En uskalla, kehtaa, olla ylpeä itsestäni tai saavutuksistani muuten kuin anonyymisti

Ympärilläni olevat ihmiset eivät osaa iloita kanssani.
En uskalla, kehtaa, olla ylpeä itsestäni tai saavutuksistani muuten kuin anonyymisti.

Sain vakituisen työpaikan kovalla työllä 19-vuotiaana, ja vielä 30-vuotiaana olen samassa firmassa. Saanut kamalasti etuja ja myös palkankorotuksia. Kovaa työtä se on vaatinut, mutta voin sanoa, että minä tein sen. On myös myöhemmin elämässä ylenemismahdollisuus.
Sain lapsen 23-vuotiaana. Synnytys oli todella rankka, ja selvisin siitäkin voittajana.
23-vuotiaana rakennutin omakotitalon. Otin selvää aivan kaikesta. Voisin rakentaa uudelleen.
Olen käytännössä ollut yh. Menin töihin lapsen ollessa 1,5-vuotias, ja sen jälkeen olen hoitanut lapsen aamuisin ja iltaisin, työn, kodin ja koirat. Olen ylpeä tästä, että olen jaksanut ja löytänyt voimia ja keinoja selviytyä haastavasta arjesta. Nyt lapsen ollessa isompi, on alkanut helpottamaan.
Remontoin miesystäväni kanssa satavuotiasta taloa. Pakko sanoa, että mieheni on "kerrostaloihmisiä" (saakin olla, jokainen meistä erilaisia), eli olen pääasiassa yksin remontoinut taloa. Ottanut selvää vanhoista taloista. Opetellut käyttämään erilaisia työkaluja, mihin en aikoinaan olisi koskaan uskaltanut edes koskea.
Aloitin minulle täysin uuden harrastuksen. Se tosin vaatii paljon paljon työtä, mutta olen ylpeä, että olen löytänyt itselleni jonkun harrastuksen. Näiden vuosien jälkeen se tuntuukin, että olen sen ansainnut.
Olen saavuttanut paljon paljon 10 vuoden sisällä. Yksi unelmistani on asua meren rannalla, ja se toteutui. Kolme vuotta se vaati kamalaa kituuttelemista, jotta saimme mieheni kanssa ison summan kasaan - nyt helpottaa ja tuntuu, että se oli sen arvoista.
Lisäksi olen paljon kehittänyt itseäni ollakseni parempi ihminen. Tietysti paljon ns. parannettavaa, ja huimasti vielä opittavaa, mutta olen ylpeä, että voin jakaa pieni viisauksiani lapselleni, pikkusiskoilleni ja -veljelleni.

Jollakin tapaa en voi läheisilleni iloita näistä saavutuksistani. En halua kerskailla, en missään nimessä, mutta olisi kiva, jos olisi joku, kenen kanssa iloita hetken, ja jatkaa taas elämää samaan malliin.

Kertokaa, mistä olette ylpeitä itsessänne! Eikä sitten mollaamista. Nyt vaan hyvän mielen ketju, jotta saadaan vähän muistutusta itsestämme, mistä tulemme ja mihin olemme menossa.

Kaikista kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, odotan tulevaisuutta innolla.