Voisitko seurustella miehen kanssa joka ollut tutkintavankeudessa murhasta epäiltynä?
Murhaaja ei selvinnyt, muttei mies saanut tuomiota todisteiden puutteen takia.
Kommentit (9)
Kammottavaa. Ei tuntuisi ajatuksena miellyttävältä.
Haluaako hän mieluummin olla top vai bottom?
Eihän tutkintavankeus tai syytettynä olo mitään tarkoita. Kuka tahansa voi olla epäiltynä tai syytettynä mistä tahansa rikoksesta. Sehän siinä on ideana, että ensin selvitetään ja sitten annettaan tuomio jos on aiheellista.
Aloittajan esimerkkiin voisi sopia, että on ollut kävelyllä lähistöllä ja tuntomerkit täsmää silminnäkijän havaintoihin. Silloin poliisi nappaa kiinni murhasta epäiltynä täysin väärän ihmisen.
Voisin periaatteessa. Tosin ehkä mieluiten pelkän otsikon mukaan (niin, että se murhaaja olisi siis selvinnyt) JA mies ei enää liikkuisi porukoissa, joissa tuollaisiin epäilyihin joutuu, mikäli se liittyisi johonkin porukkaan. Ihmisissä on niin monia puolia, ettei tuollainen yksi asia vielä kerro oikeastaan mitään.
Tottakai voisin. Mutta en sellaisen kanssa, joka olisi sen murhan voinut tehdä. Eli ap:n tapauksessa en, koska ilmeisesti mies oli murhaaja mutta ei vain jäänyt kiinni. Tunnen itsekin sellaisen murhaajan täältä päin. Tappoi narkkinaisen ampumalla ja lavasti itsemurhaksi. Kaikki tietää tämän, myös poliisi, mutta ei vain ole todisteita.
En. Olen itse ns. toisella puolen lakia töissä eli risen työntekijä. Venkulat ei kiinnosta vähääkään.
En.