Yllättyikö kukaan: Saara Aalto on ennakkosuosikki luistelukisan voittajaksi?
Kaikki ovat olleet suut auki, että voi kauhia paikka, että ei voi olla totta, kun Saara Aalto oli kertonut osaavansa luistella. Lisäksi Saara Aalto kutsuu nyt lumikeijun sijaan jääprinsessaksi. Ei voi muuta sanoa kuin että wau, taas tulee sadoilla miljoonilla ilmaista mainosta Suomelle, kun Saara on niin edustava. Pelottaa vaan, että voiko hän nyt enää liikkua lainkaan ulkona, kun fanit alkaa riivaamaan ihan joka paikassa, myös Englannissa, missä hänen suuri fanikunta äänesti hänet Euroviisujen viimeiseksi.
Kommentit (44)
Uskon että tuo on totta. Brittiläiset tuttavani ovat hämmästelleet samaa asiaa ja he ovat olleet hyvin innoissaan, kun ovat päässeet kokeilemaan talvilajeissa täällä.
Minusta SA voisi keskittyä laulamiseen. Mutta eihän se käy, koska se ei käy.
Kajjjaanin konsertin lipuista on vielä puolet myymättä.
Saara voi päästä kilpailussa pitkälle, on kuitenkin perfektionisti ja rakastaa esiintymistä. Uskon kuitenkin, että joku mielenkiintoisempi persoona, joka kehittyy kovasti kilpailun edetessä tulee viemään voiton.
Saara-hullu mikä lie Jorma ei lepää koskaan. Aina pukkaa uutta ketjua.
Vaikka tulisi viimeiseksi, ei voi ainakaan huonommin mennä kun euroviisuissa
Sehän on omasta mielestään heti ennakkosuosikki, kun on luistellut ennen. Wau! Kovin tosissaan ottaa tämän leikin.
Vierailija kirjoitti:
Kajjjaanin konsertin lipuista on vielä puolet myymättä.
Olet kyllä ihana näiden hassutustesi kanssa. :) Nytkin hakkaat lippumyymälän sivuilla selaimen päivitysnappia sen ajan mitä et kirjoita palstalla. :)
Saara ja ikuisen kakkosen arvoitus.
Vierailija kirjoitti:
Kajjjaanin konsertin lipuista on vielä puolet myymättä.
No voi kamalaa.
Todennäköisesti Saaralla on oikeasti todella suuri etu taidollisesti, mutta koska kyseessä on tositv niin hän voi pudota jo alkukierroksilla jos hänestä ei vain pidetä. Todennäköisintä tietysti on että Saara sijoittuu toiseksi tai jos trendi on laskeva niin kolmanneksi :D
Saara Aalto -hullusta tuli yhdessä hetkessä laulu- ja levybisnesmaailman erikoisasiantuntijan lisäksi nyt myös luisteluasiantuntija.
Jännittää seurata minkälainen mertaranta hän on tämän lajin kommentoijana. Meri saa tietysti terveisiä joka toisessa viestissä.
Vierailija kirjoitti:
Saara ja ikuisen kakkosen arvoitus.
panen kakkoseen vedonlyönti kuponkini ruksin
Uskon, että Saara tulee kakkoseksi.
Vierailija kirjoitti:
Saara ja ikuisen kakkosen arvoitus.
Kakkonen on ykkönen ;)
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Saara Aalto -hullusta tuli yhdessä hetkessä laulu- ja levybisnesmaailman erikoisasiantuntijan lisäksi nyt myös luisteluasiantuntija.
Jännittää seurata minkälainen mertaranta hän on tämän lajin kommentoijana. Meri saa tietysti terveisiä joka toisessa viestissä.
Oikeesti näytät häntä odottavan, kaipaavan!
Vierailija kirjoitti:
Saara Aalto -hullusta tuli yhdessä hetkessä laulu- ja levybisnesmaailman erikoisasiantuntijan lisäksi nyt myös luisteluasiantuntija.
Jännittää seurata minkälainen mertaranta hän on tämän lajin kommentoijana. Meri saa tietysti terveisiä joka toisessa viestissä.
Voin kuvitella sen itkupotkuraivarin, jonka uutinen sai aikaan. Sitten heräsi silmitön raivo, ja näppäimistö alkoi laulaa. “Ö-luokan julkkisten reality-kisa, joka ei kiinnosta ketään” onkin yksi brittien suosituimmista viihdeohjelmista, josta tehdään jo kymmenes kausi ja jolla on enemmän katsojia kuin saman kanavan X-Factorilla.
kakkonen on ykkönen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saara ja ikuisen kakkosen arvoitus.
panen kakkoseen vedonlyönti kuponkini ruksin
Kaikki panostavat veikkauksessa kakkoseen.
Taas jaksat vääristellä Saaran sanomisia. Hän sanoi, että Suomessa suurin osa ihmisistä osaa luistella ja että hän on luistellut lapsena paljon. Ei Briteissä hiihdetä ja luistella samaan tapaan kuin Suomessa, se on täysi totuus, tosin ilmastonmuutos on muuttamassa tätäkin asiaa.