Ovatko lesbosuhteet about kaikkein väkivaltaisimpia osaksi tasavahvojen kumppanien takia?
Eli kumpi vaan voi aloittaa rähinän. Päihteiden käyttö lienee myös yleisempää. Vähemmän tasaväkisissä suhteissa se heikompi joutuu pohtimaan kannattaako edes aloittaa ihan itsesuojeluvaiston takia.
Samasta syytä Martina Aitolehtikin pahoinpitelee vain naisia. Voimasuhteet.
Kommentit (14)
Jotenkin luulisi, että tilastollisesti homosuhteissa olisi eniten väkivaltaa koska miehillä on enemmän testosteronia elimistössä ja ovat siis keskimäärin aggressiivisempia kuin naiset. Mutta en sitten tiedä, tuntemani homot ovat kyllä niin lauhkeita, että vaikea ainakaan heistä sellaista kuvitella. Anyways itse olen väkivaltaisempi osapuoli meidän heterosuhteessa ja nainen. Olen siis riidellessä ollut lähellä lyödä miestä, mutten onneksi lyönyt, olen myös rikkonut astioita. Oma lapsuuteni oli väkivaltainen ja sieltä varmaan nämä tunteet kumpuaa, siis itsehillinnän haasteet vaikka olen niistä tietenkin itse vastuussa. Varmasti tulee alapeukkuja, kun olen rehellinen tabuaiheesta, mutta moni peukuttajakin on varmasti tehnyt väärin.
Vierailija kirjoitti:

Homoseksuaalinen ystäväni totesi, etteivät homomiehet tappele kapakoissa. Toisaalta hän oli kaunis mies, kuten moni muukin kyseisessä paikassa. Kävin joskus kaverini kanssa DTM-ravintolassa ihailemassa kauniita miehiä. :) Ehkä vihamielisemmän homomiehet kokoontuvat jossain muualla tai he ovat kaikki rauhallisia ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin luulisi, että tilastollisesti homosuhteissa olisi eniten väkivaltaa koska miehillä on enemmän testosteronia elimistössä ja ovat siis keskimäärin aggressiivisempia kuin naiset. Mutta en sitten tiedä, tuntemani homot ovat kyllä niin lauhkeita, että vaikea ainakaan heistä sellaista kuvitella. Anyways itse olen väkivaltaisempi osapuoli meidän heterosuhteessa ja nainen. Olen siis riidellessä ollut lähellä lyödä miestä, mutten onneksi lyönyt, olen myös rikkonut astioita. Oma lapsuuteni oli väkivaltainen ja sieltä varmaan nämä tunteet kumpuaa, siis itsehillinnän haasteet vaikka olen niistä tietenkin itse vastuussa. Varmasti tulee alapeukkuja, kun olen rehellinen tabuaiheesta, mutta moni peukuttajakin on varmasti tehnyt väärin.
Oletko saanut jostain hyviä neuvoja väkivaltaisen käytöksen hillitsemiseksi?
Eivät naiset ole keskenään tasavahvoja kuten eivät miehetkään. On ihan tavallista, että lesbo- tai homosuhteessa toinen on selvästi vahvempi. On myös heterosuhteita, joissa nainen on naiseksi vahva ja mies mieheksi heikko eli he ovat suunnilleen tasavahvoja.
En ymmärrä tätä logiikkaa, että ihmisessä herää joku pahoinpitelyhimo, jos kumppanit ovat tasaväkisiä. Tästä ei käsittääkseni ole mitään todisteita, eivätkä homosuhteet ole tilastollisesti sen väkivaltaisempia kuin heterosuhteetkaan.
Martina on väkivaltainen, koska hän on kahjo. Ei minulla käy mielessäkään käydä kenenkään kimppuun, ei edes vaikka henkilö olisi myös nainen tai kanssani tasaväkinen tai vaikka hän olisi tehnyt minulle jotain ikävää. Väkivalta on aina rikos, eikä mitään luontaista käytöstä.
Minusta oli kuvottavaa, että Martina kuvaili rikollista toimintaansa "äidilliseksi otteeksi" ikään kuin äiti saisi hakata lasta. Ei saa.
https://www.cdc.gov/msmhealth/substance-abuse.htm
En epäile, että lesbot saavatkin orkkuja koska lesboseksi on hyvin orkkukeskeistä nuolemista.
Wiki:
Myös sateenkaariperheissä esiintyy parisuhdeväkivaltaa[74]. Seksuaalivähemmistöjen keskinäisten parisuhteiden arvioidaan joissakin tutkimuksissa olevan jopa väkivaltaisempia kuin heteroparien – jopa 30–40 prosenttia sateenkaariperheistä olisi joidenkin lähteiden mukaan väkivaltaisia
Avun hankkiminen on joko väkivallan uhrina tai tekijänä on yleensä ison kynnyksen takana. Homo- ja lesbosuhteissa elävien voi olla vaikeampi hakea apua, koska suhde on osan silmissä jo muutenkin marginaalinen ja paheksuttu.
Vierailija kirjoitti:
Ap, tuskinpa ovat.
Tämä oli siis sitä mutua.
Vierailija kirjoitti:
Eivät naiset ole keskenään tasavahvoja kuten eivät miehetkään. On ihan tavallista, että lesbo- tai homosuhteessa toinen on selvästi vahvempi. On myös heterosuhteita, joissa nainen on naiseksi vahva ja mies mieheksi heikko eli he ovat suunnilleen tasavahvoja.
En ymmärrä tätä logiikkaa, että ihmisessä herää joku pahoinpitelyhimo, jos kumppanit ovat tasaväkisiä. Tästä ei käsittääkseni ole mitään todisteita, eivätkä homosuhteet ole tilastollisesti sen väkivaltaisempia kuin heterosuhteetkaan.
Martina on väkivaltainen, koska hän on kahjo. Ei minulla käy mielessäkään käydä kenenkään kimppuun, ei edes vaikka henkilö olisi myös nainen tai kanssani tasaväkinen tai vaikka hän olisi tehnyt minulle jotain ikävää. Väkivalta on aina rikos, eikä mitään luontaista käytöstä.
Minusta oli kuvottavaa, että Martina kuvaili rikollista toimintaansa "äidilliseksi otteeksi" ikään kuin äiti saisi hakata lasta. Ei saa.
Ei ole mistään pahoinpitelyhimosta sanottu mitään.
Ei ole. Pääosin ukot hakkaa naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin luulisi, että tilastollisesti homosuhteissa olisi eniten väkivaltaa koska miehillä on enemmän testosteronia elimistössä ja ovat siis keskimäärin aggressiivisempia kuin naiset. Mutta en sitten tiedä, tuntemani homot ovat kyllä niin lauhkeita, että vaikea ainakaan heistä sellaista kuvitella. Anyways itse olen väkivaltaisempi osapuoli meidän heterosuhteessa ja nainen. Olen siis riidellessä ollut lähellä lyödä miestä, mutten onneksi lyönyt, olen myös rikkonut astioita. Oma lapsuuteni oli väkivaltainen ja sieltä varmaan nämä tunteet kumpuaa, siis itsehillinnän haasteet vaikka olen niistä tietenkin itse vastuussa. Varmasti tulee alapeukkuja, kun olen rehellinen tabuaiheesta, mutta moni peukuttajakin on varmasti tehnyt väärin.
Oletko saanut jostain hyviä neuvoja väkivaltaisen käytöksen hillitsemiseksi?
Ensimmäisen kerran rikottuani astioita soitin kriisipuhelimeen. Kun kerroin miehelleni, että oli todella lähellä, että olisin lyönyt, kävimme pariterapeutilla. Sen jälkeen olen käynyt keskustelemassa kuntamme matalan kynnyksen mielenterveyshoitajalla ja olen myös pyrkinyt tekemään elämästäni tasapainoisempaa kuin se silloin oli. Enää ei tuollaisia tilanteita ole ollut, mutta tiedostan kuitenkin, että olen potentiaalisesti hyvinkin väkivaltainen. En häpeä sanoa sitä, koska uskon sen aggression mahdollisuuden olevan suurimmassa osassa ihmisiä. Sen sijaan minua hävettää käyttäytymiseni niissä tilanteissa ja olen onnekas kun saimme apua aikaisessa vaiheessa eikä tilannettamme vähätelty koska enhän vielä ollut kajonnut toiseen ihmiseen. Oli myös, että tuo asia tuli kohdattua ennen lapsien saantia, koska heidän ollessa pieniä sitä joskus olikin pinna kireällä vaikka ovat minulle kaikista rakkainta ja meillä oli hyvä elämäntilanne.

Olet tehnyt todella hienosti töitä itsesi kanssa. Arvostan!
Luin myös joskus, että 10% naisista ei edes saa orgasmia, olenko sitten saanut ihan väärää tietoa, se oli kyllä ihan joku mielestäni uskottovan näköinen tutkimus, mutta onhan se toisaalta aika iso luku? Mietin vain kun aika usein kuulee tätä, että miehet eivät välitä naisen nautinnosta niin se kuulostaa vaan niin typerältä. Ehkä jossain yhden yön jutuissa eivät aina vaikka kyllähän siinä miehen oma mainekin on pelissä, mutta en vain oikein jaksa uskoa, että se oikeasti olisi yleisesti niin. Toisaalta eikai näillä tilastoilla tavallisille ihmiselle ole väliä, parempi vain keskittyä omaan elämäänsä.
Tilastollisestihan ne eivät ole "about kaikkein väkivaltaisimpia" vaikka näin harhaanjohtavasti väitetään sellaisen tutkimuksen perusteella, jossa tutkittiin, missä suhteissa elävät olivat kokeneet eniten väkivaltaa - ei siis parisuhde- vaan mitä tahansa väkivaltaa. Lesbosuhteissa elävät olivat kokeneet eniten väkivaltaa, mutta eivät parisuhteessaan, vaan esim. isäsuhteessaan, muissa perhesuhteissaan tai esim. entisen kumppanin osalta.
Sen sijaan tilastollisesti lesbosuhteissa elävät naiset ovat parisuhteeseensa tyytyväisempiä kuin heterosuhteissa, ja saavat orgasmin useammin ja nopeammin kuin naiset heterosuhteissa.
Päihteidenkäytön mututuntuma-arvelut ovat turhia, heitä asiasta joku tutkimus kehiin.