Mistä apu ahdistukseen ja stressaamiseen?
Olen jatkuvasti ollut jo monta vuotta ahdistunut todella pienistä asioista. Lisäksi stressaan asioista ja teen pienistä asioista todella suuria. Jos esim hoksaan, etten ole ostanut vielä lapselle talvikenkiä, niin minun on tehtävä se samantien tai muuten mietin sitä koko ajan. Jään myös vatvomaan vanhoja asioita esim joitain käytyjä keskusteluja, että sanoinko jotain hölmöä. Jotenkin pelkään jatkuvasti julkisilla paikoilla, että nolaan itseni tai puolisoni. Olen miettinyt, että pitäisi varmaan käydä keskustelemassa jossain tästä, mutta pelkään, että meistä tehdään sitten joku lastensuojeluilmoitus, vaikka ei lapsella kyllä ole ikinä mitään hätää ja hyvin on hoidettu. Mistähän tämmöinen mahtaa johtua? Onko muilla samanlaista ja mistä olette saaneet helpotusta oloon? :)
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Ala juomaan tai mene terapiaan.
No juomisesta tuskin löytyy apua. Terapia olisi varmaan parempi vaihtoehto, mutta hävettää mennä.
Ap
Taikasięnet ja kannąbis auttaa monia, miksei siis sinuakin?
Lääkeyhtiöt eivät pidä noin halpojen (voi itse kasvattaa) ja oikeasti toimivien lääkkeiden käytöstä.
Nuku kunnolla. Käytä ruusujuurta ja reishiä
Vierailija kirjoitti:
Taikasięnet ja kannąbis auttaa monia, miksei siis sinuakin?
Lääkeyhtiöt eivät pidä noin halpojen (voi itse kasvattaa) ja oikeasti toimivien lääkkeiden käytöstä.
Ihan laillisia keinoja kokeilisin mieluiten.
Ap
Mitä noloo terapias on?
Musta siihen hakeutumalla kantaa vastuun itsestään mikä on aikuismaista jos mikä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taikasięnet ja kannąbis auttaa monia, miksei siis sinuakin?
Lääkeyhtiöt eivät pidä noin halpojen (voi itse kasvattaa) ja oikeasti toimivien lääkkeiden käytöstä.
Ihan laillisia keinoja kokeilisin mieluiten.
Ap
Toimivia keinoja voi vaatia laillisiksi. Olihan se viinakin joskus laitonta.
Hei ap, esimerkiksi työterveyshuolto tai opintopsykologi voisi varmaankin auttaa sinua eteenpäin?
Itse annoin tilanteen mennä niin pahaksi että lopulta jouduin menemmän psyk. päivystykseen. Olivat hämmästyneitä kun minulla ei ollut mt-taustaa, olin huonossa ja itsetuhoisessa jamassa. Alussa piti syödä rauhoittavia (mm. Opamoxia), että selvisin eteenpäin. Sen jälkeen sain lääkityksen ja käyn joka viikko psykiatrian polilla, fyssarilla (kun fyysiset oireet iskevät, miten niihin reagoida, hengitystä ym) ja tukiryhmässä. Terapiaan en vielä pääse kun olen liian huonokuntoinen ja siis olen nyt ollut 4kk poissa töistä.
Älä anna tilanteen mennä näin pahaksi vaan hae rohkeasti apua!
Alkuun tietenkin on suuri kynnys mennä puhumaan ammattilaisen kanssa, niin oli minullakin, mutta uskon että nopeasti huomaat, että on helpottavaa kun on joku jonka kanssa voi näistä asioista keskustella. Jakaessa asioita ammattilaisen saa uutta perspektiiviä omiin ajatuksiinsa. Pienikin toisen tekemä huomio voi olla hyvinkin merkittävä oman hyvinvoinnin kannalta. Omilla huolilla ei tällöin tule kuormitettua läheisiäkään mikä on tietysti myös hyvin helpottavaa.
Psyykeongelmat on nykyään niin arkipäivää ettei niis oo samanlaista stigmaa kuin ennen
Minä kävin seerumimittauksissa jossa todettiin että rauta, B 12 ja D -vitamiinit olivat elimistössäni todella alhaiset.
Noiden puute oli ainakin minulla aiheuttanut ahdistusta, stressiä, uupumusta, joskus paniikkikohtauksia, ja ajottain sellaista aivosumua ja epätodellista oloa. Meni reilu viikko ja aloin voimaan paremmin. Nyt vuoden päästä tuosta pahimmasta ajasta en koe enää ahdistusta tai paniikin tunnetta ja aina jos tuntuu siltä että esim. töissä stressaavaa niin menen sivummalle ja hengitän syvään muutamia kertoja.
Vierailija kirjoitti:
Olen jatkuvasti ollut jo monta vuotta ahdistunut todella pienistä asioista. Lisäksi stressaan asioista ja teen pienistä asioista todella suuria. Jos esim hoksaan, etten ole ostanut vielä lapselle talvikenkiä, niin minun on tehtävä se samantien tai muuten mietin sitä koko ajan. Jään myös vatvomaan vanhoja asioita esim joitain käytyjä keskusteluja, että sanoinko jotain hölmöä. Jotenkin pelkään jatkuvasti julkisilla paikoilla, että nolaan itseni tai puolisoni. Olen miettinyt, että pitäisi varmaan käydä keskustelemassa jossain tästä, mutta pelkään, että meistä tehdään sitten joku lastensuojeluilmoitus, vaikka ei lapsella kyllä ole ikinä mitään hätää ja hyvin on hoidettu. Mistähän tämmöinen mahtaa johtua? Onko muilla samanlaista ja mistä olette saaneet helpotusta oloon? :)
Jotain kivaa tekemistä mistä nautit? Itselleni se on musiikki monta kertaa. Palstatila on kivaa, mutta ahdistuu sitä täälläkin. Liiallinen neuroottinen tietoisuus itsestään lisää eksistentialistinen tuskaa. Levy it to. Live.
Vierailija kirjoitti:
Olen jatkuvasti ollut jo monta vuotta ahdistunut todella pienistä asioista. Lisäksi stressaan asioista ja teen pienistä asioista todella suuria. Jos esim hoksaan, etten ole ostanut vielä lapselle talvikenkiä, niin minun on tehtävä se samantien tai muuten mietin sitä koko ajan. Jään myös vatvomaan vanhoja asioita esim joitain käytyjä keskusteluja, että sanoinko jotain hölmöä. Jotenkin pelkään jatkuvasti julkisilla paikoilla, että nolaan itseni tai puolisoni. Olen miettinyt, että pitäisi varmaan käydä keskustelemassa jossain tästä, mutta pelkään, että meistä tehdään sitten joku lastensuojeluilmoitus, vaikka ei lapsella kyllä ole ikinä mitään hätää ja hyvin on hoidettu. Mistähän tämmöinen mahtaa johtua? Onko muilla samanlaista ja mistä olette saaneet helpotusta oloon? :)
On ollut samaa ongelmaa ja olen päässyt siitä yli.
Ensimmäinen sääntö: Unohda sana PITÄISI. Se on kaikista pahin huolen laukaisija.
Mieti että niin kauan kuin kukaan ei kuole tai vahingoitu jos sinä jätät jotain tekemättä, niin ei mitään hätää.
Tee lista ja kirjoita vaikka seuraavalle viikolle että muista lapsen talvikengät. Sitten kun olet ne hankkinut niin pyyhi sen yli ja ole tyytyväinen. Ei suorituspaineita koska rasitat sillä vain itseäsi enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jatkuvasti ollut jo monta vuotta ahdistunut todella pienistä asioista. Lisäksi stressaan asioista ja teen pienistä asioista todella suuria. Jos esim hoksaan, etten ole ostanut vielä lapselle talvikenkiä, niin minun on tehtävä se samantien tai muuten mietin sitä koko ajan. Jään myös vatvomaan vanhoja asioita esim joitain käytyjä keskusteluja, että sanoinko jotain hölmöä. Jotenkin pelkään jatkuvasti julkisilla paikoilla, että nolaan itseni tai puolisoni. Olen miettinyt, että pitäisi varmaan käydä keskustelemassa jossain tästä, mutta pelkään, että meistä tehdään sitten joku lastensuojeluilmoitus, vaikka ei lapsella kyllä ole ikinä mitään hätää ja hyvin on hoidettu. Mistähän tämmöinen mahtaa johtua? Onko muilla samanlaista ja mistä olette saaneet helpotusta oloon? :)
On ollut samaa ongelmaa ja olen päässyt siitä yli.
Ensimmäinen sääntö: Unohda sana PITÄISI. Se on kaikista pahin huolen laukaisija.
Mieti että niin kauan kuin kukaan ei kuole tai vahingoitu jos sinä jätät jotain tekemättä, niin ei mitään hätää.
Tee lista ja kirjoita vaikka seuraavalle viikolle että muista lapsen talvikengät. Sitten kun olet ne hankkinut niin pyyhi sen yli ja ole tyytyväinen. Ei suorituspaineita koska rasitat sillä vain itseäsi enemmän.
Kiitos hyvistä vinkeistä!
Ap
Apu löytyy luonnosta joka suomessa on laitonta.