Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En saa sanaa suustani jos täytyisi puhua tulevaisuudesta miehen kanssa
06.11.2018 |
Emme ole puhuneet tulevaisuudensuunnitelmistamme tai siitä haluammeko elämältä jatkossa ylipäätään samoja asioita. En tiedä haluaako hän lapsia, ja samalla ahdistaa kun itselle tulee ikää koko ajan lisää ja haluaisin lapsia vaikka heti jos se olisi mahdollista. Myös nykyinen ehkäisymenetelmä mietityttää vaan en saa asiaa otettua puheeksi tai saatan alkaa puhua aiheesta mutta jotain aivan eriä mitä oikeasti tarkoitan. Tuntuu, että näistä asioista olisi täytynyt puhua jo aikoja sitten.
Usein päätän, että "tänään puhun", vaan en saa avattua suutani tai sanottua mitään. Yritän aloittaa asiasta puhumisen vaan suustani ei tule ääntä tai saatan sanoa jotain hyvin epäselvää kierrellen ja kaarrellen ettei se liity lopulta mihinkään mistä olen aikonut puhua.
En tiedä mikä siinä on niin vaikeaa. Tuntuu, että puhuminen on minulle helpompaa jos toinen aloittaa ensin, mutta jos toinen ei sitä tee niin tärkeistä asioista keskusteleminen jää kokonaan.
Jotenkin koen näistä asioista ehkä häpeää, jotenkin ajattelen että miksi minulla olisi oikeus haluta lapsia, asuntoa, miksi minun työuralla olisi väliä. Lasta olen halunnut useita vuosia (kenellekään sitä kertomatta). Aina ajatellut että ei ole hyvä työ/asunto jne tilanne ja nyt tajunnut ettei oikeaa hetkeä tai hyvää työllisyystilannetta taida tulla koskaan. Ehkä senkin takia tuntuu, että miksi minulla olisi oikeus haaveilla lapsesta kun tilannekaan ei ole hyvä ja koen siitä häpeää että miksi edes haluan tällaisia asioita. Ehkä se on osasyy miksi en saa puhuttua.
Kommentit (9)
Onko kellään samanlaisia kokemuksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm. Joo mullakin on vaikeeta puhua esim. tunteista ja tarkasti tulevaisuuden suunnittelusta koska olen seurustellut vasta 1,5v poikaystäväni kanssa. Sitä ennen olen ollut yksin pitkään. Olen joutunut siis opettelemaan tän puhumisen ja välillä juuri puhun sitten kun tuplat aukeaa ihan kaiken ja välillä tuntuu et puhun kaikkea mitä en halunnut alunperin edes sanoa, ja se pelottaa että siinä jotenkin jaan itsestäni asioita joita en halunnut tai että poikaystävä tekee jonkunlaisia vääriä tulkintoja.
Ollaan kyllä laveasti puhuttu tulevaisuudesta, mutta enemmän vasta sillätavalla yleisellä tasolla että "ehkä joskus lapsia, mutta ei varmaa, ehkä naimisiin ehkä ei" tyylisesti, eli ei varsinaisesti vielä sellasta yhteistä tavoitetta. Nyt minulla on sellainen tilanne, joka osaltani ratkaisee sen voinko saada lapsia vai en (tätä enempää avaamatta). Olen asiasta maininnut mut en suoraan ole uskaltanut kysyä tahtoisiko poikaystävä lapsia tulevaisuudessa. Itse olen vähän kahden vaiheilla, mutta ratkaisu pitäisi tehdä aika pian. Omalta osaltani ei niin väliä, lapset ei oo välttämättömyys mulle. Mut jotenkin pelkään että jos poikaystävä haluaisikin, ja sit se ei enää mun kanssa onnistuis, niin miten meidän suhteelle käy :/ eipä sillä ainakaan pitkää tulevaisuutta siinä kohtaa voisi olla, ja siksi en uskalla kysyä asiaa suoraan :(
Mutta joo, sun tilanne on kanssa vaikea. Mitä jos koittaisit jotenkin puhua yhden asian kerrallaan? Sanoist sun miehelle että hei, mun on vaikea puhua tulevaisuudesta ja tärkeistä asioista. Että haluaisit kyllä, mutta et oikein osaa. Voisit sanoa, että voisko hän alottaa keskustelun, jos se on sulle helpompi niinpäin? Tai voisitte yhdessä miettiä miten saisitte juteltua parhaite. Ite pystyn juttelee pimeessä iltaisin, kun en näe toisen naamaa :D hassua, vähän kuin ripittäytyisi! mut niin, tuo toimii mulla. Mieti mikä vois olla sellainen mikä sua auttaisi? Jos ei muuten onnistu niin voisittekoha mennä yhdessä vaikka terapeutille? Ihan vaikka yhden kerran, se vois auttaa teitä löytämään tapoja jolla voitte keskustella näistäkin asioista :) !
Kirjoita kirje. Ja selitä siinä kirjeessä miksi kirjoitit kirjeen. Ja pyydä kirjeessä miestäsi ottamaan asiat puheeksi.
Vaikea kuvitella tuollaista tilannetta. Sä olet yhdessä rakastamasi ihmisen kanssa, mutta et voi puhua sen kanssa elämän tärkeistä asioista? Mistä te puhutte, telkkariohjelmista vai? Sehän on parisuhteen tarkoitus, että se on sun pari, sun kumppani, jonka kanssa elämää suunnitellaan ja eletään.
Minulla oli pitkään vastaavanlainen kumppani. Väsyin siihen puhumattomuuteen ja vastuun ottamiseen aloitteista kaikilla yhteisillä rintamilla. Eipä tuo ainut vaikeus ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä kyseinen tyyppi ei vaan ole sulle se "oikea"? Jos sä olet noin sulkeutunut, sä tarvit ihmisen joka saa sut avautumaan.
Kokemusta on!
Opettelet avautumaan ja puhumaan. Suomenmaassa se on varmasti monelle vaikeaa. Kerrot miehelle, vaikka kirjeellä, että asia on sinulle vaikeaa mutta haluat tsempata ja kaipaat tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko mihinkään "kyseessä ei ole oikea ihminen" -höpinään.
Puhuminen voi olla vaikeaa esim. näiden kahden syyn takia:
- pelkäät että miehen toiveet eroavat omistasi niin, että ero tai omista haaveistasi luopuminen on ainoa vaihtoehto
- pelkäät, että mies tahtoo samaa kuin sinä ja sitten on otettava vaadittavat askeleet
Niin kauan kun et puhu, mitään ratkaisua ei tarvitse tehdä.
Alue: Aihe vapaa
Kyse ei myöskään ole siitä, että pelkäisin miehen reaktiota. Hän ottaa varmasti minut ja mielipiteeni tosissaan ja uskoisin hänen olevan suurinpiirtein isoissa asioissa ainakin samoilla linjoilla ja vaikkei olisikana niin varmasti arvostaa mielipiteitäni ja osaa kuunnella. . En vain jostain syystä saa puhuttua mitään vaikka yritän.
Päin vastoin joskus pienessä humalassa hän on yrittänyt kysellä minulta jotain vaan lukkiuduin tilanteesta täysin kun koin kysymyksen epäselvänä ja tilanteen painostavana ja siitä tuli pieni riita kun en saanut sanottua oikein mitään. Minusta olisi ihana keskustella asioista vaan en ymmärrä miksen osaa. :(