Lue keskustelun säännöt.
Kaikkoavatko ihmiset heti kun kertoo mitään vähänkään ikävää?
11.10.2018 |
99,99% ajasta jaksan pitää yllä iloisen ja menestyvän ihmisen kuvaa. Mikä onkin totta, mutta onhan elämässä joskus haasteitakin. Kerron niistä ihan vain parille lähimmälle ihmisille, mutta joskus haluan olla vähän rehellisempi myös muille tutuille. Olen viime vuosina parille ihmiselle sanonut, jos on vaikeaa esimerkiksi työelämässä. Mutta ilmeisesti sitä ei haluta tietää, sillä se johtaa aina täyteen torjuntaan.
En tiedä, onko noin että mitään muuta ei hyväksytä kuin menestystä?
Kommentit (20)
Mua yllätti kuulla, kuinka moni työkaveri luulee elämäni olevan helppoa....eivät tiedä mistään mitään. Mutta ihmiset osaavat kuvitella ja luulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, mutta jos et kerro he pitävät hyväosaisena jota tulee painaa alas. Se onkin taitoa vaativaa jotta osaa kertoa vaikeuksista ilman, että toiset kokevat sen ahdistavaksi.
Se onkin vaikeaa.
Tiedän, että suurin osa ihmisistä taitaa kuvitella minut hyvinkin hyväosaisena. Todella monille se tuntuu olevan ennemminkin vetovoimatekijä. En itse mielestäni yritä teeskennellä, vaan ennemminkin olen yrittänyt välillä murtaa noita ennakkoluuloja, koska on niin väsyttävää yrittää elää jonkin oletetun roolin mukaisesti.
Tuntuu vain niin pahalta, että silloin harvoin kun yritän olla rehellisempi, niin se johtaa niin kovaan torjuntaan.
Olisiko siis parempi olla edes yrittämättä rehellisyyttä ja antaa ihmisten pitää illuusiot minusta?
Väärät ihmiset - joita on paljon- toimii niin. Mut lopulta kukin tarvitsee vain pari oikeaa ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Ei kannata ainakaan liian aikaisin avautua, eikä liikaa kerralla. Itse kyllä tykkään kuulla toisten ongelmista, koska olen utelias ja toisten jutut ei yleensä järkytä tai jää vaivaamaan mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Ei kannata ainakaan liian aikaisin avautua, eikä liikaa kerralla. Itse kyllä tykkään kuulla toisten ongelmista, koska olen utelias ja toisten jutut ei yleensä järkytä tai jää vaivaamaan mieltä.
Sama jatkaa, mutta en todellakaan kerro omia henkilökohtaisia asioita jos ei toinen ole tietyntyyppinen (älykäs ja vaikuttaa, että ei juorua kenestäkään).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Ei kannata ainakaan liian aikaisin avautua, eikä liikaa kerralla. Itse kyllä tykkään kuulla toisten ongelmista, koska olen utelias ja toisten jutut ei yleensä järkytä tai jää vaivaamaan mieltä.
Olet just sellanen, jolle ei pidä kertoa mitään.
Eikä olla missään tekemisissä.
Vaikka olisit sukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Kiitos. Noin se taitaa olla. Näissä ei siis ole ollut kyse mistään uusista tutuista, vaan henkilöistä joita olen tuntenut pitkäänkin ja ollut hyvinkin paljon tekemisissä. Mutta onhan se tietyllä tavalla tuttavuuden syventämistä, jos kertoo jotain enemmänkin rehellisesti. Ja kenties ne toiset eivät halua sitä. Itse en vain oikein jaksa jatkuvaa kanssakäymistä "kaveruuden" nimissä vuosikausia, jos kaiken pitää olla teeskentelyä eikä koskaan voi olla rehellinen. Silloin mieluummin pidän etäisyyttä ja tapaan vain joskus. Mutta nämä ihmiset kuitenkin haluaisivat tavata koko ajan, mutta eivät kuitenkaan halua tietää mitään todellisesta minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Kiitos. Noin se taitaa olla. Näissä ei siis ole ollut kyse mistään uusista tutuista, vaan henkilöistä joita olen tuntenut pitkäänkin ja ollut hyvinkin paljon tekemisissä. Mutta onhan se tietyllä tavalla tuttavuuden syventämistä, jos kertoo jotain enemmänkin rehellisesti. Ja kenties ne toiset eivät halua sitä. Itse en vain oikein jaksa jatkuvaa kanssakäymistä "kaveruuden" nimissä vuosikausia, jos kaiken pitää olla teeskentelyä eikä koskaan voi olla rehellinen. Silloin mieluummin pidän etäisyyttä ja tapaan vain joskus. Mutta nämä ihmiset kuitenkin haluaisivat tavata koko ajan, mutta eivät kuitenkaan halua tietää mitään todellisesta minusta.
Minullakin on tällaisia kokemuksia. Kaikista ei vain ole ystäviksi. Pitää iloita siitä hyvästä mitä on saanut ja jatkaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se millä tavalla kertoo vaikeuksista on varmaan aika usein se ratkaiseva tekijä. Jos kertoo olevansa sairas tai käyneensä juuri läpi avioeron, niin tieto sinänsä tuskin aiheuttaa hylkäämisen ja torjunnan kovin usein, ainakaan toivottavasti.
Mutta jos tyyli on jankuttava ja ns. tilittävä ja samat asiat käydään läpi kymmeniä kertoja vaikkapa 2 tunnin mittaisen puhelun aikana, toinen voi ihan ymmärrettävästi kokea puhelun / seuran kuormittavaksi.
Ihmiset ovat myös erilaisia sen suhteen, miten käsittelevät vaikeuksiaan. Toiset käsittelevät ne sosiaalisesti, toiset sisäisesti. Ei tuo mikään mustavalkoinen jako ole tietenkään, vaan paljon riippuu henkilökemioista, vaikeuksien laadusta ja tilanteista.
Tunnen ihmisiä, jotka tyypillisesti kaipaavat seuraa, kun heillä on mielipahaa. Itse taas tyypillisesti vetäydyn silloin yksinäisyyteen. Aloittajan kysymykseen tämä liittyy siten, että ihanteellista kai olisi, että sosiaaliset ongelmien käsittelijät tilittäisivät toisilleen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Faith kirjoitti:
Se millä tavalla kertoo vaikeuksista on varmaan aika usein se ratkaiseva tekijä. Jos kertoo olevansa sairas tai käyneensä juuri läpi avioeron, niin tieto sinänsä tuskin aiheuttaa hylkäämisen ja torjunnan kovin usein, ainakaan toivottavasti.
Mutta jos tyyli on jankuttava ja ns. tilittävä ja samat asiat käydään läpi kymmeniä kertoja vaikkapa 2 tunnin mittaisen puhelun aikana, toinen voi ihan ymmärrettävästi kokea puhelun / seuran kuormittavaksi.
Ihmiset ovat myös erilaisia sen suhteen, miten käsittelevät vaikeuksiaan. Toiset käsittelevät ne sosiaalisesti, toiset sisäisesti. Ei tuo mikään mustavalkoinen jako ole tietenkään, vaan paljon riippuu henkilökemioista, vaikeuksien laadusta ja tilanteista.
Tunnen ihmisiä, jotka tyypillisesti kaipaavat seuraa, kun heillä on mielipahaa. Itse taas tyypillisesti vetäydyn silloin yksinäisyyteen. Aloittajan kysymykseen tämä liittyy siten, että ihanteellista kai olisi, että sosiaaliset ongelmien käsittelijät tilittäisivät toisilleen.
Jos on riittävän pahoiksi tabuiksi miellettyjä asioita kerrottavana, niin jo niistä maininnan jälkeen joudut käyttämään aikasi kuulijan rauhoitteluun. Se on raskas kokemus vaikeita asioita kokeneelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Tämä! On myös haastavaa, että kaikilla ei ole sama käsitys ystävyyden "tasosta". Joku voi olla sinulle pelkkä etäinen tuttu ja toinen pitääkin sinua läheisenä ystävänä. Juuri silloin sitten syntyy niitä vaivaannuttavia tilanteita, joista seuraa vain pelkkä syvä hiljaisuus ja luultavasti (ennen pitkää) välien jäähtyminen ja kenties lopullinen rikkoontuminen. Itse olen tällä hetkellä juuri tällaisessa suossa. Oletin ystäväksi, mutta toiselle olenkin pelkkä tuttu ja nyt mietin miten voisin hienovaraisesti livahtaa pois tuosta ihmissuhteesta. En kaipaa nimittäin enää yhtään enempää "tuttuja" elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Se millä tavalla kertoo vaikeuksista on varmaan aika usein se ratkaiseva tekijä. Jos kertoo olevansa sairas tai käyneensä juuri läpi avioeron, niin tieto sinänsä tuskin aiheuttaa hylkäämisen ja torjunnan kovin usein, ainakaan toivottavasti.
Mutta jos tyyli on jankuttava ja ns. tilittävä ja samat asiat käydään läpi kymmeniä kertoja vaikkapa 2 tunnin mittaisen puhelun aikana, toinen voi ihan ymmärrettävästi kokea puhelun / seuran kuormittavaksi.
Ihmiset ovat myös erilaisia sen suhteen, miten käsittelevät vaikeuksiaan. Toiset käsittelevät ne sosiaalisesti, toiset sisäisesti. Ei tuo mikään mustavalkoinen jako ole tietenkään, vaan paljon riippuu henkilökemioista, vaikeuksien laadusta ja tilanteista.
Tunnen ihmisiä, jotka tyypillisesti kaipaavat seuraa, kun heillä on mielipahaa. Itse taas tyypillisesti vetäydyn silloin yksinäisyyteen. Aloittajan kysymykseen tämä liittyy siten, että ihanteellista kai olisi, että sosiaaliset ongelmien käsittelijät tilittäisivät toisilleen.
Jos on riittävän pahoiksi tabuiksi miellettyjä asioita kerrottavana, niin jo niistä maininnan jälkeen joudut käyttämään aikasi kuulijan rauhoitteluun. Se on raskas kokemus vaikeita asioita kokeneelle.
Joo, tuollaistakin tapahtuu ja se on todella surullista. Sillä tavalla rajut traumaattiset kokemukset voivat eristää. Olen kuullut, että jopa ammattiauttaja saattaa ilmaista neuvottomuutta kokemuksen edessä. Lopulta traumatisoitunut voi päätellä, että on parempi ettei hae apua ollenkaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Tämä! On myös haastavaa, että kaikilla ei ole sama käsitys ystävyyden "tasosta". Joku voi olla sinulle pelkkä etäinen tuttu ja toinen pitääkin sinua läheisenä ystävänä. Juuri silloin sitten syntyy niitä vaivaannuttavia tilanteita, joista seuraa vain pelkkä syvä hiljaisuus ja luultavasti (ennen pitkää) välien jäähtyminen ja kenties lopullinen rikkoontuminen. Itse olen tällä hetkellä juuri tällaisessa suossa. Oletin ystäväksi, mutta toiselle olenkin pelkkä tuttu ja nyt mietin miten voisin hienovaraisesti livahtaa pois tuosta ihmissuhteesta. En kaipaa nimittäin enää yhtään enempää "tuttuja" elämääni.
Vaikuttaa tosi samaistuttavalta! Itse miellän niin, että on hyvänpäiväntutut joiden kanssa jutellaan kevyitä, kivoja asioita, mutta sellaisia ihmissuhteita ei jaksa kovin paljon. Tai siis pieninä annoksina. Sitten on läheisempiä ihmisiä, joiden kanssa voi olla avoimempi.
Ja itse käperryn itseeni silloin, kun menee huonommin, eli en jaksa niin tiivistä kanssakäymistä hyvänpäiväntuttujen kanssa, koska se vaatii jatkuvaa iloisuutta, pirteyttä ja kulisseja. Heille en siis avaudu paljonkaan vaikeista asioista, mutta pari kertaa olen sitten vähän rehellisemmin sanonut miksi en ehdi/jaksa tavata. Ei mitään sen järkyttävämpää kuin maininta, että on vähän vaikeaa työtilanteen tms. takia.
Tuntuu vain omituiselta, että nämä ihmiset, jotka haluaisivat niin paljon viettää aikaa kanssani eivät silti hyväksy minua muuten kuin "täydellisenä". Koska silloin en sitten itsekään jaksa kovin tiivistä tuttavuutta. Mutta kai ihmiset ovat erilaisia ja jotkut pitävät hyvinkin pinnallisista tuttavuuksista pitkään ja jatkuvassa kanssakäymisessä.
Ap
”Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka”.
Niin minäkin luulin, että sille kaikista läheisimmälle voi puhua aivan kaikesta ja kertoa luottamuksella niin ilot kuin murheetkin.
Luulin, että meillä on hyvä suhde ja keskusteluyhteys.
Mutta... muutama viikko sitten kuulin, kuinka kuormittava ja raskas ihminen olen.
Ja kuten ap, olen suurimmaksi osaksi todella positiivinen ihminen. Saan myös työkavereilta ja uusilta ihmisiltä palautetta, kuinka osaan nauttia elämän pienistä iloista.
Olen täysin hajalla :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Tämä! On myös haastavaa, että kaikilla ei ole sama käsitys ystävyyden "tasosta". Joku voi olla sinulle pelkkä etäinen tuttu ja toinen pitääkin sinua läheisenä ystävänä. Juuri silloin sitten syntyy niitä vaivaannuttavia tilanteita, joista seuraa vain pelkkä syvä hiljaisuus ja luultavasti (ennen pitkää) välien jäähtyminen ja kenties lopullinen rikkoontuminen. Itse olen tällä hetkellä juuri tällaisessa suossa. Oletin ystäväksi, mutta toiselle olenkin pelkkä tuttu ja nyt mietin miten voisin hienovaraisesti livahtaa pois tuosta ihmissuhteesta. En kaipaa nimittäin enää yhtään enempää "tuttuja" elämääni.
Vaikuttaa tosi samaistuttavalta! Itse miellän niin, että on hyvänpäiväntutut joiden kanssa jutellaan kevyitä, kivoja asioita, mutta sellaisia ihmissuhteita ei jaksa kovin paljon. Tai siis pieninä annoksina. Sitten on läheisempiä ihmisiä, joiden kanssa voi olla avoimempi.
Ja itse käperryn itseeni silloin, kun menee huonommin, eli en jaksa niin tiivistä kanssakäymistä hyvänpäiväntuttujen kanssa, koska se vaatii jatkuvaa iloisuutta, pirteyttä ja kulisseja. Heille en siis avaudu paljonkaan vaikeista asioista, mutta pari kertaa olen sitten vähän rehellisemmin sanonut miksi en ehdi/jaksa tavata. Ei mitään sen järkyttävämpää kuin maininta, että on vähän vaikeaa työtilanteen tms. takia.
Tuntuu vain omituiselta, että nämä ihmiset, jotka haluaisivat niin paljon viettää aikaa kanssani eivät silti hyväksy minua muuten kuin "täydellisenä". Koska silloin en sitten itsekään jaksa kovin tiivistä tuttavuutta. Mutta kai ihmiset ovat erilaisia ja jotkut pitävät hyvinkin pinnallisista tuttavuuksista pitkään ja jatkuvassa kanssakäymisessä.
Ap
Samaistuin vahvasti. Toivottavasti ap joskus törmätään! Kaikkea hyvää sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Tämä! On myös haastavaa, että kaikilla ei ole sama käsitys ystävyyden "tasosta". Joku voi olla sinulle pelkkä etäinen tuttu ja toinen pitääkin sinua läheisenä ystävänä. Juuri silloin sitten syntyy niitä vaivaannuttavia tilanteita, joista seuraa vain pelkkä syvä hiljaisuus ja luultavasti (ennen pitkää) välien jäähtyminen ja kenties lopullinen rikkoontuminen. Itse olen tällä hetkellä juuri tällaisessa suossa. Oletin ystäväksi, mutta toiselle olenkin pelkkä tuttu ja nyt mietin miten voisin hienovaraisesti livahtaa pois tuosta ihmissuhteesta. En kaipaa nimittäin enää yhtään enempää "tuttuja" elämääni.
Vaikuttaa tosi samaistuttavalta! Itse miellän niin, että on hyvänpäiväntutut joiden kanssa jutellaan kevyitä, kivoja asioita, mutta sellaisia ihmissuhteita ei jaksa kovin paljon. Tai siis pieninä annoksina. Sitten on läheisempiä ihmisiä, joiden kanssa voi olla avoimempi.
Ja itse käperryn itseeni silloin, kun menee huonommin, eli en jaksa niin tiivistä kanssakäymistä hyvänpäiväntuttujen kanssa, koska se vaatii jatkuvaa iloisuutta, pirteyttä ja kulisseja. Heille en siis avaudu paljonkaan vaikeista asioista, mutta pari kertaa olen sitten vähän rehellisemmin sanonut miksi en ehdi/jaksa tavata. Ei mitään sen järkyttävämpää kuin maininta, että on vähän vaikeaa työtilanteen tms. takia.
Tuntuu vain omituiselta, että nämä ihmiset, jotka haluaisivat niin paljon viettää aikaa kanssani eivät silti hyväksy minua muuten kuin "täydellisenä". Koska silloin en sitten itsekään jaksa kovin tiivistä tuttavuutta. Mutta kai ihmiset ovat erilaisia ja jotkut pitävät hyvinkin pinnallisista tuttavuuksista pitkään ja jatkuvassa kanssakäymisessä.
Ap
Samaistuin vahvasti. Toivottavasti ap joskus törmätään! Kaikkea hyvää sinulle.
Kiitos samoin!
Ap
Vierailija kirjoitti:
”Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka”.
Niin minäkin luulin, että sille kaikista läheisimmälle voi puhua aivan kaikesta ja kertoa luottamuksella niin ilot kuin murheetkin.
Luulin, että meillä on hyvä suhde ja keskusteluyhteys.
Mutta... muutama viikko sitten kuulin, kuinka kuormittava ja raskas ihminen olen.
Ja kuten ap, olen suurimmaksi osaksi todella positiivinen ihminen. Saan myös työkavereilta ja uusilta ihmisiltä palautetta, kuinka osaan nauttia elämän pienistä iloista.
Olen täysin hajalla :(
Voi ei. Tämä ehkä tavallaan selittää asiaa, sillä kun luin tämän, tuli halu sanoa jotakin rohkaisevaa mutta kun tuntuu ettei osaa niin se vetää vähän sanattomaksi. Se on varmaan paljon myös syy, miksi ihmiset saattavat olla niin avuttomia jos kertoo jostain haasteesta elämässään.
Olen tosi pahoillani puolestasi ja toivon tsemppiä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyville ystäville ja puolisolle / sisaruksille voi puhua myös vastoinkäymisistä, mutta pelkät kaverit helposti vaivaantuvat ja tutut ainakin. Vastoinkäymisten jakamisessa on jotain intiimiä, kun siinä avataan kuorta vähän ja näytetään haavoittuva puoli. Jos ei ole sitä ihmissuhdetta ensin rakennettu, niin kyllähän se voi tuntua jopa tungettelevalta, koska avautumiseen sisältyy tietyllä tapaa myös vastavuoroisuus. Toinen helposti ajattelee että tässä olet nyt hakemassa ihmissuhdetta läheisemmäksi ja seuraavaksi hänen odotetaan myös jakavan jotain vaikeaa että saadaan puntit tasan. Jos tilanne ei ole kypsä tällaiselle, niin voi se olla vaikea paikka.
Tässäpä tätä kyökkipsykolokiaa :)
Ei kannata ainakaan liian aikaisin avautua, eikä liikaa kerralla. Itse kyllä tykkään kuulla toisten ongelmista, koska olen utelias ja toisten jutut ei yleensä järkytä tai jää vaivaamaan mieltä.
Kuulostat vastenmieliseltä. Oletko anoppini?
Kyllä, mutta jos et kerro he pitävät hyväosaisena jota tulee painaa alas. Se onkin taitoa vaativaa jotta osaa kertoa vaikeuksista ilman, että toiset kokevat sen ahdistavaksi.