Lue keskustelun säännöt.
Miten sodan vaikutukset ovat periytyneet suvussanne?
17.10.2018 |
Olen kiinnostunut siitä, miten ihmisten elämässä näkyy isovanhempien tai vanhempien kokema sota.
Tyypillisenä esimerkkinä isovanhempien sodasta aiheutuneet traumat/mielenterveysongelmat, jotka ovat näkyneet vanhempien vaikeana lapsuutena ja jonka vuoksi he myöhemmin ovat kenties itse olleet hukassa vanhemmuutensa kanssa. Kokemuksia tällaisesta?
Tunnistatteko omista vanhemmistanne tai itsestänne käyttäytymismalleja, jotka luultavasti ovat seurausta edellisten sukupolvien kokemista ongelmista?Osaatteko itse katkaista ketjun? pyrittekö aktiivisesti olemaan toteuttamatta sellaisia haitallisia impulsseja (esim. lasten kasvatuksessa) joiden tiedätte olevan peräisin vanhemmiltanne ja heidän vanhemmiltaan? Ajatteleeko kukaan yleensä tällaisia?
Omaa lapsuuttani on leimannut klassisesti vanhempien tunnekylmyys ja vaikeus tunnistaa tai hyväksyä minkäänlaista herkkyyttä. Ennen oli kaikki vaikeampaa ja silloinkin selvittiin, mistään ei saa valittaa koska aina jollain on huonommin. Turha myöskään puhua mistään niin abstrakteista asioista kuin tunteista tai toiveista. Ymmärrän mistä nämä tulee ja arvostan kyllä käytännöllisyyttä ja maanläheisyyttä, mutta omia lapsiani en kasvattaisi näin.
Kommentit (6)
Aikalailla samanlaisia meininkejä. Miehen ja naisen roolit ovat myös jotenkin hukassa, aikuisenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti positiivisena suhteellisuudentajuna, ei jaksa narista pikkuasioista. Ei tarvitse luovuttaa hevosiaan sotaan, paeta maaseudulle pommituksia tai hakea kortilla elintarvikkeita. Nykyään vingutaan pikkuasioista.
Jonkinlainen kielteisyys aseita kohtaan yleensä, joka periytyi rintamaveteraanilta, vaikka ampua osaan ja armeija käytynä.
Mä olen siitä onnellisessa asemassa, että mun molemmat vanhemmat on tietoisesti pyrkineet katkomaan näitä käytösmalleja. Mulla itselläni on ollut tosi onnellinen ja tasapainoinen lapsuus.
Mutta mun äidinäiti on ollut sotalapsena ruotsissa. Varmasti ihan hirveä kokemus muuttaa ihan vieraaseen perheeseen kun ei osannut edes maan kieltä. Ei ole voinut olla vaikuttamatta. Äitinä mummoni on ollut kai vähän tunnekylmä ja ehdoton. On ollut myös epävarma itsestään ja sellainen ”mitä muut nyt ajattelevat meistä ” on ohjannut käytöstä ja hänen tapaansa kasvattaa. Tämä on jonkin verran siirtynyt omaan äitiini ja tästä ajatusmallista yritän itse pyristellä eroon.
Isänäiti on menettänyt oman äitinsä lapsena, jonka jälkeen hänet on lähetetty toiseen perheeseen asumaan kun on on ollut liikaa lapsia äidittömäsdä perheessä. Sota-ajan asui heittopussina perheestä toiseen. Hän taas on ilmeisesti ollut tunne-elämältään vähän kypsymätön. Huomionhakuinen kiukuttelija, joka ei ole yhtään osannut ottaa omien lastensa tunteita huomioon, vaan vaikeina hetkinä vellonut omassa itsesäälissään ja lapsensa ovat saaneet pärjätä omillaan. Mummona minulle ollut kuitenkin ihana ja lämmin, ainakin silloin kun olin vielä lapsi.
Mutta minusta tämä on tärkeä aihe. Jokaisen pitäisi miettiä näitä suvussa siirtyviä käytös- ja ajatusmalleja, viimeistään siinä vaiheessa kun itse saa lapsia ja alkaa rakentaa omaa vanhemmuuttaan.
Sellainen jonkinlainen vihasuus venäläisiä kohtaan. Hyvin on siirtynyt sukupolvien ylitse. Ei itseni, mutta miehen puolelta. Pelkkä sana venäläinen saa nämä kyläläiset vielä epäileviksi.
Ei tietääkseni mitenkään. En osaa ollenkaan samaistua näihin sodan traumoihin, kahtiajakautuneeseen kansaan jne, mitkä siis koskevat lähinnä sisällissotaa. Ihan vieraita teemoja omassa elämässä.
Mummo joskus juttelee sota-ajasta (talvi/jatko), lähinnä miten oli pulaa kaikesta, mutta ei muuta. Toiselta puolelta isoisä välttyi koulutuksen tai työn ansiosta menemästä rintamalle, joten ei traumaa sieltäkään. Toisen puolen vaari oli silloin lapsi jossain Karjalassa, hänen vaiheistaan en tiedä.
En tunnista myöskään mitään tunne-elämän traumoja tms.
Meillä se näkyy edelleen kuoleman faktan hyväksymisenä. Koskaan ei tiedä, miten kotoa lähtevälle käy, palaako takaisin, oli sitten menossa sotaan tai kouluun. Jotenkin koko suku on valmiina siihen, että kenen tahansa elämä voi katketa koska tahansa.