Lukekaa juttu brittien Universal credit -mallista päivän Hesarista
Miettikää sitten, kannattaako äänestää puolueita, jotka tällaista mallia kannattavat (Kokoomus, SDP, KD ainakin).
Toivon, että sekä Vihreät että Vasemmistoliitto uskaltavat ottaa isoksi vaaliteemakseen tuollaisen mallin vastustamisen. Mallihan tulee todella kalliiksi myös veronmaksajille.
Luulen kyllä, että Kokoomuskin tulee menettämään kannatustaan mallia kannattaessaan. Harmi, että demarit ovat niin ovelia, että eivät myönnä kannattavansa, ja äänestäjät näyttävät uskovan.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Käykää lukemassa vaikka huomenna kirjastossa, jos teille ei lehteä tule, jotta tiedätte, mitä konservatiivioikeisto Suomeen haluaa.
Ei se ole haluamisesta kiinni, vaan valtiolta loppuu pikkuhiljaa rahat. Oikeastaan on jo loppunut ja velkarahaa kulutetaan nyt nousukaudellakin.
Suomen valtio ottaa uutta velkaa 3-5 miljardia euroa joka vuosi ylläpitääkseen hyvinvointivaltiota. Ainoana hyvänä uutisena voidaan todeta, että toistaiseksi lainaa saadaan nollakoroilla. Sitten huonot uutiset: korkotaso on jo nousemassa (USA:ssa on noussut jo vuoden) jolloin julkinen velkaantuminen kiihtyy. Samalla myös nyt ja viime vuosina otettujen velkojen korkokulut nousevat, jolloin sitä paikkaamaan joudutaan ottamaan lisävelkaa kiihtyvässä tahdissa. Samaa tehtiin Kreikassa 10 vuotta sitten ja nyt maa on selvitystilassa. On laskettu että nykyistä velkaantumistahtia Suomi on Kreikan lailla Troikan talousohjauksessa vuonna 2025, jos korot nousevat edes prosentinkin.
Itse asiassa Suomi on velkaantunut Euroopan nopeinta tahtia ja 100 miljardin raja meni rikki pari vuotta sitten. Julkinen velka on kaksinkertaistunut 2008->2016 vain kahdeksassa vuodessa. Hyvinvointivaltiota on ylläpidetty lainarahalla eikä siihen ole oikeasti varaa. Koska saavutamme kriisimaita velkaantumisasteessa nopeasti niin jo seuraavassa taantumassa Suomi joutuu samanlaiseen mankeliin kuin Kreikka ja kumppanit. Ei sielläkään enää jaeta entisenlaisia korvauksia, eikä ne työttömyyskorvaukset olleet Suomen tasolla edes alun alkujaankaan. Seuraava talouskriisi voi alkaa jo ensi vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käykää lukemassa vaikka huomenna kirjastossa, jos teille ei lehteä tule, jotta tiedätte, mitä konservatiivioikeisto Suomeen haluaa.
Ei se ole haluamisesta kiinni, vaan valtiolta loppuu pikkuhiljaa rahat. Oikeastaan on jo loppunut ja velkarahaa kulutetaan nyt nousukaudellakin.
Ja tuon takia rahaa pitäisi tuhlata lisää kyykyttävään byrokratiaan ja työttömien "työnhakukurssituksiin"?
Jokainen edes hieman ihmisyyttävä tunteva, yli kolme kirjaa elämänsä aikana lukenut, ymmärtää myös, minkä määrän pahoinvointia ja terveysmenojen kasvua tuollainen nöyryyttävä malli aiheuttaa.

Ei tietenkään pidä tuhlata. Ei se ole ideanakaan Universal Creditissä.
Teille velkapuhujille kysymys:
Miksi rahoja pitäisi tuhlata byrokratiaan ja ihmisten nöyryyttämiseen? Jotkut saavat siitä toki kicksejä, mutta kai ymmärrätte, että työpaikkoja tuo ei synnytä kuin sinne kyttäävään byrokratiaan ja tietenkin johonkin " työnhakuvalmennuksiin".
Kalliiksi tulisi.
En ole lukenut kyseistä juttua, mutta mitä olen mallista kuullut niin ihmettelen kuten aloittaja, mitkä sen hyödyt olisivat.
Veroja on laskettu pitkään ja siksi valtion menoja joudutaan rahoittamaan velalla. Veroja pitäisi nostaa.

Ei tuo edelleenkään ole Universal Creditin tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Veroja on laskettu pitkään ja siksi valtion menoja joudutaan rahoittamaan velalla. Veroja pitäisi nostaa.
Suomessa on maailman kolmanneksi korkein veroaste tälläkin hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut kyseistä juttua, mutta mitä olen mallista kuullut niin ihmettelen kuten aloittaja, mitkä sen hyödyt olisivat.
Se vähentää byrokratiaa ja kannustaa työntekoon, niin kauhealta kuin se kuulostaakin.

Ei vähennä, eikä kannusta, niin kauhealta kuin se kuulostaakin.

Kyllähän se vähentää byrokratiaa, kun kuusi sosiaalietuutta yhdistettiin yhdeksi isoksi paketiksi:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veroja on laskettu pitkään ja siksi valtion menoja joudutaan rahoittamaan velalla. Veroja pitäisi nostaa.
Suomessa on maailman kolmanneksi korkein veroaste tälläkin hetkellä.
Ykköseksi pitää päästä niin saadaan sossuilijoille vielä rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Veroja on laskettu pitkään ja siksi valtion menoja joudutaan rahoittamaan velalla. Veroja pitäisi nostaa.
Käypä urvelo katsomassa valtion verotulojen kehitys vaikka viimeisen viiden vuoden ajalta. Määrä on ollut nouseva vaikka työllisten määrä laskeva. Siinä sitä verojen laskua a la vauvaidiootti. Onko se niin vaikea käyttää sitä internetiä vaikka tiedon hakuun, niin vaikealta kuin se kuulostaakin, sen sijaan, että toistelee jotain idoottimaista soopaa täällä?
Vierailija kirjoitti:
Miettikää sitten, kannattaako äänestää puolueita, jotka tällaista mallia kannattavat (Kokoomus, SDP, KD ainakin).
Toivon, että sekä Vihreät että Vasemmistoliitto uskaltavat ottaa isoksi vaaliteemakseen tuollaisen mallin vastustamisen. Mallihan tulee todella kalliiksi myös veronmaksajille.
Luulen kyllä, että Kokoomuskin tulee menettämään kannatustaan mallia kannattaessaan. Harmi, että demarit ovat niin ovelia, että eivät myönnä kannattavansa, ja äänestäjät näyttävät uskovan.
Jutussahan tuodaan selkeästi esiin, että malli ei täyttänyt odotuksia vaan toi ongelmia Britanniassa. Tuskinpa mikään puolue sitä tänne oikeasti on kopioimassa.
Kuinka töitä haetaan 35 tuntia viikossa?
Tietääkö joku, mitä Britanniassa on tehty heille, jotka eivät vain hae niitä töitä kolmeakymmentäviittä viikkotuntia? Laitetaanko heidät vankilaan vai ajetaan kaduille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veroja on laskettu pitkään ja siksi valtion menoja joudutaan rahoittamaan velalla. Veroja pitäisi nostaa.
Käypä urvelo katsomassa valtion verotulojen kehitys vaikka viimeisen viiden vuoden ajalta. Määrä on ollut nouseva vaikka työllisten määrä laskeva. Siinä sitä verojen laskua a la vauvaidiootti. Onko se niin vaikea käyttää sitä internetiä vaikka tiedon hakuun, niin vaikealta kuin se kuulostaakin, sen sijaan, että toistelee jotain idoottimaista soopaa täällä?
Veroja on laskettu pitkään. Jos ei oltaisi, niin verokertymä olisi suurempi eikä velkaa tarvisi ottaa.