En tykkää siitä että poikaystävällä on koira. Mitä tekisitte minuna?
Ollaan oltu yhdessä 4 vuotta. Viime vuoden kesänä mun täytyi ottaa omaa aikaa ja vähän kelata juttuja. Poikkis ei sitoutunut minuun ja suhteeseemme tarpeeksi. Päädyin kuitenkin siihen, että yritämme vielä yhdessä, koska hän on monella tapaa ihana.
Sinä aikana kun meillä oli tää harkinta-aika, poikkis oli tehnyt jotain tyhmiä valintoja. Ilmeisesti tämä breikki sekoitti hänen päänsä. Hän muutti huonommalle alueelle rivariin, jätti hyvän duunin opintojen vuoksi ja otti koiran. Tää rivari oli jo aika paha mutta koira uhkaa taas pilata meidän suhteen.
En tykkää siitä et poikakaveri käyttää niin paljon aikaa koiraan. Hän myös juttelee koiralle ja antaa sen istua sohvalla vieressään. Lisäksi emme käy yhdessä missään esim ravintoloissa tai baareissa, koska hän ei halua jättää koiraansa yksin. Ja shoppailemassakin vain tosi harvoin.
Olen pyytänyt ja vaatinut häntä antamaan koiran pois mutta hän ei suostu. Tilanne on kärjistynyt niin että hän käski minun häipyä, ei vastaa viesteihini ja esti minut somessa.
Ihmettelen miksi koira on hänelle niin tärkeä? Muuten meidän suhde on ihan kunnossa, hän mm lopetti opinnot ja palasi työelämään. Katselemme myös yhteistä kämppää kivalta alueelta. Sinne koiralla ei tuetenkään ole mitäön asiaa ;)
Kommentit (23)
Koira ei jätä eikä petä. Uskollinen ystävä, joka ei mitään breikkejä järjestä. Eli löysi paremman, etsi sinäkin mieleisesi kumppani.
Jotain johdonmukaisuutta seuraavaan provoon, jooko. Käski sinun häipyä, mutta kuitenkin katselette kämppää? Ei kukaan eläinrakas ja vastuuntuntoiselta vaikuttava mies katselisi tuollaista kylmää, itsekästä akkaa.
Jotenkin huvittava juttu. Sinä et tykkää...
Ottakaa asuntolaina ja jätä sen jälkeen se sika.
Tämmönen aamuprovo. Meni vähän överiksi, uusi yritys paremmalla ajalla.
Hanki kissa ja sanot poikkikselle, että teidän on parempi erota koska elämänarvonne ovat niin erilaiset.
Teet nyt niin kuin poikkiksesi sanoi häivyt. Seuraavaksi sitten parisuhteeseen, kun olet vähän aikuistunut.
Vierailija kirjoitti:
Hanki kissa ja sanot poikkikselle, että teidän on parempi erota koska elämänarvonne ovat niin erilaiset.
Hmmm. miten ap voi ottaa eron, kun poikkis on jo käskenyt hänen häipyä, eikä halua olla enää missään tekemissä?
Ja ap sinun ei tarvitse enää tehdä tuon asian suhteen mitään. Poikaystäväsi on tehnyt kantansa jo selväksi. Hän pitää mielummin koiran kun sinut. Nyt opettelet taidon olla yksin ja aikuistut.
Totta kai koiralle jutellaan jne, koira on aivan samanlainen perheenjäsen kuin ihmisetkin! Koirat ovat tosi rakkaita ja tärkeitä sellaiselle ihmiselle joka pitää koirista. Jos et tule juttuun koiran kanssa, armahda tämä poitsu ja lähde liitään! Et ole hänen rakkauden arvoinen jos et pidä koirista. Koirat on sitäpaitsi paljon fiksumpia kuin ihmiset!!
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika !
Sika jätti jo.
Miksi et usko poikkista ja häivy?
Vierailija kirjoitti:
Koirat on sitäpaitsi paljon fiksumpia kuin ihmiset!!
No ei tasan ole!
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu yhdessä 4 vuotta. Viime vuoden kesänä mun täytyi ottaa omaa aikaa ja vähän kelata juttuja. Poikkis ei sitoutunut minuun ja suhteeseemme tarpeeksi. Päädyin kuitenkin siihen, että yritämme vielä yhdessä, koska hän on monella tapaa ihana.
Sinä aikana kun meillä oli tää harkinta-aika, poikkis oli tehnyt jotain tyhmiä valintoja. Ilmeisesti tämä breikki sekoitti hänen päänsä. Hän muutti huonommalle alueelle rivariin, jätti hyvän duunin opintojen vuoksi ja otti koiran. Tää rivari oli jo aika paha mutta koira uhkaa taas pilata meidän suhteen.
En tykkää siitä et poikakaveri käyttää niin paljon aikaa koiraan. Hän myös juttelee koiralle ja antaa sen istua sohvalla vieressään. Lisäksi emme käy yhdessä missään esim ravintoloissa tai baareissa, koska hän ei halua jättää koiraansa yksin. Ja shoppailemassakin vain tosi harvoin.
Olen pyytänyt ja vaatinut häntä antamaan koiran pois mutta hän ei suostu. Tilanne on kärjistynyt niin että hän käski minun häipyä, ei vastaa viesteihini ja esti minut somessa.
Ihmettelen miksi koira on hänelle niin tärkeä? Muuten meidän suhde on ihan kunnossa, hän mm lopetti opinnot ja palasi työelämään. Katselemme myös yhteistä kämppää kivalta alueelta. Sinne koiralla ei tuetenkään ole mitäön asiaa ;)
Älkääs nyt moittiko, kyllä tuossa minusta on hyvää yritystä. Tuohan on kivasti keksitty yksityiskohta kun lopetti työt ja rupes opiskelemaan. Muitakin kohtia löytyy jossa selkeästi on ajatuksen kanssa mietitty miten saadaan raflaava.
Oisko joku 8- arvosanana tälle provolle?
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu yhdessä 4 vuotta. Viime vuoden kesänä mun täytyi ottaa omaa aikaa ja vähän kelata juttuja. Poikkis ei sitoutunut minuun ja suhteeseemme tarpeeksi. Päädyin kuitenkin siihen, että yritämme vielä yhdessä, koska hän on monella tapaa ihana.
Sinä aikana kun meillä oli tää harkinta-aika, poikkis oli tehnyt jotain tyhmiä valintoja. Ilmeisesti tämä breikki sekoitti hänen päänsä. Hän muutti huonommalle alueelle rivariin, jätti hyvän duunin opintojen vuoksi ja otti koiran. Tää rivari oli jo aika paha mutta koira uhkaa taas pilata meidän suhteen.
En tykkää siitä et poikakaveri käyttää niin paljon aikaa koiraan. Hän myös juttelee koiralle ja antaa sen istua sohvalla vieressään. Lisäksi emme käy yhdessä missään esim ravintoloissa tai baareissa, koska hän ei halua jättää koiraansa yksin. Ja shoppailemassakin vain tosi harvoin.
Olen pyytänyt ja vaatinut häntä antamaan koiran pois mutta hän ei suostu. Tilanne on kärjistynyt niin että hän käski minun häipyä, ei vastaa viesteihini ja esti minut somessa.
Ihmettelen miksi koira on hänelle niin tärkeä? Muuten meidän suhde on ihan kunnossa, hän mm lopetti opinnot ja palasi työelämään. Katselemme myös yhteistä kämppää kivalta alueelta. Sinne koiralla ei tuetenkään ole mitäön asiaa ;)
Kaverini miehelle oli koira oikeesti ykkönen. Se oli parisängyssäkin nukkumassa, vaikkei kaverini olisi halunnut. Se oli suuri koira nimittäin. Lopulta kaverini muutti toiseen huoneeseen nukkumaan ja sitten erosivat. Asuivat yhdessä jotain 15 vuotta ja heilä oli lapsi.
Sitten oli yks kuuskymppinen pari, joka oli ollut yhdessä 30 vuotta. Nainen hankki söpön pikkukoiran. Alkoi leperrellä vain sille ja mies jäi täysin paitsioon se koira ja nainen oli pari. (mies kyllä tykkäsi koirasta myös) Mutta valumista yms ei mies enää saanut ollenkaan. Kaikki hellyys meni koiralle. He sitten erosivat.
Älkää menkö näin huonoihin. Kaksi sivua jo vastauksia, miksi?
Trolli mikä trolli.
Nyt tuli kyllä yliannostus pissistä heti aamuun.