Mitä kurjuuttamista tämä nyt taas tarkoittaa? TYÖTTÖMYYDESTÄ ja kassan kirjeestä kysymys
Olen tehnyt n. vuoden osa-aikaista työtä. Saanut kassasta osittaista päivärahaa. Nyt hain normaalisti rahaa viime kuun osalta, ja sain tälläisen viestin:
"Hei,
Olet täyttänyt 26 viikon työssäoloehdon 16.9.2018, joten sinulle on syntynyt oikeus uuteen enimmäismaksuaikaan. Ansiopäivärahasi perusteena oleva palkka määritellään uudelleen ja ennen enimmäismaksuajan alkamista asetetaan uusi 5 täyttä työpäivää vastaava omavastuuaika.
Omavastuuaika ei ole täyttynyt ansiopäivärahahakemuksessasi ajalta 17.9.-30.9.2018. Hae päivärahaa seuraavaksi ajalta 1.10.-31.10.2018. Lähetä hakemus aikaisintaan hakujakson viimeisenä päivänä.
Ansiopäivärahaa maksetaan 5 päivän omavastuuajan täytyttyä. Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta päivärahaa maksetaan omavastuuajan estämättä. Ensimmäisen maksun yhteydessä saat uuden päätöksen päivärahasi määrästä.
Huomioithan, että päivärahanhakijan tulee lain mukaan ilmoittaa työttömyysetuuden myöntämiseksi ja maksamiseksi tarvittavat tiedot. Tarvittavien tietojen puuttuminen voi johtaa kielteiseen päätökseen."
Ennen palkan päälle siis tuli n. 450e kassanrahaa (saan 1000e/kk nettona palkkaa). Nyt sain vain 170e, eli vain n. 2 viikon osalta viime kuusta. Ja ylläoleva selvitys tuli mukaan ^^ En kyllä ymmärrä miksi mainittu omavastuuaika ei ole täyttynyt tuolta ajalta, onhan siinä reippaasti yli 5 päivää?
Mutta mitä tämä nyt taas käytännössä tarkoittaa? Että saan jatkossa nyt vähemmän rahaa, koska se määritellään tämän nykyisen (surkean) osa-aikaisen palkkani mukaan vai?
Minulle tulee oikeasti kohta itku, kun palkka on muutenkin pieni, en tajua näistä kassa-koukeroista yhtään mitään - enkä osaa enkä pysty näihin katkoksiin maksuissa varautumaan ennakolta kun sitä rahaa ei nyt vaan ole. Olin kesän kokonaan työttömänä ja kertyneet pitämättömät vapaatkin mitkä työnantaja maksoi minulle rahassa, pidätettiin tuosta työttömyysrahasta, etten vaan saanut siitäkään senttiäkään extraa muutenkin vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. Laskut pitäisi kuitenkin maksaa ja lapset ruokkia. Olen niin väsynytkin jo tähän...
Kiitos jos joku viitsii selventää. <3
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, päiväraha lasketaan jatkossa nykyisen palkkasi mukaan.
Tuo on siinä mielessä huono, kun siinä ei oteta lainkaan huomioon että palkka on osa-aikatyöstä.
Kiva kiva. Juuri viime viikolla katsoin että minulla on maksamattomia päivärahapäiviä jäljellä joku 240, ja maksettuja oli n. 60. Siitä päättelin ettei minulla vielä hätää ole kun niin paljon päiviä jäljellä?
No ilmeisesti ymmärsin taas kaiken vaan niin väärin. Niin väärin.
AP
Niin ja nuo omavastuupäivät laskettiin jotenkin erikoisesti. Että todellisuudessa oli muistaakseni lähes 2 viikkoa tai jopa enemmän kun ei maksettu päivärahaa.
Omasta tilanteesta on sen verran pitkä aika etten kunnolla muista laskukaavaa.
-1-
Mutta päivärahan taso ei laske kuin max 20% siitä edellisestä päivärahan tasosta, vaikka palkkasi olisikin nykyisin esim puolet siitä mitä se on ollut joskus aiemmin. Vastaavasti päivärahan taso nousee, jos seuraavat 26 työssäoloehdon täyttävää viikkoa palkkasi on enemmän, kuin mitä se nyt esim on.

Jaaha no sekin vielä. Koska kyllähän tuolta ajalta nyt kirkkaasti jo 5 rahatonta päivää tulee täyteen (17.9.-30.9.2018)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mutta päivärahan taso ei laske kuin max 20% siitä edellisestä päivärahan tasosta, vaikka palkkasi olisikin nykyisin esim puolet siitä mitä se on ollut joskus aiemmin. Vastaavasti päivärahan taso nousee, jos seuraavat 26 työssäoloehdon täyttävää viikkoa palkkasi on enemmän, kuin mitä se nyt esim on.
No hyvä jos ei. Vaikka onhan se iso raha silti tällä tuloluokalla. Täytyy kohta miettiä kannattaako minun työttömyyskassan asiakas ollakkaan, vai kannattaisiko se puuttuva muutama satanen hakea vain kelasta asumistukena. Ahkeruudesta ei ainakaan tässä pelissä palkita, se on käynyt selväksi. Päinvastoin, pahimmillaan vain vaarantaa sen vähänkin tulon mitä on saanut...
Ap
Kuulutko liittoon vai pelkkään kassaan? Jos liittoon, niin soitat sieltä apua ja selvitystä. Siellä osataan neuvoa oikein. Jos on oikein tiukkaa, haet toimeentulotukea tuolle ajalle. Oletko selvittänyt, oletko oikeutettu asumistukeen ja/tai harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen?

Asumistukea voi aina hakea vaikka saisit mitä rahaa muualta. Kannattaa ainakin kokeilla. Huom, asumistukea voi hakea myös takautuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Kuulutko liittoon vai pelkkään kassaan? Jos liittoon, niin soitat sieltä apua ja selvitystä. Siellä osataan neuvoa oikein. Jos on oikein tiukkaa, haet toimeentulotukea tuolle ajalle. Oletko selvittänyt, oletko oikeutettu asumistukeen ja/tai harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen?
Yleiseen työttömyyskassaan. En ole selvittänyt, täytyy selvittää.
Ap
Ytk:n sivuilla on mielestäni todella hyvin selitetty kaikki päivärahoihin ja yleensäkin työttömyyteen liittyvät asiat. OmaYtk:n kautta voit jättää kysymyksen. Minulle vastattiin tänään aamulla eilen jättämääni kysymykseen. Puhelimitse olen myös aina saanut sieltä todella helposti ymmärretyn vastauksen. Vääntävät ihan kansantajuisesti rautalankaa, kunhan vaan itse sanoo ettei ymmärrä tätä tai tuota asiaa.
Tuossahan sanottiin että se omavastuuaika lasketaan täysistä työpäivistä. Jos teet 50% työviikkoa niin viiden päivän omavastuuaikaan tarvitaan kahden viikon työpäivät.
Ja tosiaan, se päiväraha tippuu korkeintaan 20% edellisestä. Ja päivälaskuri nollautuu, kun työssäoloehto on täyttynyt. Verokortit kannattaa laskea uusiksi, kun selviää mikä se soviteltu päiväraha on jatkossa. Loppuvuoden voi selvitä vähän kevyemmällä verotuksella kun alkuvuosi on mennyt veroja suurempien tulojen mukaan.
Asumistuki kannattaa tarkistuttaa, jos siihen on oikeus.
Tämä ap:n viesti kyllä toi hyvin esiin sen, miten eri asemassa ihmiset ovat jo siinä, miten hyvin ymmärtävät tuollaista viranomaiskieltä. Siinähän oli selkeästi kerrottu miksei päivärahaa tällä kertaa tipu enempää, mutta ap ei ymmärtänyt sitä vaikka se luki siinä selkeällä suomen kielellä. Ap kuitenkin kirjoittaa ihan hyvää suomea. Miten sitten joku, joka on käynyt kouluja vielä vähemmän, ymmärtää näistä kirjeistä yhtään mitään?
Kiitos vastauksista ja neuvoista <3
Joo onhan se siinä aika selvästi sanottu kun tarkemmin miettii, tosin tuota omavastuupäivää en ymmärtänyt että minulla ne on pitemmät kun teen osa-aikatyötä.
Minulla ehkä oli jo vaan ennakkoon niin väsynyt asenne, kun tuntuu siltä että aina tulee joku uusi koukero, mikä olisi pitänyt itse osata etukäteen selvittää niistä pitkistä litanioista mitä kassan jne sivuilla lukee. Sitä uutta ja vierasta asiaa on kuitenkin aika paljon kun työttömäksi jää + muutokset joita tipahtelee voimaan vähän väliä.
Ei auta kuin taas syödä pienet säästöt tässä kuussa, että saan menot katettua. Ahdistaa kun tili menee taas nollille, vaikka laskut saakin sitten nipin napin maksettua. Minulla on 300e säästöjä ja nekin oli auton talvirenkaita varten säästetty. Ja toivoa ettei se talvi tule pian..
Jännä että teet ansiosidonnaisen ohella osa-aikatyötä ja et ollut tietoinen , että kun vuosi osa-aikatyötä tuleevtäyteen tehdään ansiosidonnaiseen tarkistus. Ja että ansiosidonnaisessa on tuolloin 80% suojaosa. Itsekin ansiosidonnaisella.

Miten niin jännä?
Olen kyllä lukenut mm. kassan sivuja moneen kertaan, yleensä monet osa-aikatyöhön liittyvät asiat on kiven takana tai ne pitää osata erikseen kysyä, koska suurin osa esim. "yleisimmistä kysymyksistä" on suunnattu kokonaan työttömille. Tekstiä on niin paljon että vaikeaa sieltä on välillä osata poimia ne asiat mitkä koskee omaa tilannetta + vielä muistaa kaikki. Käyn kuitenkin töissä ja minulla on 2 pientä lasta ja sen miljoona muutakin asiaa muistettavana.
En sano että on muiden vika etten tätä tiennyt, sanonpa vain ettei se niin kovin kumma ole, jos ei aina ihan kaikkea tajua, ymmärrä, muista tai _sisäistä_. Tosi säntillisesti olen kuitenkin aina toimittanut kassaan kaikki lippulappuset joka kuukausi, hakenut paikkoja mitä työkkäri osoittaa + muitakin, päivittänyt työnhakuvahtia sun muita juttuja työkkäriin mitä vaativat milloinkin, vahtinut viikottain netpostia ja työkkärin sivua etten vain missaa mitään "pommia" mitä sähköisesti lähetellään hiljaisuudessa.... hakenut kahdesti korkeakouluun ja käynyt pääsykokeissä jne. On minulla silti muukin elämä kuin vain työvoimatoimiston asiat ja koukerot, joista saisi kyllä ihan vaikka kokopäivätyön jos ne kaikki lakipykälät pitäisi tavallisen talliaisen opiskella.
Ap
Ei nuo koukerot ole ihan helppoja, kun eihän niitä osaa selittää edes Kelan tai työkkärin ammattilaiset. Ilmeisesti kassan henkilökunta osaa parhaiten, kuten täällä jo joku kirjoitti.
Kyllä sinun ainakin kannattaa hakea asumistukea.Eihän siitä sen kamalampaa seurausta ole kuin kielteinen päätös. Sitten sinun tietenkin pitää aina muistaa ilmoittaa, jos tulot lisääntyvät, ettei tule takaisinperintää.
Kyllä, päiväraha lasketaan jatkossa nykyisen palkkasi mukaan.
Tuo on siinä mielessä huono, kun siinä ei oteta lainkaan huomioon että palkka on osa-aikatyöstä.