Tunnetko perheitä, joissa lapsille ostetaan kaikki mahdollinen?
Yhdessä tuttavaperheessä kenelläkään lapsista ei ole yhtään kaveria, koska ovat ilkeitä ja ylimielisiä. Vanhemmat paikkaavat tätä ongelmaa ostamalla lapsilleen ihan kaiken mitä he ikinä haluavat. Kaikki uusimmat laitteet, tietokoneiden näytöt uusitaan pari kertaa vuodessa, ostetaan vaatekaappi uusiksi kerran kuussa jne. Ja harrastavat kaikkea mahdollista, mistä saisivat huomiota.
Lapset / nuoret elvistelevät kaikilla uusilla kamppeillaan ja haukkuvat köyhempiä. Surullista.
Kommentit (16)
Tunnen, mutta näillä lapsilla on myös kavereita. Ovat sen verran pieniä, että eivät osaa vielä elvistellä. Ovat varakkaan suvun nuorimmat ja saavat yllinkyllin kaikkea, koska antajia on niin monta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan mieheni lapselta.
Sama. Siinä kohtaa minulla meni kuppi nurin, kun 11v tyttö alkoi arvoistelmaan Kaija Koon ulkonäköä ja nyt tytön äiti mököttää meille kun todellakin käytiin kireä keskustelu asiasta.
Huvittaa kun 80-90 luvulla syntyneet kun kaivavat sitten kriisejä lapsuudesta vaikka saaneet lähes kaiken mitä sormella osoittanut lapsena.
Oli sellainen tuttu. Eihän se minulle kuulu että yhden vappupallon sijasta lapselle pitää ostaa 10 jättipalloa😂
Tiedän. Olevinaan ei saa kaikkea silloin kun pyytää, mutta kuitenkin käytännössä myöhemmin saa ne kaikki tavarat.
Meillä saa. On silti hyvin suosittu tyttö kaveriporukassa päiväkodissa.
Yksi tuttu nainen on ostanut pojalleen lähes kaikki lelut ja koneet, mitä ostaa voi. On pystynyt antamaan pojalle kaiken, paitsi ei yhtä: isää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan mieheni lapselta.
Sama. Siinä kohtaa minulla meni kuppi nurin, kun 11v tyttö alkoi arvoistelmaan Kaija Koon ulkonäköä ja nyt tytön äiti mököttää meille kun todellakin käytiin kireä keskustelu asiasta.
Itsekin voisin Kaijan ulkonäköä arvostella. Melkoinen korppikotka.

Lapsesi kuullen?

En toki enkä muidenkaan, hiljaa mielessäni ja vauva-palstalla.

No tuo onki ihan eriasia 🤣
Tunnen, ovat järjestäeen vähävaraisia, lapsilla hirveä määrä leluja ja aina kamalasti lahjoja
Joo, veljeni poika.
Sai mm. 9-vuotiaana iPhone 8:n (maksoi silloin jotain 800 €). Hukkasi sen kuukauden päästä ja sai uuden koska sai itkuraivarit kun ehdotettiin halvempaa ja vanhempansa totesivat "ehkä sen varasti joku koulussa ni eihän siitä voi xx:ää rangaista". Onhan se mahdollista koska leuhki jokaiselle kummin kaimalleen sillä puhelimellaan.
Ei siinä mitään, mutta on kasvamassa tosi ylimieliseksi nilkiksi. Elvistelee puhelimellaan ja muilla laitteillaan, kyselee muilta että miten sulla on NOIN VANHA puhelin, eihän tolla pysty tekemään mitään.
Äitini oli pyytänyt poikaa haravoimaan rivarinsa pihan ja lupasi maksaa 5 € niin tämä 10-vuotias totesi että "kysy xx:ää tekemään (serkkunsa), se varmaan suostuu, mua ei tollaset pienet rahat kiinnosta".
Vanhempansa ovat keskituloisia, mutta tähän lapseen syydetään rahaa ja saa kaiken mitä keksii pyytää. Harrastuksia on kokeiltu varmaan kymmentä, missään ei jaksa paria kuukautta kauempaa, eikä tietty tartte (monella on se periaate, että aloitettua harrastusta jatketaan sinne maksetun kauden loppuun, kuukaudessa ei mihinkään lajiin pääse sisään niin että voi varmasti sanoa ettei tykkää).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan mieheni lapselta.
Sama. Siinä kohtaa minulla meni kuppi nurin, kun 11v tyttö alkoi arvoistelmaan Kaija Koon ulkonäköä ja nyt tytön äiti mököttää meille kun todellakin käytiin kireä keskustelu asiasta.
Kyllä sitä kurttuista plösöä sopiikin arvostella.
Aika monet leikki-ikäiset saavat lähestulkoon kaiken mitä keksivät pyytää ja vähän enemmän. Jos käy kurkkaamassa keskiverto 5-vuotiaan tavaramäärää, niin on se aivan valtava.
Kuulostaa ihan mieheni lapselta.