Kertokaa Rehelliset tunteet puolison lapsia kohtaan

Tuossa tapauksessa syyllinen oli mies, ei lapset.

Mikähän siinä on, että aletaan vihaamaan sitä lasta? Minä en edes käyttäytynyt huonosti, mutta olin äärimmäisen ujo ja pelkäsin muita aikuisia, niin äitipuoli sitten keksi että olen ylimielinen p*ska ja huonosti kasvatettu. Isäni vikahan se ei tietysti ollut, vaan minun (yhdeksänvuotiaan). 

Ihmisiä on kaikenlaisia, luonne ratkaisee. Huonot geenit ja huono kasvatus, huh huh..onneksi olet päässyt eroon tuollaisesta perhehelvetistä. Jos he ovat tuollaiseen elämään tottuneet, he eivät näe siinä ilmeisesti mitään vikaa. Vihan tunteesi on aivan oikeutettua tässä tilanteessa. Myös lapset osaavat olla todella raakoja, kaikki eivät ole puhtoisia lapsukaisia.

No eipä noi lapsetkaan kovin mukavilta tunnu.

Neutraali. Tosin tyttö oli 16, kun aloin hänen isänsä kanssa seurustelemaan. Nyt 21 ja käy meillä välillä kahvilla. Me välillä hoidamme hänen kissaansa, kun menee ulkomaille.

Tässä hyvä esimerkki, miksi ei kannata alkaa seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia.

Kahden lapsen äitinä en olisi koskaan uskonut miten raskas joku lapsi voi olla. Enkä olisi myöskään uskonut miten paljon lapsen läsnäolo muuttaa miehen persoonaa. Hänestä tulee äreä,  poissaoleva ja hiljainen.

Tunsin myös vihaa mieheni 19v. tytärtä kohtaan. Hän oli omistushaluinen ja muatasukkainen isästänsä. Todella epänormaalia. He myös ottivat alkoholia ja kävivät kapakassa yhdessä. Kaiken kaikkiaan manipuloi isäänsä.

Hyi helvetti, mihin roskasakkiin olit joutunut. Onneksi pääsit siitä eroon!

Vierailija kirjoitti:

Tässä hyvä esimerkki, miksi ei kannata alkaa seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia.

Ihan sama se on toisinkin päin.

Minua ärsytti mieheni tytär joka oli kopio äidistään. Luonteeltaan ja ulkonäöltään. Itseään täynnäoleva, valehteleva ja mä teen niinku äiti sanoo-tyyppi. Ja isänsä ei ojentanut millään lailla.

Vierailija kirjoitti:

Tässä hyvä esimerkki, miksi ei kannata alkaa seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia.

Minulla itselläni on lapsia. Mielestäni ainut tapa on ottaa mies, jolla on omiakin lapsia. Jotta hän ymmärtää minua, eikä ole mustasukkainen.

Minulla oli kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö ja miehelläni kaksi, tyttö ja poika kun tavattiin ja alettiin seurustella.

Tyttäreni oli jo 18, keskimmäinen poika 16 ja nuorin 11. Miehen lapset poika 11 ja tyttö 8. Heti alusta asti miehen lapset jotka olivat jääneet äidille, säännöllisesti olivat meillä viikonloppuja. Eipä  mennyt kauaa niin poika esitti toiveen että haluaa muuttaa kokonaan meille. Se saatiin sovittua sossun ja lasten äidin kanssa, ja poika asui meillä neljäntenä lapsena kunnes aikanaan sitten muutti kotoa omilleen.

Miehen tytär jatkoi tapaamista vanhaan tapaan. Heillä on nyt molemmilla omia lapsia, ja he käyvät meillä kuten mummolassa käydään, vaikka oikea mummo en olekaan. Omalla tyttrelläni on kaksi lasta, ja kaikki nämä lastenlapset  on yhtä tärkeitä. Poikani ovat lapsettomia.

En ole koskaan ollut mitenkään läheisissä väleissä miehen lasten äidin kanssa. Olemme antaneet toisen toisemme olla ja elää rauhassa. Riitaa tai kaunaa ei myöskään ole ollut. 

Meille on ollut tärkeintä turvallinen ja luotettava koti jokaiselle lapselle. Omat haasteensa on ollut eikä kaikki ole ollut ruusuillatanssia, mutta esim. tuo että miehen poika halusi muuttaa meille on mielestäni suuri luottamuksen osoitus minulle! Olen siitä ylpeä ja iloinen. Elämä ei aina ole kivaa-kivaa ja helppoa. Meillä on varmasti ollut myös aimo annos onnea mukana löytää puoliso jonka kanssa jakaa vastuu ja ilot tasapuolisesti. Ehkä sekin vaikutti että olimme molemmat jo hyvinkin aikuisia yhteen mennessämme. Elämän realiteetit hallussa.

Miksi on tabu puhua tunteista, joita lapsi herättää.. Varsinkin, jos se on miehen lapsi. Uskon, että on paljon aikuisia, jotka elävät tilanteessa, joka on kestämätön, aiheuttajana juurikin miehen lapsi/lapset? Pelätäänkö ex-vaimojen taholta tulevaa lyttäämistä. Naisten, jotka ehkä tahallaan tekevät jonkun ihmisen elämän vaikeaksi ja saavat siitä pönkitystä huonolle itsetunnolleen. Ovat katkeria ja vetävät samaan kiusaamiseen myös lapset.

Mitä hyötyä tai iloa niistä puolison lapsista on? Niiden lisäksi elämäänsä saa vielä tavalla tai toisella puolison exänkin.

Kuka tahansa ottaisi puolison mieluummin ilman lapsia, jos saisi valita. Tätä ei vain saa sanoa ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tapauksessa syyllinen oli mies, ei lapset.

Miten perustelet, että syyllinen oli vain mies?

Itsellä on kaksi lasta ja siksi oli tosi mukavaa että miehelläkin oli kaksi lasta. Ovat vielä suunnilleen samaa ikää, ja aika nopeasti alkoi muodostua lasten kesken yhteishenkeä, ovat siis alakouluiässä. Tykkään ihan tosi paljon näistä puolison lapsista, tunnen hellyyttä ja heidän juttunsa tuovat minulle paljon iloa. Jos meille tulisi joskus ero, niin sydän kyllä särkyisi näiden lastenkin takia. Olen haaveillut joskus suurperheestä ja nythän minulla tavallaan on. Tietysti huomaan joskus jotain ei-niin-kivoja piirteitä näissä lapsissa mutta toisaalta en suhtaudu niihin niin vakavasti. Omien lasten oikkuilut osuvat paljon pahemmin hermoon, koska tunnen että olen heistä täysin vastuussa, nämä puolison lapset ovat enemmänkin kuin jotain sukulaislapsia tai kaverin lapsia. En ole mikään kaikkien ihmisten rakastaja ja olen miettinyt että miten tämä on voinutkin sujua näin ongelmitta, ja ehkä se osittain johtui siitä, että olin niin avoin ja lempeä lapsille ja otin rohkeasti paikkani, tungettelematta, mutta kuitenkin osoittaen, että olen aikuinen, johon voi luottaa. Siis vähän samaan tapaan kuin jos vaikka laitettaisiin päiväkotiin päiväksi hoitamaan. Lapsilla on kovasti aikuisen tarvetta elämässään, joten kuunteleva ja ymmärtävä aikuinen kyllä saa lapsen sydämen voitettua puolelleen.