Puoliso, joka on hyvin hankala. Ei ole koskaan väärässä eikä ikinä pyydä anteeksi. Miten kukaan

No tuskin tuossa mistään suuresta rakkaudesta ainakaan on kyse. Ehkä on vaan tottumuksesta ja voi olla takana jotain muutakin. Onhan se omaisuuden jakaminen monelle niin kova paikka että mielummin roikutaan huonossa suhteessa kuin laitetaan lusikat jakoon. Aika yleistä. Onnellisuutta tuossa ei varmasti pääse kokemaan. Joillakin sellainen ajatusmalli että ero olisi hirveä sosiaalinen epäonnistuminen ja siksi vaan tyytyy huonoon suhteeseen. Siihen sitten vielä yhteiset velat, lapset, vene, mökki....näitähän on.

Tämä on vain puolison näkemys ja kertomus. Mistä todella on kyse, sitä et voi tietää.

Tiedän ihmistyypin, usein myös muita ikäviä piirteitä löytyy. Ovat hyviä manipuloimaan ja syyttämään omista virheistä muita. Tällöin erokin olisi puolison oma vika ja siitä voi tulla melko hankalaa. Ei ihme, että tekee mieluummin mieli jäädä kuin lähteä.

Henkilöllä joka ei ole koskaan väärässä eikä pyydä anteeksi on jonkintasoinen persoonallisuushäiriö.

Mun tädin mies oli just tollanen, tosin tätini ei sitä koskaan sanonut ääneen. Joka tarinassa tämä mies oli sellanen nokkelasanainen sankari, omien sanojensa mukaan siis. Kaikki asiat missä voitiin jopa todistaa että oli väärässä niin oli silti omasta mielestään oikeassa.

Rasittava ihminen.

Ihminen, joka ei siedä väärässä olemista on persoonallisuushäiriöinen. Hänelle anteeksi pyytäminen on aina sama asia kuin häviö. Hirveä isku olemattomalle itsetunnolle.

Itse olin tuollaisessa liitossa ja yritin vältellä eroa viimeiseen saakka. Yleisesti eronneita syytetään siitä että erotaan liian helposti, heti ensimmäisen takaiskun jälkeen. Minä en halunnut kuulua tuohon luovuttajien porukkaan. Lisäksi halusin lapsille ydinperheen, koska yksinhuoltajia halveksitaan edelleen.

Lopulta en enää kestänyt kaameaa narsistinnahjusta, mutta kaikkeni annoin avioliitolle. Suosittelen että kaikki keskittyvät omaan parisuhteeseensa ja sen ongelmiin.

Seiskalle haluaisin sanoa, että ehdotuksesi on hyvä, siis se, että kaikki keskittyisivät omaan parisuhteeseen ja sen ongelmiin. Toisaalta kun on kyseessä läheinen, jolla selvästi huono olla mutta joka ei joko uskalla tai halua myöntää elävänsä hyvin kuluttavassa suhteessa. Siis ihan huoli siitä että päätyy ehkä johonkin epätoivoiseenkin tekoon tai tapaan kestää tuota, saa kai tästä olla huolissaan. Auttamisen keinot ovat kyllä vähissä. Jotenkin sitä toivoisi jonkinlaista todellista silmien aukeamista asian suhteen, rohkeutta nähdä että elämällä voisi olla tarjottavana ihan onnellisiakin ihmissuhteita ja iloa ja tyytyväisyyttä. Kasvoillaan ja äänessään ainainen tyytymättämyys, ilottomuus ja alakulo. Tässä vain yksi elämä, haluaisin että hän saisi olla onnellinen. ap

Vierailija kirjoitti:

Mun tädin mies oli just tollanen, tosin tätini ei sitä koskaan sanonut ääneen. Joka tarinassa tämä mies oli sellanen nokkelasanainen sankari, omien sanojensa mukaan siis. Kaikki asiat missä voitiin jopa todistaa että oli väärässä niin oli silti omasta mielestään oikeassa.

Rasittava ihminen.

Tällä miehellä oli yksi suosikki lapsistaan, joka oli menestynyt ihan kohtalaisesti ja tottakai ”täysin tullut isäänsä”, muista lapsista ei edes puhunut mitään.

Vaimonsa teki kaikki väärin, tämä jaksoi kertoa tuntikausia tarinoita kuinka idiootti-vaimo oli tyyliin kaatanut bensaa takkaan ja yritti sytyttää sen niin tämä tuli aina viime minuuteilla pelastamaan ja nimenomaan vain talon. Vaimon loukkaantuminen/kuolema ei ollut ikinä mikään pelko, vain jos talo tai auto oli ne mitkä merkitsi mitään ja sanoi sen useita kertoja ja suoraan. Tarinat ei välttämättä olleet kuin tyyliin 1/3 osa totta, eli liioitteli, mutta jos esim. vaimo alkoi korjaamaan jotain kohtaa niin alkoi huutaa että olihan se niin, olihan se niin! Kun niissä oli aina jotain totta.

Vaimonsa ei siis ollut mikään kotirouva, vaan ihan työssäkäyvä ihminen. En tajua miksi jäi?

Tämä kuulostaa niin tutulta. Sisarukseni puoliso on juuri tuollainen. Ei ole ikinä väärässä ja piiloutuu sisarukseni selän taakse jos tulee jokin haasteellisempi asia. Ulkoistaa kaiken vääryyden, itse ei koskaan tee mitään väärää vaan hänellä aina oikeutus kaikkeen mitä tehnyt tai sanonut. Tunnekylmä eikä koe empatiaa esim. appivanhemman sairastuttua hengenvaarallisesti, tämä ei koskaan kysynyt appivanhemman voinnista mitään. Ainoat ihmiset, joiden kanssa tekemisissä ovat oma lapsuudenperhe. Kaikki muut ihmissuhteet hyljännyt pois myös puolisoltaan, ei yhtään pysyvää ystävää esim. koulu- tai työpaikoista. Ja aina tyytymätön. Ihminen, jolla perusasiat hyvin, mutta siltikään mikään ei tee tyytyväiseksi, kateellinen jopa toisten iloisesta elämänasenteesta. Ja erittäin kova materialisti, mittaa kaiken rahassa, jopa sen keiden kanssa kannattaa olla sen verran tekemisissä että voi mahdollisesti taloudellisesti jotenkin hyötyä. Raskas tapaus.