Koulunkäynninavustajana lähihoitajan tutkinnolla
Kommentit (52)
Mitä järkeä.. ei koulunkäyntiavustajan palkka ole kummoinen.
Todella vaikea päästä lähärin tutkinnolla. Samaa paikkaa hakee opettajat ja muut paremmin koulutetut
Tarvitaanko tuossa työssä fyysisyyttä? Olen tällaista työtä myös itse miettinyt ja olen lähihoitaja (suun terveyden hoitoon kylläkin suuntautunut) mutta en voi tehdä mitään lähihoitajan töitä koska menetin tapaturman vuoksi työkykyni. En voi esim nostella mitään tms. joten onkohan kouluavustaja edes mahdollinen paikka tällaiselle. Toki tuo palkkakin mietityttää jos on niin surkea ettei sillä edes elä.
Henkilökohtaiseksi avustajaksi usein valitaan. Hyvä koulutus ko. virkaan.
Olin yläkoulussa erityisluokalla koulunkäynninohjaajana vuoden verran ja Rakastin sitä työtä ja työpaikkaa, toki asiaan vaikutti myös lähes ikätoveri luokanppettaja jonka työkaverina siis olin, ystävystyimme muutenkin ja jaoimme äärimmäisen henk.koht asioita keskenämme. Hän arvosti minua ja piti "puoleni" tarvittaessa.
Mutta ei sillä palkalla elä, viikkotuntityömäärä oli sen 30h ja bruttoliksa 1500€/kk, siitä kun otettiin verot, matkalippuhinnat ym.niin sama kuin olisi ollut ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella. Ei se riitä perheelliselle ja asuntolainaisella vaikka parempituloinen puolisokin kuvioissa.
Sääli.
Nostan vielä.
Olen siis lähihoitajaksi valmistuva.
Mietin miten koululle töihin voi mennä tällä tutkinnolla?
Saanko siis lähihoitajan palkkaa?
Vierailija kirjoitti:

Saat koulunkäyntiavustajan palkkaa vaikka olet lähihoitaja.
Miten lähäri voi olla koulunkäyntiavustaja?
Eihän hoitsukoulussa opeteta pedagogiikkaa...
Ukko35 kirjoitti:

Ei koulunkäyntiavustajan (nyk. koulunkäynninohjaajan) koulutus ja työkään sisällä varsinaista pedagogiikkaa. Lasten- ja nuorten hoitoon ja ohjaukseen suuntautunut lh on ihan pätevä kyseiseen hommaan.
Vierailija kirjoitti:
Ukko35 kirjoitti:
Miten lähäri voi olla koulunkäyntiavustaja?
Eihän hoitsukoulussa opeteta pedagogiikkaa...Ei koulunkäyntiavustajan (nyk. koulunkäynninohjaajan) koulutus ja työkään sisällä varsinaista pedagogiikkaa. Lasten- ja nuorten hoitoon ja ohjaukseen suuntautunut lh on ihan pätevä kyseiseen hommaan.
Mutta pedagogiikan osaamisesta on kuitenkin apua. Siksi hommaan palkataan mieluummin joku muu kuin lähäri
eri

Huomasitko, että kirjoitin ettei myöskään koulunkäynninohjaajan koulutus sisällä pedagogisia opintoja? Joten miksi olisi olennaisesti parempi vaihtoehto hommaan?

Kyllä nyt vaan tarvitaan. Kaikki ohjaajat eivät suinkaan tee vain jotain avustavia töitä vaan ottavat oppilaita eri tilaan opiskelemaan. Ja monet tekevät myös paljon opettajien sijaisuuksia.
T. Yläkoulun koulunkäynninohjaaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko35 kirjoitti:
Miten lähäri voi olla koulunkäyntiavustaja?
Eihän hoitsukoulussa opeteta pedagogiikkaa...Ei koulunkäyntiavustajan (nyk. koulunkäynninohjaajan) koulutus ja työkään sisällä varsinaista pedagogiikkaa. Lasten- ja nuorten hoitoon ja ohjaukseen suuntautunut lh on ihan pätevä kyseiseen hommaan.
Mutta pedagogiikan osaamisesta on kuitenkin apua. Siksi hommaan palkataan mieluummin joku muu kuin lähäri
eri
Huomasitko, että kirjoitin ettei myöskään koulunkäynninohjaajan koulutus sisällä pedagogisia opintoja? Joten miksi olisi olennaisesti parempi vaihtoehto hommaan?
Siksi hommaan mieluummin palkataankin esim. sosionomi, jolla on erilliset perusopinnot erityispedagogiikasta

Lähihoitajan harjoittelut eivät useinkaan ole kouluissa, toisin kuin koulunkäynninohjaajan.

Montakohan sosionomia mahtaa työskennellä koulunkäynninohjaajana, hyvin ovat varmasti harvalukuisia. Heille löytyy paremmin palkattuakin työtä.

Ei välttämättä löydy. Itse asiassa ihan maistereitakin on koulunkäynninohjaajina
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko35 kirjoitti:
Miten lähäri voi olla koulunkäyntiavustaja?
Eihän hoitsukoulussa opeteta pedagogiikkaa...Ei koulunkäyntiavustajan (nyk. koulunkäynninohjaajan) koulutus ja työkään sisällä varsinaista pedagogiikkaa. Lasten- ja nuorten hoitoon ja ohjaukseen suuntautunut lh on ihan pätevä kyseiseen hommaan.
Lähihoitajan harjoittelut eivät useinkaan ole kouluissa, toisin kuin koulunkäynninohjaajan.
Toisaalta myöskään kko:n ei tarvitse suorittaa kaikkia harjoitteluita koulussa, vaan esim. ip-toiminnassa, kuten itse tein.
Olen laboratorioanalyytikko ja lähihoitaja. Tuosta ekasta koulutuksesta tuskin mitään iloa olisi koulunkäyntiohjaajan hommassa. Tuo palkkakin vaikuttaa ihan surkealta, pitäisi jotain muuta tehdä sivutoimisesti.
Joillakin lyhyen koulutuksen jälkeen erittäin suuret luulot itestään. Ohjeita satelee, mutta ite ei tehä juuri mitään. Omat oikeudet kyllä tunnetaan ja omaa erinomaisuutta nostetaan esille, mutta jousto ja oikea myötätunto on joillakin nolla. Tämmöset tapaukset heikentää luottamusta ko. ammattieyhmää kohtaan. Jotkut osaa erinomisesti noukkia rusinat pullasta ja leikkiä tarpeen tullen osaamatonta. Joidenkin kannattais kattoa peiliin. Ja jos on niin erinomainen, kannattaisko kouluttautua sitten pitemmälle? Onneksi on työnsä erinomaisesti ja hyvin hoitaviakin olemassa.