Lyhytelokuva haussa, esitettiin televisiossa 1980 luvulla
Siinä mies sai kalasaaliiksi kampelan ja kampela lupasi toteuttaa kolme toivetta. Mielikuva on, että mies olisi Antti Litja, en ole varma.
Kommentit (2)
Minulla on toinen lyhytelokuva, jota olen muistellut, mutta en saa nimeä mieleen millään Siinä oli jossain maaseudulla parodiana tehty maaseutumatkailuidea vanhan navetan muuntamiseksi turisteille moderniksi "acid pizzeriaksi" tai jotain sinne päin. Se oli hulvaton juttu. Olisikohan se ollut taideteollisen korkeakoulun elokuva-alan opinnäyte? Jotenkin muistelen , että siinä olisi ollut Ilkka Heiskanen esimerkiksi. Onko kenelläkään mitään muistikuvaa tällaisesta? Sen esittämisestä on kauan.En ole millään hakemalla löytänyt sellaista elokuvahakemistoista netissä.
Ihan googlaamalla olisiko Kalastaja ja hänen eukkonsa, v 1978, ohjaus Pentti Riuttu.