Haikeeta kun nuoret muuttaa omilleen

Äkkiä siihen tottuu. On kiva, kun lapset tulevat käymään, mutta on ihan kiva, että he taas lähtevät pois. Parasta on huomata, että lapset pärjäävät omillaan.

Niin on. Ainokaiseni täyttää tänään 18 vuotta enkä tiedä miten päin tässä pitäisi olla. Se oli juuri eilen kun synnytin tuon pienen rakkauspakkaksen ja nyt se on jo aikuinen. Maailman paras lapsi ja mun pitää päästää hänestä irti. Kissa tai koira pitää ehkä hommata kaveriksi ja hyysättäväksi.

Itse en taida koskaan muuttaa kotoa.

T. 26v

Niin niiden kuuluu tehdä, silloin on onnistunut. Meillä sama edessä keväällä.

Mm. On se haikeeta. Itse tunsin kamalaa surua ja menetyksen tunteita. Mutta näinhän se pitää mennäkin..Me ollaan poikasemme kasvattaneet omille siivilleen =) Ja jos ne siivet kantavat kotoa lähtiessä, niin varmaankin ollaan jottain tehty oikeinkin =)

Olkaa onnellisia ja ylpeitä että he pärjäävät :)

Täällä esikoinen on kulkenut "naisissa" jo 13-vuotiaasta saakka, joten napanuoraa on katkaistu jo kauan. Siis sama luotettu tyttöystävä (vanhempineen) ollut koko ajan ja viikonloppuja siellä.

Vapauttavaa se on molemmin puolin.Parikymppisen vkl rytmi,sosiaalinen elämä ym.ei sovi samaan kämppään vanhempien kanssa.Ehkä jos 200m2 omakotitalo,mutta ei 70m3 kerrostalo kolmioon.

Vähän se totuttelu vie aikaa mut kuitenkin jossain kohtaa alkaa arvostamaan ittekseen oloa. 

Vierailija kirjoitti:

Olkaa onnellisia ja ylpeitä että he pärjäävät :)

Täällä esikoinen on kulkenut "naisissa" jo 13-vuotiaasta saakka, joten napanuoraa on katkaistu jo kauan. Siis sama luotettu tyttöystävä (vanhempineen) ollut koko ajan ja viikonloppuja siellä.

Kehu nyt vielä vähän lisää miten poikasi on joku enkelinkiharainen naistenmies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olkaa onnellisia ja ylpeitä että he pärjäävät :)

Täällä esikoinen on kulkenut "naisissa" jo 13-vuotiaasta saakka, joten napanuoraa on katkaistu jo kauan. Siis sama luotettu tyttöystävä (vanhempineen) ollut koko ajan ja viikonloppuja siellä.

Kehu nyt vielä vähän lisää miten poikasi on joku enkelinkiharainen naistenmies.

Niinpä. Nuorena naisissa käyminen ja toisen nuoren vanhempien kodissa pyöriminen ei kerro omassa asunnossa pärjäämisestä vielä yhtään mitään.

Haikeaa on, mutta parasta mitä voi tehdä tässä tilanteessa nuoren eteen on iloita hänen kanssaan muutosta. Samalla täytyy myös antaa ymmärtää, että kotiin voi palata, jos tulee liian tiukka paikka eteen. Ja tämä niin, ettei nuori luule, että hänen pärjäämisen ei luoteta.

Kun esikoinen muutti niin samalla se oli haikeaa, mutta myös ihanaa. Kaksikymppisen ja viisikymppisen vuorokausirytmikin on aivan eri planeetalta.

Vierailija kirjoitti:

Olkaa onnellisia ja ylpeitä että he pärjäävät :)

Täällä esikoinen on kulkenut "naisissa" jo 13-vuotiaasta saakka, joten napanuoraa on katkaistu jo kauan. Siis sama luotettu tyttöystävä (vanhempineen) ollut koko ajan ja viikonloppuja siellä.

Ja sinä olet tästä ylpeä?

Täällä maalla joutuu lapsista päästämään irti jo heti peruskoulun jälkeen jos ei nuori halua tai saa opiskelupaikkaa kotipaikkakunnan lukiosta tai amiksesta. Omani on nyt toista vuotta opiskelmassa kaukana kotoa, tulee piipahtamaan viikonloppuisin pariksi yöksi. Ehkä tämä on tällainen helppo välivaihe, niin on sitten helpompi päästää muuttamaan kokonaan, kun on jo tottunut ajatukseen siitä ettei joka päivä nähdä ja nuori on saanut näyttää että pärjää suuressa maailmassa.

Iso itku pääsi kun poika muutti lähemmäs opiskelupaikkaa, asutaan Hgissä. Nyt sitä on tottunut ja tämähän on kivaa, ei tarvitse kiirehtiä kotiin eikä ruokaa laittaa .