Seurustelu skitsofreenikon kanssa, olen ihan loppu

Älä jatka suhdetta. Osa psyykkisistä sairauksista on hirvittävän raskaita sekä potilaille että läheisille.

Täti on bipolaarinen ja maanikkovaiheessa kammottava.

Miksi seurustelet hänen kanssaan? Mitä toivot tulevaisuudelta? Toivottavasti et haaveile lapsista.

Kaverini on kaksisuuntaisen lapsi eikä siinä perheessä varmaan ollut edes mahdollisuutta kasvaa normaaliksi aikuiseksi. Nyt aikuisena tuo ei kestä normaalia elämää. Tunteita ei saisi syntyä ollenkaan, niistä menee ihan sekaisin.

Säälittää kaveri ihan kamalasti. Vanhempiensa ei olisi ikinä pitänyt tehdä yhtään lasta. Kaverinikin toivoo vain, että voisi olla kuollut.

Kokemusta on.

Ei pystynyt olemaan edes kaverina, se sekoilu ja persoonallisuuden muuttuminen oli aivan liikaa. Muuttui itsekkääksi ja ahneeksi opportunistiksi, jolle koko maailma tuntui olevan jotakin velkaa. Koko ajan oli vaatimassa itselleen jotakin ja jos ei saanut, otti lakikaveriinsa yhteyttä. Niin absurdia.

Pommitti sekavilla sähköposteilla, tekstareilla ja puheluilla aivan jatkuvasti. Asioiden hoito oli hillittömän vaikeaa kun kaikki olivat muka pimittämässä häneltä mikä hänelle kuuluu. Vainoharhoja, paikalleen jähmettymistä, muistiongelmia, varastamista, väkivaltaa, virkavallan väkivaltaista vastustamista, huumeiden käyttöä. Oli lopulta poliisin etsintäkuulutus päällä.

Ei halunnut syödä lääkkeitä, koska ei tuntenut itseään sairaaksi. Jos söi, otti samalla kaljaa ja välillä poltti pilveäkin sekaisin edellisten kanssa. Ei kuunnellut mitään neuvoja ja muutuit heti viholliseksi kun huomautit kaikesta siitä ydinlaskeumasta mitä jätti jälkeensä. Olen antoisampia keskusteluja käynyt puhelinpylväänkin kanssa.

Nukkui välillä puiston penkeillä, tappeli ja ryöstettiinkin. Selitykset oli monenlaisia "Kävelin seinää päin" jne.

Siinä sirkuksessa ei vain pystynyt olemaan, hermot meni. Ja mulla on oikeastikin helvetin pitkä pinna.

Ilmoittelee itsestään pari kolme kertaa vuodessa viesteillä joiden sisällöstä ei pysty sanomaan mitä se tarkoittaa.

Vaikka olikin vain kaveri, niin silti jätti traumat. En pysty edes kuvittelemaan mitä helkuttia se on ollut tyttöystävälleen ja lapselle jonka sai tämän kanssa.

On, on huono omatunto koska kaveria ei mukamas jätetä, mutta rajansa kaikella. On omatkin ongelmat.

Onneksi(?) jannulla on perhe, joka huolehtii edes jotenkin.

Vierailija kirjoitti:

Älä jatka suhdetta. Osa psyykkisistä sairauksista on hirvittävän raskaita sekä potilaille että läheisille.

Täti on bipolaarinen ja maanikkovaiheessa kammottava.

------

Sinulla on paljon samoja geenejä. Että silleen..

No mikä siinä on niin hirveää?

Itse kestin 8kk tuota menoa ja ero tuli ja vielä vuosien päästä tää roikkuu perässä ja kitisee kuinka tarvitsee mua. Ei pidä itsestään ollenkaan huolta ja odottaa että joku taikoo hänet paremmaksi. Pahentaa tilaansa epäterveellisillä elämäntavoilla, ei ota lääkkeitään oikein, juo alkoholia ja nukkuu jne miten sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä jatka suhdetta. Osa psyykkisistä sairauksista on hirvittävän raskaita sekä potilaille että läheisille.

Täti on bipolaarinen ja maanikkovaiheessa kammottava.

------

Sinulla on paljon samoja geenejä. Että silleen..

Niin?

Suhteen voi lopettaa, vaikka toinen olisi kuinka sairas tahansa, vaikka ihmiset ovat herkkiä arvostelemaan, niin silti tähän ei ole kellään mitään varaa, oma vointi on kuitenkin se mistä pitää pyrkiä jokaisen pitämään huolta, itseäsi kanssa sinä kuitenkin tulet aina elämään.

En nyt kyllä voi oikein muuta kuin suositella eroa. Tai jos välttämättä haluat roikkua välillä löysässä ja välillä kireässä hirressä koko ikäsi niin tee se, mutta älä ainakaan lisäänny.

T: Skitsofreenikon lapsi

Mun hyvällä kaverilla on skitsofrenia. Hänellä on vähintään 2 lähestymiskieltoa. (Voi olla paljon enemmän, mutta nämä kaksi olen kuullut niiden tekijöiltä)

Hän on ollut noin 5 kertaan psykiatrisessa sairaalassa osastojaksoja jo. Aina sama kaava toistuu:pääsee pois ja heti kun pakkopiikitys lopouu, hän lopettaa muutkin lääkkeet. (sivuvaikutukset harmittavat) Sitten hän on taas aivan sekaisin. Lähes kaksi vuotta aina vapaana ja lopulta vihdoin viimein jälleen psykiatriseen sairaalaan. Mua ärsyttää erittäin paljon, miksi ei ole loppuelämänsä pakkolääkitystä. Hän on sekaisin ollessaan hengenvaarallinen uhkailuineen.

Serkkuni tyttöystävällä puhkesi skitsofrenia jonkin aikaa sitten, ja sivusta katsottuna säälittää, miten se rajoittaa myös sen terveen puoliskon elämää. Tämä tyttö asuu nyt jossain tuetussa asuntolassa, tuskin koskaan pystyy elämään omillaan, lapsista ei kannata edes haaveilla... Serkkuni kannalta tämä tarkoittaa siis sitä, että yhteenmuuttaminen ei onnistu, mikäli hän ei halua jo parikymppisenä alkaa omaishoitajaksi tyttöystävälleen.

Muutenkin tuntuu olevan vähän puun ja kuoren välissä, koska tietysti välittää ihmisestä, jonka kanssa ehti elää enemmän tai vähemmän normaalia parisuhdearkea ennen sairauden toteamista, kuitenkin toisaalta hän on vielä todella nuori ja olisi kenties kaipuuta tasavertaiseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa suhde voisi olla jotain muuta kuin jatkuvaa painimista lääkityksen ja harhojen kuriin saamisen välillä. Jostain syystä hän ei silti vielä ole joko halunnut tai uskaltanut päättää suhdetta, kenties siinä pelossa, että tyttöystävän psyyke ei sitä kestäisi?