Lue keskustelun säännöt.
Saitko lapsena ja varhaisteininä pukeutua kuten itse halusit?
22.09.2018 |
Minä en. Olisin halunnut pukeutua myrkynvihreään ja mustaan, pitsihuiveihin, mustalaismekkohin ja kaikenlaiseen kummalliseen. Minut puettiin kukkamekkoihin.
Onneksi olen nyt aikuinen. Odotan aina milloin minua kuvaillaan noissa "mitä tyyliä inhoat" -ketjuissa 😀
Kommentit (9)
Sain pukeutua. Olin preppy, gootti, hevari, punkkari ja kaikkea siltä väliltä. Nyt aikuisena oma tyyli on klassisen tyylikäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen mitä kaapista löytyi. Jostain syystä äiti ei suostunut ostamaan mulle farkkuja ennen yläastetta. Sen jälkeen en muuta ole käyttänytkään 😁
En. Äiti pisti minut käyttämään punaisia kankaisia sukkahousuja ollessani ensimmäisellä luokalla. Kukaan muu luokan tytöistä ei käyttänyt "lastenvaatetta" vaan välihousuja. Elettiin vuotta -89
Kuudennella luokalla oli suurta muotia revityt farkut. En saanut tehdä sitäkään, "ei ehjiä farkkuja saa tahallaan rikkoa."
En myöskään saanut 80-luvun lopun muotipipoa, sellaista missä on värikäs jättikokoinen tupsu. Muistan miten kateellinen olin kun kaverillani oli sellainen. Itse jouduin käyttämään jotain halpispipoa.
Sain pukeutua tytöksi mikä olenkin.
En saanut. Asuin pikkupaikkakunnalla, eikä meillä ollut yhtään vaatekauppoja. 45 minuutin automatkan päässä oli Anttila, sieltä sain mitä sain. Uusia vaatteita tuli kahdesti vuodessa: syksyllä kun koulu alkoi, ja joululahjaksi. Yleensä minä ja kolme vuotta nuorempi sisko saimme samanlaiset, eri väreissä vaan. Minulle äiti osti melkein aina pinkkiä ja pastellia (itse suosin maanläheisempiä sävyjä). Ikinä ei saanut itse kertoa millaista vaatetta halusi joululahjaksi, vaan se oli aina äidin maun mukaan valittua. Toki hän yritti miettiä mistä minä ja sisko olisimme pitäneet, mutta yleensä meni täydellisesti pieleen.
Lama-aikana vaatteet vähenivät entisestään. Teininä oli erityisen raastavaa, kun äiti osteli joululahjaksi jotain pinkkejä kissakuvioisia villapaitoja, kun olisin halunnut grungetyyliä. Kerran ostin synttärirahoilla oliivinvihreän ribbipoolon ja ruskeat farkut. Sain haukut ja äiti vihoitteli pitkään, kun värit eivät sopineet yhteen minkään muun vaatteeni kanssa, ja olivat muutenkin ihan eri tyyliä kuin mihin äitini halusi minut pukea. Taisin olla 16-17-vuotias... Lisäksi sain yleensä lahjaksi yhtä kokoa liian pieniä vaatteita, kun olin äidin mielestä liian lihava, ja hän halusi motivoida minua laihduttamaan.
Valitettavasti lama-ajan pikkupaikkakunnalla ei löytynyt kesätöitä eikä osa-aikaista työpaikkaa alaikäiselle, joten oman rahan ansaitseminen oli vaikeaa. Viikko- tai kuukausirahaa en saanut. Heti 18 vuotta täytettyäni menin töihin, ja poltin melkein koko ensimmäisen palkan vaatteisiin. H&M oli juuri tullut Suomeen, niin tein Helsingin reissun ihan vaan sitä varten. Seuraavat vuodet kuljin purppuranvärisessä loimusametissa ja chenilleneuleissa ja platformkengissä, joissa oli 15 cm korot. Jälkikäteen aika kamalan näköistä, mutta sainpa valita itse.
Sanomattakin on selvää, että minun lapseni saavat itse valita vaatteensa, kunhan on säänmukaista ja tilanteeseen sopivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sain, kunhan tein itse vaatteet tai ostin omilla rahoillani.
7-vuotiaana aloin ompelemaan itse. Naapurin ompeijatäti leikkasi vaattet minulle ja itse ompelin. 12 vuotiaasta tein kesäisin ja iltaisin töitä, jolloin joskus ostin jotain, mutta pääasiassa tein itse.
Kaverit eivät olleet laumasieluja ja olivat kateellisa erikoisista ja hyvin tehdyistä vaatteistani.
En saanut, tuntui siltä, että vanhemmat, varsinkin isä halusi meidän pukeutuvan mahdollisimman typerästi. Samoin ympäristö loi paineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juhliin piti aina laittaa mekko, mutta muuten sain pukeutua pojaksi kuten halusin.
Sain pukeutua. Housut roikkui rokkabillyn myötä, kellohame ja hapsuhousut kiinnostivat myös.