Mitä mieltä olet ihmisistä joiden mielestä käpylehmien rakentelu on lapsille parempaa ajanvietettä kuin tietokonepelaaminen?
Kommentit (5)
Onko joskus jossain bongattu kuvailusi kaltainen ihminen?
Ei se tietokonepelaaminen ole lainkaan huono tekemisen muoto. Varsinkin tiimipeli vaatii yhteistyökykyä ja suunnittelua sekä kehittää kielitaitoa.
Eri asia on se, että nykyään pennut tuntuvat näpertävän kaikki yksin omaa ruutuaan omassa nurkassaan. Siinä suhteessa käpylehmien rakentelu olisi kehittävämpää ajanvietettä.
Onhan se 80-luvulta asti todisteltu, että tietokonepelit on saatanasta. Iso lauma sittemmin menestyneitä koodareita aloitti tietsikkaharrastuksensa C64:llä pelaillen. Kovasti vouhotettiin pelaamisen vaaroista jo yli 30 vuotta sitten. Ihmeellisesti nenväitetyt haitat eivät ole konkretisoituneet. Johtuisikohan sitten siitä, että tieteellinen tutkimus ei yksinkertaisesti tue väitettä kohtuupelaamisen vaarallisuudesta.
Käpylehmä on konkreettista ja kosketeltavaa, joka säilyy pitkään ja siitä jää hyvät muistot. Tietokonepelit eivät ole yhtään mitään ja harva niitä koskaan jälkikäteen muistaa. Etenkään saavutuksia pelissä.
Parasta lapselle olisi tasapainoisesti tehdä molempia, ja paljon muutakin.
M