Lue keskustelun säännöt.
Loputon suru lyhyestä suhteesta ja erosta
18.11.2018 |
Mut jätettiin keväällä aivan yhtäkkiä, ei ehditty olla kauaa yhdessä, mutta ehdittiin puhua tulevaisuudesta, suunnitella vaikka mitä ja kalenteri oli täynnä tulevia yhteisiä kivoja juttuja. Yhtäkkiä mies jätti mut, koska tunteita ei kuulemma ollut tarpeeksi. Nyt miehellä on tietysti jo uusi nainen, mutta mä vaan suren. Koko ajan on surkea fiilis, vaikka yritänkin tsempata. Tämä suru ei vain lopu ja ihan kuin elämästä ei tulisi enää koskaan minkään arvoista.
Mitä hittoa pitäisi tehdä, että elämä alkaisi helpottaa? Tunnen sekoavani siitä, että mies on jo uuden kanssa ja mä jäin miettimään kaikkea, mitä meidän piti tehdä, mutta ei keretty. En löydä tietä ulos täältä tunnelista. Olin ehtinyt asennoitua siihen että me kuulutaan yhteen ja siltä alkuun tuntuikin, kunnes hän jätti. En vaan osaa hyväksyä tätä asiaa, vaikka kuinka yritän. :( Hän oli ensimmäinen miesystäväni koskaan, ehkä se selittää vähän myös asiaa. (Olen 27-vuotias.)
Kommentit (10)
Pakkohan sitä on miettiä ja miettiä kun se vaivaa niin hirveästi. Ihminen on rakennettu niin että helpottaisi kun tietäisi miksi ja minkä takia asioita tapahtuu. Tosiasia on kuitenkin että kaikki asiat elämässä ei selviä, ja on tosi vaikeaa hyväksyä se. Mutta jos joku jätti ja satutti paljon, niin sen ei kannata antaa pilata elämäänsä. Sinä ja sun elämäsi ovat äärettömän paljon tärkeämmät ja arvokkammat kuin se ihminen. Olet velkaa itsellesi sen, että unohdat hänet aktiivisesti ja teet töitä sen eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen, se on todella tuskallista! Mä olin samanlaisessa tilanteessa ja koin hirvittävää tuskaa, tahdoin jopa kuolla. Sun vaan täytyy puhua, puhua ja puhua. Niin tylsältä kuin kuulostaakin, niin se menee ohi ja helpottaa. Vielä sä rakastut niin että taju lähtee, eikö oo ihana tietää se? Se on nimittäin fakta!
Uutta matoa vaan koukkuun. Sulle on kohtalo suunnitellut vielä paremman miehen kuin mitä tuo oli. Everything happens for a reason!
Jos ystäville puhuminen ei auta, niin usein ulkopuolinen apu on paras. Mä olen käynyt purkamassa pahaa oloani mm. kriisikeskuksessa ja soittanut kriisipuhelumeen. Se voi olla ihan yks kaks kertaa puhuminen täysin puolueettomalle ulkopuoliselle ja johan helpottaa. Elämä jatkuu. Niin minäkin lopulta petetyksi tulemisen tuskasta pääsin irti ja olen erittäin onnellinen vakaassa parisuhteessa, perheellinen. Tsemppiä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos teille! <3 Käyn terapiassa onneksi, mutta aikoja on aika harvoin. Pitäisi ehdottomasti pyytää enemmän niitä, jos se vain on mahdollista.
Jouduin eilen kohtaamaan eksäni ja sen naisen kuvan, tuli hirveä olo. Pelkään, että tämä suru ei lopu ikinä.
Mulle tehtiin elokuussa ihan samalla tavalla. Aluksi oli vaikea hyväksyä, että menetti sen ihmisen, jonka kanssa luuli viettävänsä loppuelämän. Hiljalleen sen tunteen tilalle tuli hämmennys ja turhautuminen siitä, miksi näin kävi. Sen jälkeen tajusin, että minun ei kannata tuhlata aikaa ihmiseen, joka on omasta tunne-elämän kypsymättömyydektään kykenemätön rehellisyyteen ja todelliseen sitoutumiseen. Mikään ei poista niiden hetkien aitoutta, mutta tiedän myös, että ansaitsen tuhatkertaisedti parempaa. Ajattele asiaa niin, että parempi nyt, kuin vasta vuosien päästä. Säästyit paljolta harmilta.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille! <3 Käyn terapiassa onneksi, mutta aikoja on aika harvoin. Pitäisi ehdottomasti pyytää enemmän niitä, jos se vain on mahdollista.
Jouduin eilen kohtaamaan eksäni ja sen naisen kuvan, tuli hirveä olo. Pelkään, että tämä suru ei lopu ikinä.
Et kai stalkkaa eksääsi somen kautta? Ei kannata, se johtaa juuri lisätuskaan. Parempi kun poistat elämästäsi kaiken, joka muistuttaa hänestä.
Sen voin kertoa, että vaikka tuntuu että menetit jotain ainutlaatuista ja mahtavaa, niin löydät kyllä saman vielä uudestaan jonkuin muun kanssa, ehkä vieläkin parempaa. Sitä ei usko ennen kuin se tapahtuu.
Kyllä mä sitä välillä stalkkaan. :( En seuraa häntä enää missään, mutta tietysti välillä käyn kattomassa. En tiedä miksi kidutan itseäni tällä!
Toivon todella että tuun vielä joskus kokemaan jotain samanlaista tai parempaa. On vaan niin epätoivoinen olo, ettei niin tuu koskaan tapahtumaan.
Sure rauhassa ja anna aikaa itselles. Aika parantaa haavat, vaikka et sitä nyt ehkä uskokaan.