Kaverittomuus alkanut ahdistamaan todella paljon

Vaikeaa on, ja minulla ei ole edes sitä miestä. Kaverit kadonneet juurikin sen takia, että eivät seurustelun aloitettuaan enää tarvitse ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeaa on, ja minulla ei ole edes sitä miestä. Kaverit kadonneet juurikin sen takia, että eivät seurustelun aloitettuaan enää tarvitse ystäviä.

Niinhän siinä aika usein taitaa käydä. Itse en koe, että parisuhde poissulkisi ystävyyssuhteita kun ovathan ne ihan eri asioita. Olisi ihanaa jos olisi joku ystävä kenen kanssa vaihteeksi keksisi jotain tekemistä ja juttelisi ylipäätään elämästä ja kaikesta. Kävisi joskus ulkona tai vaikka reissussa jne.

-ap

Vähän sama homma. Yritän kuitenkin mennä positiivisen kautta. Ajattelen, että jokaisella varmasti tulee elämässä hetkiä, jolloin tuntee tai on yksinäisempi. Välillä voi tehdä myös ihan hyvää irtautua vähän niistä vanhoista piireistä. Tällöin voi oikeasti tutustua siihen omaan itseen ja kenties löytää ne uudet ihmiset ja myöhemmin ystävät. 

Tarkotan vain, että onhan se surullista, kun huomaa, että vanhat ystävät ovat jääneet. Mutta niin kliseistä kuin se onkin niin ei ystävistä pitäisi joutua taistelemaan, vaan kyllä ne ystävät yleensä säilyy joiden pitääkin säilyä. 

Mutta voihan olla, että ystävän haluttomuus nähdä ei liity millään tavalla suhun, vaan hänellä aidosti hankala elämäntilanne tällä hetkellä. Omalla kohdalla eräs kaveri pommitti yhteydenotoilla mutta kieltäydyin vain aina vedoten kiireisiin, enkä juurikaan ehdotellut ikinä mitään muuta päivää.   Oikeasti oli hankala elämäntilanne siinä kohtaa ja halusin vain viettää aikaa yksin/niiden kaikkien läheisempien ihmisten kanssa.  En kuitenkaan tälle kaverille sen kummemmin halunnut avautua omista asioistani. Voi olla, että hän olisi ymmärtänyt minkä takia en sillä hetkellä pystynyt edes ehdottelemaan mitään muuta päivää. Mutta koen myös, että ehkä sen toisen pitää kunnioittaa, jos kertoo, että tällä hetkellä elämässä on kiirettä. 

Kenties lähennytte vielä jossakin kohtaa. 

Mulla on sama, tosin eri elämäntilanne kuin sulla. Opiskelen kolmatta vuotta yliopistosta, ja en oo täältä opiskelukaupungista löytänyt kavereita. Vanhoja kavereita on kolme - näistä yksi on osoittanut ns. myrkylliseksi persoonaksi, ja yksi ei halua enää pitää yhteyttä, joten toivoin kovasti, että opintojen kautta löytyisi kavereita. Ei ole löytynyt, sellaisia moikkaustuttuja vaan. Ahdistaa, koska pian jo valmistun, ja pelottaa, että jään loppuiäksi yksin ja mulla ei tule olemaan työn lisäksi mitään sosiaalista elämää. Muut käy vapaa-ajalla ystävien kanssa syömässä, lasillisella, leffassa ym. mutta mulla ei oo ketään kenen kanssa mennä.

Lisäksi tuntuu, että kaikilla muilla on vanhoja lapsuudenkavereita ja koulukavereita niin paljon, ettei uusille ole tarvetta. Täälläkin on aina keskusteluja, joissa esim. äidit ilmoittavat, etteivät halua tutustua lastensa kavereiden äiteihin, koska kavereita on jo. Aikuisiällä on sitten vissiin mahdotonta saada kavereita jos on käynyt niin paska tuuri, että ei ole saanut lapsuudessa ja nuoruudessa haalittua isoa kaverimäärää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama, tosin eri elämäntilanne kuin sulla. Opiskelen kolmatta vuotta yliopistosta, ja en oo täältä opiskelukaupungista löytänyt kavereita. Vanhoja kavereita on kolme - näistä yksi on osoittanut ns. myrkylliseksi persoonaksi, ja yksi ei halua enää pitää yhteyttä, joten toivoin kovasti, että opintojen kautta löytyisi kavereita. Ei ole löytynyt, sellaisia moikkaustuttuja vaan. Ahdistaa, koska pian jo valmistun, ja pelottaa, että jään loppuiäksi yksin ja mulla ei tule olemaan työn lisäksi mitään sosiaalista elämää. Muut käy vapaa-ajalla ystävien kanssa syömässä, lasillisella, leffassa ym. mutta mulla ei oo ketään kenen kanssa mennä.

Lisäksi tuntuu, että kaikilla muilla on vanhoja lapsuudenkavereita ja koulukavereita niin paljon, ettei uusille ole tarvetta. Täälläkin on aina keskusteluja, joissa esim. äidit ilmoittavat, etteivät halua tutustua lastensa kavereiden äiteihin, koska kavereita on jo. Aikuisiällä on sitten vissiin mahdotonta saada kavereita jos on käynyt niin paska tuuri, että ei ole saanut lapsuudessa ja nuoruudessa haalittua isoa kaverimäärää.

Ei ole. Kaikkiin mun ystäviini ja kavereihini olen tutustunut vasta aikuisiällä. Mutta aika oleellinen juttu on, että uusille ystäville ja kavereille on tilaa. Tapasin erään naisen, kun omat lapseni olivat jo teinejä ja hänen lapsensa sen verran pieniä, ettei heitä voinut jättää yksin kotiin. Mulle oli ihan ok, että lapset olivat hänen mukanaan. Hänenkin lapsensa kasvoivat ja tuli päivä, jolloin lapsilla oli muuta tekemistä eivätkä enää lähteneet mukaan. Nyt mun lapseni asuvat jo omillaan ja hänen lapsensa ovat teinejä. Emme takuulla olisi ystävystyneet, jos olisin halunnut tavata häntä vain ilman lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama, tosin eri elämäntilanne kuin sulla. Opiskelen kolmatta vuotta yliopistosta, ja en oo täältä opiskelukaupungista löytänyt kavereita. Vanhoja kavereita on kolme - näistä yksi on osoittanut ns. myrkylliseksi persoonaksi, ja yksi ei halua enää pitää yhteyttä, joten toivoin kovasti, että opintojen kautta löytyisi kavereita. Ei ole löytynyt, sellaisia moikkaustuttuja vaan. Ahdistaa, koska pian jo valmistun, ja pelottaa, että jään loppuiäksi yksin ja mulla ei tule olemaan työn lisäksi mitään sosiaalista elämää. Muut käy vapaa-ajalla ystävien kanssa syömässä, lasillisella, leffassa ym. mutta mulla ei oo ketään kenen kanssa mennä.

Lisäksi tuntuu, että kaikilla muilla on vanhoja lapsuudenkavereita ja koulukavereita niin paljon, ettei uusille ole tarvetta. Täälläkin on aina keskusteluja, joissa esim. äidit ilmoittavat, etteivät halua tutustua lastensa kavereiden äiteihin, koska kavereita on jo. Aikuisiällä on sitten vissiin mahdotonta saada kavereita jos on käynyt niin paska tuuri, että ei ole saanut lapsuudessa ja nuoruudessa haalittua isoa kaverimäärää.

Joo sehän se kun tuntuu, että jää ulkopuolelle. Kun opiskelin niin havaitsin juurikin tuon saman tilanteen, että kaikilla muilla on jo tiivis ystäväpiiri ja itse taas oli vieraalla, uudella paikkakunnalla eikä ketään muuta kun tuo oma mies. Muutaman kerran kävin opiskeluporukan kanssa ulkona, mutta ei sieltä ketään ystävää löytynyt sitten kuitenkaan. Sama nyt työporukassa, kaikilla on jo se oma elämä ja ystävät. Kai tän kanssa pitää vaan oppia elämään ja hyväksyä, ettei kaikkea voi saada. Masentavaa se kyllä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama, tosin eri elämäntilanne kuin sulla. Opiskelen kolmatta vuotta yliopistosta, ja en oo täältä opiskelukaupungista löytänyt kavereita. Vanhoja kavereita on kolme - näistä yksi on osoittanut ns. myrkylliseksi persoonaksi, ja yksi ei halua enää pitää yhteyttä, joten toivoin kovasti, että opintojen kautta löytyisi kavereita. Ei ole löytynyt, sellaisia moikkaustuttuja vaan. Ahdistaa, koska pian jo valmistun, ja pelottaa, että jään loppuiäksi yksin ja mulla ei tule olemaan työn lisäksi mitään sosiaalista elämää. Muut käy vapaa-ajalla ystävien kanssa syömässä, lasillisella, leffassa ym. mutta mulla ei oo ketään kenen kanssa mennä.

Lisäksi tuntuu, että kaikilla muilla on vanhoja lapsuudenkavereita ja koulukavereita niin paljon, ettei uusille ole tarvetta. Täälläkin on aina keskusteluja, joissa esim. äidit ilmoittavat, etteivät halua tutustua lastensa kavereiden äiteihin, koska kavereita on jo. Aikuisiällä on sitten vissiin mahdotonta saada kavereita jos on käynyt niin paska tuuri, että ei ole saanut lapsuudessa ja nuoruudessa haalittua isoa kaverimäärää.

Joo sehän se kun tuntuu, että jää ulkopuolelle. Kun opiskelin niin havaitsin juurikin tuon saman tilanteen, että kaikilla muilla on jo tiivis ystäväpiiri ja itse taas oli vieraalla, uudella paikkakunnalla eikä ketään muuta kun tuo oma mies. Muutaman kerran kävin opiskeluporukan kanssa ulkona, mutta ei sieltä ketään ystävää löytynyt sitten kuitenkaan. Sama nyt työporukassa, kaikilla on jo se oma elämä ja ystävät. Kai tän kanssa pitää vaan oppia elämään ja hyväksyä, ettei kaikkea voi saada. Masentavaa se kyllä on.

Tämä oli siis ap.