Parikymppiset äidit ja lapsettomat

Sinä puhut omista kokemuksistasi, mutta he puhuvat esim. tutkimustiedosta ja tilastoista?

Joo kahden lapsen kanssa ei selvitä mitenkään yksin ilman että on molempien anopit apuna, jos miehelle tulee työmatka tai jokin muu meno. Nykynuoriso on niin avutonta, mutta niinpä alkoi olla myös heidän vanhempansa. Sinä olet viimeinen ns. normisukupolven lapsi. Sen jälkeen alkoi yhteiskunnan ja somen holhoaminen ja neuvominen.

Ikis vauhdissa

Vierailija kirjoitti:

Sinä puhut omista kokemuksistasi, mutta he puhuvat esim. tutkimustiedosta ja tilastoista?

Eivät todellakaan puhu mistään tilastoista ym. Ihan omista mielipiteistään jotka perustuu puhtaasti kokemattomuutten. Silti oletetaan että ovat oikeassa.

Nuoremmat ovat saaneet tuoreempaa tietoa ja etsivät sitä enemmän. Joskus kannattaa ihan kuunnellakin.

Vierailija kirjoitti:

Nuoremmat ovat saaneet tuoreempaa tietoa ja etsivät sitä enemmän. Joskus kannattaa ihan kuunnellakin.

Meinaatko että 30 vuotias ja 20 vuotias ensisynnyttäjä saa eri tietoa? Vanhempi vanhentunutta tietoa ja nuori jotenkin tuoreempaa tietoa? Ootko ihan pihalla? :D 

Se ongelma näillä nuorilla on, kuten kirjoitin on se ettei niitä tietoja kuunnella vaan ne "tiedot" ovat sielä omassa tietämättömässä ja kokemattomassa päässä. Niitä sitten jaellaankin leveästi niille joilla se oikea tieto on jo sielä päässä.

Et sinä ole sen kokeneempi kahden lapsen äiti kuin se parikymppinen kahden lapsen äiti. Sinulla taitaa itselläsi olla se asenne, että olisit _äitinä_ jotenkin kokeneempi vain sen takia, että olet vanhempi?

Miksi se on sinusta hienoa, että et tarvitse koskaan apua? Minusta se kuulostaa hölmöltä suorastaan. Me selvisimme kahdestaan miehen kanssa oikein hyvin vauva-aika, vaikka meillä ei ollut tukiverkostoa. Apu olisi ollut kiva lisä ja suorastaan kadehdin heitä, joilla on apukäsinä muitakin ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on sinusta hienoa, että et tarvitse koskaan apua? Minusta se kuulostaa hölmöltä suorastaan. Me selvisimme kahdestaan miehen kanssa oikein hyvin vauva-aika, vaikka meillä ei ollut tukiverkostoa. Apu olisi ollut kiva lisä ja suorastaan kadehdin heitä, joilla on apukäsinä muitakin ihmisiä.

Ja olimme niitä parikymppisiä, jotka ei olevinaan tiedä mistään mitään. Kasvatusalalla olemme molemmat, joten saatan väittää että meillä on paljonkin kokemusta ja tietoa lastenkasvatuksesta.

No ammattilaisen näkökulmasta (eli siis se hoitaja joka ohjaa vastasyntyneiden osastolla äideille niitä ensimmäisiä askelia esim keskosen hoitoon) sanoisin että vaikkapa 20- ja 30-vuotias ensisynnyttäjä eroavat useimmiten lähinnä siinä että nuorempi ottaa helpommin vastaan asiat sellaisina kuin ne tulevat, ja pohtii turhia vähemmän. Asiat otetaan ikään kuin luonnollisemmin ja stressataan vähemmän.

Voin vahvistaa saman myös omalla kohdallani, sillä olen saanut lapsen sekä 18- että 29-vuotiaana. Nuorena kaikki sujui turhia stressaamatta ja omalla painollaan vaikka tukiverkostoa ei ollut minkäänlaista, vain minä ja lapsen isä. Myöhemmin tukiverkostokin on parempi, mutta voi luoja miten paljon enemmän sitä tietää ja osaa pelätä ja stressata erinäisiä asioita.

No, minä olen nuori äiti ja minulta kysellään usein neuvoja sekä tuodaan lapsia hoitoon minulle. Väkisin en neuvo ketään, odotan että kysytään. Lähipiirini äidit ovat tosiaan 30-40 vuotiaita. En usko että ikä vaikuttaa mitenkään siihen kuka tietää paremmin tai hoitaa paremmin lapsia, vaan ihan yhtä lailla parikymppinen voi olla viisas, vastuullinen ja luotettava, kun taas kolmikymppinen voi olla vielä epäkypsä äidiksi. Toimii myös päinvastoin. Ja ihan yhtä lailla kolmi-nelikymppisetkin äidit hoidattavat lapsiaan muilla ja tukiverkot on kovassa käytössä. Usein ne vanhemmat äidit tuntuvat enemmänkin kaipaavan sitä omaa aikaa ja harrastuksiaan sekä palaavat aiemmin työelämään kuin nuoret. Oman kokemukseni mukaan, ei absoluuttinen totuus ;)

Vierailija kirjoitti:

No ammattilaisen näkökulmasta (eli siis se hoitaja joka ohjaa vastasyntyneiden osastolla äideille niitä ensimmäisiä askelia esim keskosen hoitoon) sanoisin että vaikkapa 20- ja 30-vuotias ensisynnyttäjä eroavat useimmiten lähinnä siinä että nuorempi ottaa helpommin vastaan asiat sellaisina kuin ne tulevat, ja pohtii turhia vähemmän. Asiat otetaan ikään kuin luonnollisemmin ja stressataan vähemmän.

Voin vahvistaa saman myös omalla kohdallani, sillä olen saanut lapsen sekä 18- että 29-vuotiaana. Nuorena kaikki sujui turhia stressaamatta ja omalla painollaan vaikka tukiverkostoa ei ollut minkäänlaista, vain minä ja lapsen isä. Myöhemmin tukiverkostokin on parempi, mutta voi luoja miten paljon enemmän sitä tietää ja osaa pelätä ja stressata erinäisiä asioita.

Täysin samaa mieltä! Sain omat lapseni 19 ja 22 vuotiaana. Nyt olen 28 ja olen alkanut stressaamaan kaikesta paljon enemmän, myös miettimään enemmän muiden mielipiteitä. Olen varma että jos saisin iltatähden kolmekymppisenä niin huolehtisin paljon enemmän kaikesta turhasta, kuten oikeanlaisesta hoitolaukusta ja vaunumerkistä :D Nuorena sitä ajatteli iloisesti, että rakkaus ja huolenpito riittää.

Ap:n viestissä mielestäni oli jotain vääristynyttä mutta myös pieni ripaus asiaa.

Oli asia mikä vaan, nuoret on aika mustavalkoisia ja mielipiteet vahvat. Oma tapa on se oikea. Iän myötä mielipiteet pehmenee ja huomaakin ettei tiedä oikeastaan juuri mistään mitään. Nuori äitiys ei minusta kuitenkaan pääasiassa ole huono juttu, kunhan nyt mielellään teini-iän jälkeen vasta lapset saisi. Parikymppinen äiti on yleensä pirteä, hoivaviettinen, motivoitunut äitiyteen ja raskaudetkin sujuu paremmin kuin nelikymppisillä, lapset on keskimäärin terveempiä kuin nelikymppisillä. Minusta ihan turhaan parikymppisten lastensaantia paheksutaan, koska se on oikeasti hyvä ikä saada lapsia, siinä 20 - 30 vee, loistava. Niin ja itse olen ap:n ikäinen 37-vuotias mamma. Elämää on ja mahdollisuuksia on vielä ihan hyvin jäljellä tässäkin iässä. Joskus ikävöin nuoruuden paloa, mutta aika aikaansa kutakin. Hyvä näinkin. :)

Tietosi ovat vanhentuneita.

Miten se on joku etu, että ei ole sukua mukana auttamassa? Sehän nimenomaan EI ole mikään nykyajan villitys ja osoita nykynuorison mädännäisyyttä, vaan on se luonnollinen tila. Perheen typistäminen pelkäksi ydinperheeksi on mielestäni luonnotonta, sillä ihmiset kaipaavat kontakteja ja yhteyttä "omiinsa". Kun saa lapsen nuorena, niin lapsella on muutakin kuin ne ikäloput isovanhemmat (jos niitäkään) ja sitä kautta heti syntymästään asti useampia turvallisia aikuisia elämässään.

Ei kai se välttämättä äitiyteen liity. Nuoret nyt ylipäänsäkin ajattelee että jo yli kolmekymppisillä on toinen jalka haudassa. Tokihan ikä vaikuttaa jonkun verran, esim itse olen huomannut että vaihteleva unirytmi on paljon rasittavampaa näin "vanhalla" iällä, mutta toisaalta vanhana osaa itsestään huolehtia myös paremmin. Nuoret toki luulevat myös aina, etteivät vanhat mitään tiedä, mutta tämä taas on ihan silkkaa harhaa. Isommat tulot jotka vanhemmilla on, mahdollistavat sen täydellisyyden hakemisen paljon paremmin.

Alkupr kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoremmat ovat saaneet tuoreempaa tietoa ja etsivät sitä enemmän. Joskus kannattaa ihan kuunnellakin.

Meinaatko että 30 vuotias ja 20 vuotias ensisynnyttäjä saa eri tietoa? Vanhempi vanhentunutta tietoa ja nuori jotenkin tuoreempaa tietoa? Ootko ihan pihalla? :D 

Se ongelma näillä nuorilla on, kuten kirjoitin on se ettei niitä tietoja kuunnella vaan ne "tiedot" ovat sielä omassa tietämättömässä ja kokemattomassa päässä. Niitä sitten jaellaankin leveästi niille joilla se oikea tieto on jo sielä päässä.

Kerro esimerkki, ei tästä muuten ymmärrä

Mulle ei tule mieleen niinkään äidit. Vaan parikymppiset lapsettomat, harjoittelevat "neuvolantädit", tai vastavalmistuneet opettajat ja "tarhantädit" ja muut kasvatusalan ammattilaiset joilla ei ole vielä omia lapsia.

On helppo lukea oppikirjasta, miten asioiden kuuluisi olla, ja neuvoa vanhempia uusimmalla tiedolla. Olen varmaan itsekin ollut samanlainen joskus 10-15 vuotta sitten. Sitten sain omia lapsia ja jossain vaiheessa huomasin että oppikirjat pitää uskaltaa jossain vaiheessa heittää sivuun jos haluaa että tavallinen arki ja perhe-elämä edes jotenkuten onnistuu...

Vierailija kirjoitti:

No ammattilaisen näkökulmasta (eli siis se hoitaja joka ohjaa vastasyntyneiden osastolla äideille niitä ensimmäisiä askelia esim keskosen hoitoon) sanoisin että vaikkapa 20- ja 30-vuotias ensisynnyttäjä eroavat useimmiten lähinnä siinä että nuorempi ottaa helpommin vastaan asiat sellaisina kuin ne tulevat, ja pohtii turhia vähemmän. Asiat otetaan ikään kuin luonnollisemmin ja stressataan vähemmän.

Voin vahvistaa saman myös omalla kohdallani, sillä olen saanut lapsen sekä 18- että 29-vuotiaana. Nuorena kaikki sujui turhia stressaamatta ja omalla painollaan vaikka tukiverkostoa ei ollut minkäänlaista, vain minä ja lapsen isä. Myöhemmin tukiverkostokin on parempi, mutta voi luoja miten paljon enemmän sitä tietää ja osaa pelätä ja stressata erinäisiä asioita.

Allekirjoitan tuon ihan täysin, että nuoret äidit stressaavat turhia asioita vähemmän. Itse sain lapseni 19-vuotiaana ja mulle tuli ihan yllätyksenä, kun kuulin erään äidin tuntevan syyllisyyttä siitä, että sairaana ei jaksanut samalla tavalla leikkiä taaperonsa kanssa. Olin itse vastikään ollut kipeänä ja mulle oli ihan itsestäänselvää tehdä vain se välttämätön minimi eli laittaa nakkeja mikroon ja istuttaa lapsi katselemaan lastenohjelmia, koska haloo, olen kuumeessa ja nyt on kyse mun omasta terveydestäni. Kertaakaan mulle ei ollut pälkähtänyt mieleenkään, että siitä pitäisi tuntea tai ajatella yhtään mitään.

Itsekkin olen kasvatusalan ammattilainen ja olen huomannut nuoret toki olevan huolemattomampia, mutta vanhemmat ovat tarkempia. Kumpi sitten on parempi..Olla tarkka tai hällä väliä asenne. 

Joka tapauksessa, nuorten kaikki tietävyys ja mustavalkoisuus ärsyttää. Kovasti huudetaan omia mielipiteitä, vaikkei ole asiasta oikeasti mitään kokemusta. 

Tunnen 30-40 vuotiaita äitejä jotka ovat varmempia äitiydestään kuin nuoret jotka tunnen. Joten en allekirjoita tuota mistä kasvatusalan ammattilainen kirjoitti.