaankaan. Täydellistä ilmastovastuuntunnottomuutta lentää puolen maapallon ympäri löhöloman takia.
Toisekseen Balilta saa melko varmasti jonkun suomalaisessa mittakaavassa hirveän mahataudin ja Malediivit ovat törkeän kallis ja umpitylsä kohde. En ole itse käynyt kummassakaan, mutta valitettavasti todella monet junttiääliöt omassa tuttavapiirissäni ovat.
Olen ollut Balilla. Yllätti positiivisesti kuus nolla. Aivan ihana paikka. Paljon tekemistä turkooseissa vesissä snorklailun lisäksi (kun lähtee Kutasta muualle).
Balilta voi saada paljon pahempaa kuin vatsataudin. Kaikenlaisia hyttysiä joista leviää outoja tauteja. Työkaveri joutui teholle 3vk, syy ei selvinnyt.
Bali belly on käsite. Nyt Balilta voi saada myös mm. malarian, dengue-kuumeen ja Japanin aivotulehduksen. Roskaa on rannat täynnä. Bali on punaniska-aussien Kanaria.
Ikä alkaa painaa. En tahdo työmatkalle kumpaankaan.
Halvemmalla pääset aurinkoon kun menet kanarioille. En lähtisi kumpaankaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei yksikään normaalijärkinen ihminen matkusta asiakseen kumpaankaan. Täydellistä ilmastovastuuntunnottomuutta lentää puolen maapallon ympäri löhöloman takia.
Toisekseen Balilta saa melko varmasti jonkun suomalaisessa mittakaavassa hirveän mahataudin ja Malediivit ovat törkeän kallis ja umpitylsä kohde. En ole itse käynyt kummassakaan, mutta valitettavasti todella monet junttiääliöt omassa tuttavapiirissäni ovat.
Missä ihmeen kuplassa oikein elät? Ei ketään normaalia ihmistö kiinnosta ilmastovastuuntunnottomuutesi paskan vertaa.
Itse lähdemme seuraavaksi Karibialle: siellä on lämmintä, puhdasta ja turvallista. Revi siitä!
Kanarialla on kylmä, mutta tähän aikaa vuodesta voisi olla fiksuinta jäädä kotiin. Aurinko paistaa taas sit kesällä, muistatko? Iho kiittää.
Riihimäki. Ei turhia lentoja ja odotteluja. Ei kieliongelmia, ei outoja tauteja. Ei rahanmenoa. Helppoa, tuttua, kotimaista, mutta sittenkin vähän erilaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yksikään normaalijärkinen ihminen matkusta asiakseen kumpaankaan. Täydellistä ilmastovastuuntunnottomuutta lentää puolen maapallon ympäri löhöloman takia.
Toisekseen Balilta saa melko varmasti jonkun suomalaisessa mittakaavassa hirveän mahataudin ja Malediivit ovat törkeän kallis ja umpitylsä kohde. En ole itse käynyt kummassakaan, mutta valitettavasti todella monet junttiääliöt omassa tuttavapiirissäni ovat.
Missä ihmeen kuplassa oikein elät? Ei ketään normaalia ihmistö kiinnosta ilmastovastuuntunnottomuutesi paskan vertaa.
Itse lähdemme seuraavaksi Karibialle: siellä on lämmintä, puhdasta ja turvallista. Revi siitä!
Toivottavasti sinä koet joka päivä tyydytystä siitä, että saat elää oikeiksi kokemiesi arvojen mukaisesti. Suomessa on kuitenkin myös koulutettuja ja sivistyneitä ihmisiä, jotka eivät jaa samoja arvoja. Me saamme tyydytystä siitä, että käyttäydymme vastuuntuntoisesti ja muita ihmisiä ja luontoa auttaen, ei tuhoten.
Bali, sillä se tuhoutuu parin vuosikymmenen kuluessa tai muuttuu sellaiseksi ettei sinne voi enää matkustaa turvallisesti. Terrorismi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yksikään normaalijärkinen ihminen matkusta asiakseen kumpaankaan. Täydellistä ilmastovastuuntunnottomuutta lentää puolen maapallon ympäri löhöloman takia.
Toisekseen Balilta saa melko varmasti jonkun suomalaisessa mittakaavassa hirveän mahataudin ja Malediivit ovat törkeän kallis ja umpitylsä kohde. En ole itse käynyt kummassakaan, mutta valitettavasti todella monet junttiääliöt omassa tuttavapiirissäni ovat.
Missä ihmeen kuplassa oikein elät? Ei ketään normaalia ihmistö kiinnosta ilmastovastuuntunnottomuutesi paskan vertaa.
Itse lähdemme seuraavaksi Karibialle: siellä on lämmintä, puhdasta ja turvallista. Revi siitä!
Toivottavasti sinä koet joka päivä tyydytystä siitä, että saat elää oikeiksi kokemiesi arvojen mukaisesti. Suomessa on kuitenkin myös koulutettuja ja sivistyneitä ihmisiä, jotka eivät jaa samoja arvoja. Me saamme tyydytystä siitä, että käyttäydymme vastuuntuntoisesti ja muita ihmisiä ja luontoa auttaen, ei tuhoten.
Koen kyllä, kiitos huolenpidosta.
Minä saan tyydytystä siitä kun pulahdan 28-asteiseen kristallinkirkkaaseen mereen ja sukellan katsomaan lukemattomia kaloja ja koralleja... ahh! Pari kuukautta vielä.
Kivoja paikkoja molemmat mutta kyllä Bali on huomattavasti monipuolisempi. Älä missään nimessä mene kuitenkaan Kutalle tai muille turistirannoille. Etsi vaikka joku kiva ekologinen tms resort sisämaan vuorilta tai syrjäisemmiltä rannoilta.
Malediivit on minusta kiva mutta tykkäänkin kuxus resorteista, joita saarella on useita. Olemme myös käyneet risteilemässä loistojahdilla, jossa oma miehistö ja henkilökunta. Neljän päivän risteily ystävä pariskuntien kanssa oli ikimuistoinen kokemus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yksikään normaalijärkinen ihminen matkusta asiakseen kumpaankaan. Täydellistä ilmastovastuuntunnottomuutta lentää puolen maapallon ympäri löhöloman takia.
Toisekseen Balilta saa melko varmasti jonkun suomalaisessa mittakaavassa hirveän mahataudin ja Malediivit ovat törkeän kallis ja umpitylsä kohde. En ole itse käynyt kummassakaan, mutta valitettavasti todella monet junttiääliöt omassa tuttavapiirissäni ovat.
Missä ihmeen kuplassa oikein elät? Ei ketään normaalia ihmistö kiinnosta ilmastovastuuntunnottomuutesi paskan vertaa.
Itse lähdemme seuraavaksi Karibialle: siellä on lämmintä, puhdasta ja turvallista. Revi siitä!
Toivottavasti sinä koet joka päivä tyydytystä siitä, että saat elää oikeiksi kokemiesi arvojen mukaisesti. Suomessa on kuitenkin myös koulutettuja ja sivistyneitä ihmisiä, jotka eivät jaa samoja arvoja. Me saamme tyydytystä siitä, että käyttäydymme vastuuntuntoisesti ja muita ihmisiä ja luontoa auttaen, ei tuhoten.
Koen kyllä, kiitos huolenpidosta.
Minä saan tyydytystä siitä kun pulahdan 28-asteiseen kristallinkirkkaaseen mereen ja sukellan katsomaan lukemattomia kaloja ja koralleja... ahh! Pari kuukautta vielä.
Eipä tarvitse ihmetellä miksi tänne ei kukaan enää uskalla tehdä lapsia. Ihmiset ovat tyhmiä ja julmia.
Eurooppa. Ei kuitenkaan Ranska eikä Italia. Huomioidaan turvallisuus, lyhyempi matka-aika ja pienemmät päästöt. Mali ja Malediivit ovat täynnä roskaa, liikaa turismia, ihmisiä ja ympäristöasiat eivät ole hallussa.