Suuri, puhdistava pörssiniiaus on jo ihan ovella
Nyt nähty vasta esileikkiä. Marraskuu otollista aikaa, nyt kun Kiinan talous on voimakkaasti vaimenemassa ihan heidän omien tietojensakin mukaan.
Kommentit (8)
Hörhöt aina aktivoituu, kun vähän kurssit liikahtaa.
Mikä puhdistava? Se, että muut rikastuu, etkä itse ehtinyt mukaan, on siis likaa?😂 Otan osaa.
Se on tämä vaurastumisen tunne, joka puhdistaa.
Ap on varmaan niitä joka on asunut vuokraluukussa viimeiset 20 vuotta, kun odottaa sitä hetkenä minä hyvänsä saapuvaa asuntomarkkinoiden romahdusta, jotta saa ostettua oman asunnon halvalla.
Sillä välin toki olisi jo maksanut oman asunnon velan pois...
Täältähän se ehdottomasti varmin tieto aina löytyy.
Hah, ei ne pörssiniiaukset ole ennenkään mitään puhdistaneet. Pahimmillaan myötävaikuttaneet sotiin, vähimmillään laskeneet elintasoa.
Tuo on kyllä taas sellaista lätinää.... Oikeastaan mitään muuta "puhdistusta" maailmantalous ei tarvitse kuin korko- ja inflaatiotason normalisoitumisen. USA:ssa on 10-vuotinen laina jo yli 3%:in, mutta tämä euroalue kyntää nollan tuntumassa. Riski tietysti inflaation karkaamiselle on toki iso, mutta olisiko se maailmanloppu? 70-luvustakin selvittiin.
Tai voi käydä kauppaa laskevilla kursseilla. Täytyy kyllä laittaa voittoa sivuun ja toki hajauttaa eri omaisuuslajeihin, sillä iso niiaus voisi viedä kerralla pienemmät voitot. Volatiliteetti on kyllä ollut hyvällä tasolla!
Totta turiset, näin se vaan menee..