Aikuiset, pidättekö päiväkirjaa?

Pidän, käsin kirjoitettua. Kirjoitan elämästä,tapahtumista,tunteista.. aika paljon käsittelen kriisejä,pelaan myös mennyttä tähän päivään ja omaa muutostani (henkistä kasvua). Kirjoittaminen on aina ollut minulle terapiaa ja tärkeä itsetietoisuuden väline.

Jos joku ne löytää,niin korkeintaan oppivat minusta jotain uutta. Ei siellä mitään pahaa kenestäkään ole, omia kipuiluja vain.

pidän ruokapäiväkirjaa

Vierailija kirjoitti:

Pidän, käsin kirjoitettua. Kirjoitan elämästä,tapahtumista,tunteista.. aika paljon käsittelen kriisejä,pelaan myös mennyttä tähän päivään ja omaa muutostani (henkistä kasvua). Kirjoittaminen on aina ollut minulle terapiaa ja tärkeä itsetietoisuuden väline.

Jos joku ne löytää,niin korkeintaan oppivat minusta jotain uutta. Ei siellä mitään pahaa kenestäkään ole, omia kipuiluja vain.

Ja kirjoittelen usein yksin ollessani,kun muu perhe on muualla. Tai elämä heittelee. Ehkä kerran kuussa korkeintaan.

En ole pitänyt enää teinivuosien jälkeen. Silloin kirjoitin ihan kovakantisiin päiväkirjoihin ja säilytin niitä lukitussa kaapissa. Ne oli lähinnä uikutusta yksipuolisista ihastuksista ja ristiriitatilanteista kavereiden kanssa. Ei mitään kauhean syvällistä pohdintaa.

Kirjoitan harvoin, mutta laitan sinne muistikirjatyylisesti asioita ylös. Pitäisi kyllä kirjoittaa useammin, niitä on kiva lukea myöhemmin.

En, mutta pitäisi ehdottomasti alkaa jotain kirjoittamaan. Olisi mukava palata myöhemmin tutkailemaan mitä on liikkunut milloinkin päässä tai että edes muistaisi mitä on tehnyt milloinkin.

Kirjoitan vaihtelevasti, välillä peräkkäisinä päivinä, välillä puolen vuoden välein. Kirjoitin kauan käsin käsitelläkseni tunteita, mutta nykyään kirjoitan tietokoneella ja pyrin kirjoittamaan myös selkeästi tapahtumia tunteiden lisäksi. Vanhat päiväkirjat ovat lähes pelkkää tunteiden myllerrystä ja varsinaiset tapahtumat ovat vähissä.

Kirjoitan nykyään myös menneitä tapahtumia, sillä siten saattaa muistaa yhtäkkiä jotain yllättävää. Kirjoitustyyli on tietokoneella "romaanimaisempaa" nopeamman kirjoittamisen myötä. Tekstejä on myös mielekkäämpi lukea jälkeenpäin.

Pidin, mutta tuhosin ne äskettäin. Kirjoitin niihin paljon pahasta olostani ja sekoiluistani, mutta sitten tuli paniikki, että joku löytää ne ja lukee. Oli tosi vaikea aika elämässä ja tein kaikenlaista hullua. Totesin, että parempi tuhota tarinat niistä. Kirjoittamisesta oli kyllä aikanaan todella paljon hyötyä.

Kirjoitan melkein joka päivä ja olen pitänyt päiväkirjaa 20 vuotta eli yläasteelta lähtien. Kirjoitan päivän tapahtumista ja puran tunteitani. Kirjoittaminen on minulle kuin terapiaa. En pelkää kenenkään lukevan päiväkirjojani, mutta en kyllä tykkäisi, jos joku lukisi niitä salaa. Kirjoitan käsin. Kirjoitan aina sängyssä ennen nukkumaan menoa. En ole tässä asiassa oppinut digitaalisuuteen. Minusta on ihanaa ostaa uusi päiväkirja ja katsoa kaupassa joku kivan näköinen.

Enn tarviitse raapustelua vaaan kyllä se aiika hyvin jäää tuonne nuppiiin.

Vierailija kirjoitti:

Enn tarviitse raapustelua vaaan kyllä se aiika hyvin jäää tuonne nuppiiin.

Muttta kyllä se ainaa ehkä jonkinlaiisen tunneraktion tarrvitsee että se talllentuu sinne.

Pidin siitä ajasta, kun menetin vauvan. Aloitin viikko sairaalasta kotiutumisen jälkeen ja kirjoitin vuoden verran tuntojani. Päiväkirjan ansiosta muistan paljon asioita, jotka olisivat muuten unohtuneet. Elin aikamoisessa sumussa. Nuo kirjoitukset ovat tärkeitä muistoja vauvastani, vaikka häntä ei niiden kirjoittamisen aikaan enää ollut.

Suosittelen lämpimästi päiväkirjan pitämistä missä tahansa elämän kriisitilanteessa. Selkiyttää ajatuksia ja voi palata myöhemmin vaikeisiin hetkiin. Sen kautta voi seurata myös omaa toipumistaan.