Missä iässä kyky ihastua ja rakastua häviää?

Riippuu täysin henkilöstä. Itse olen ihastunut vain kerran elämässäni. Silloin olin 12-13-vuotias. Sen jälkeen en ole koskaan ihastunut tai rakastunut. Enkä usko sellaista enää koskaan tapahtuvankaan.

N29

Ei kai se välttämättä häviä ikinä, itse nyt satut kokemaan noin. Varmasti elämänkokemus ja mahdolliset pettymykset tuovat realismia ja kyynisyyttäkin. Ei helposti ala enää ihannoida ketään tai odottaa suuria keneltäkään. Toisaalta voi oppia tunnistamaan paremmin, että tässä onkin nyt erityinen, aito ihminen ja yhteys. Hormonitoimintakin tietysti rauhoittuu eikä seksi vie siinä määrin kuin nuorena. Mutta kyllä ihmisen kyky rakastua säilyy varmasti aina.

Minä en ole ollut rakastunut koskaan.

N64

Lunta on tullut tupaan siinämäärin että tässä neljänkympin kieppeillä vaikuttaisi itsellä että on kokenut ns. viimeisen niitin ja olkoon koko touhu.

Ei kyky rakastua häviä, mutta kynnys on korkeampi ja se, mitä eniten arvostaa toisessa ihmisessä ja suhteessa, voi muuttua.

Minäkin ajattelin että on mahdotonta tuntea niinkuin ensirakkauden kanssa, mutta sitten 36-vuotiaana ihastuin kuin teini. Siis punastuin, halusin olla hänen kanssaan kokoajan ja kun näin hänet tuntui että jalat ovat spagettia😁 Mummo pisti vielä paremmaksi ja ihastui tulisesti kahdeksankymppisenä! Elämä voi yllättää kun sitä vähiten odottaa.

Vanhainkodissakin vielä rakastutaan ja ihastutaan.

Vaihdevuosien kieppeillähän monet alkavat kokemaan haluttomuutta ja hormonitoiminnan hiipuminen voi aiheuttaa myös esim. masennusta, keho ja kehonkuva muuttuu. Näillä varmasti usein tekemistä asian kanssa.

Hyviä vastauksia. Nuorena tietynlainen ulkonäkö riitti laittamaan pääni pyörälle. Mitä vanhemmaksi  tulen niin sen vähemmän ulkoinen olemus tekee minkäänlaista vaikutusta.  Mutta ehkä hedelmällisessä iässä reagoin vain luonnon sanelemalla tavalla. Olen huomannut, että kauneuskäsitykseni on myös muuttunut täysin erilaiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Lunta on tullut tupaan siinämäärin että tässä neljänkympin kieppeillä vaikuttaisi itsellä että on kokenut ns. viimeisen niitin ja olkoon koko touhu.

Älä nyt... Elämä voi yllättää!

Vierailija kirjoitti:

...Ei kai se välttämättä häviä ikinä, itse nyt satut kokemaan noin. Varmasti elämänkokemus ja mahdolliset pettymykset tuovat realismia ja kyynisyyttäkin...

Noinhan se menee, ei ikuna ei, siis lopu kyky ihastua tai rakastua :)

Elämässä vaan tahtoo tulla kaikenlaista tälliä itsekullekin ja siinä sitten tulee se oleellinen juttu, miten noista elon karikoista selveää ja miten ne käsittelee. 

Jos itselleen rakentaa suojakuoren, niin elo kyllä on pehmeämpää, ei tule tällejä ei mutta ei ole sylikään silloin avoin.

Jos kykenee säilyttämään sielunsa avoimena, ilman mitään suojaa, maailma on ihana paikka. Tosin silloin pitää ymmärtää se, että jossain välissä mahdollisuus siihen että syvälle sisimpään sattuu paljon on suuri.

Lyhyesti sanottuna jos on rohkeutta elää niin mikään koskaan häviä :)

Olen 56-vuotias ja ihastun vielä hyvinkin voimakkaasti joskus. 

Tunne ei ole aivan samanlainen kuin joskus teinivuosina, jotenkin on analyyttisempi kuitenkin. Mutta hyvin samankaltainen kuitenkin. 

Eli en tiedä, tuleeko muutosta ja milloin?

Olen 40-vuotias ja ihastuin vuosi sitten nykyiseen mieheeni niin rajusti, että en ole koskaan aiemmin vastaavaa kokenut. Miehelle kävi samoin, hän on 42.

Yksilöllistä. Arvioin, että 103-vuotiaana.

Viisikymppiset miehet ovat jo täysin hyväksikäyttäjiä,

Iso D kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...Ei kai se välttämättä häviä ikinä, itse nyt satut kokemaan noin. Varmasti elämänkokemus ja mahdolliset pettymykset tuovat realismia ja kyynisyyttäkin...

Noinhan se menee, ei ikuna ei, siis lopu kyky ihastua tai rakastua :)

Elämässä vaan tahtoo tulla kaikenlaista tälliä itsekullekin ja siinä sitten tulee se oleellinen juttu, miten noista elon karikoista selveää ja miten ne käsittelee. 

Jos itselleen rakentaa suojakuoren, niin elo kyllä on pehmeämpää, ei tule tällejä ei mutta ei ole sylikään silloin avoin.

Jos kykenee säilyttämään sielunsa avoimena, ilman mitään suojaa, maailma on ihana paikka. Tosin silloin pitää ymmärtää se, että jossain välissä mahdollisuus siihen että syvälle sisimpään sattuu paljon on suuri.

Lyhyesti sanottuna jos on rohkeutta elää niin mikään koskaan häviä :)

Sinulla varmaan on kotona Live, love, laugh-tyyppisiä tekstejä seinillä.

Keski-iässä. Jotenkin on jo niin turtunut eikä osaa oikein luottaa kehenkään enää. Sen verran olen siipeeni saanut matkan varrella. Näin omalla kohdalla.

Keski-ikäisen ihmisen tankki voi tuntua tyhjältä tässä mielessä. Tom Odellin "Another love"-biisi kuvaa mielestäni hyvin tätä. Haluaisi osata vielä heittäytyä ja antaa kaikkensa, mutta menneet pettymykset ovat opettaneet jarruttelemaan, kyynistäneet ja väsyttäneet.

"I wanna take you somewhere so you know I care

But it's so cold and I don't know where

I brought you daffodils in a pretty string

But they won't flower like they did last spring

And I wanna kiss you, make you feel alright

I'm just so tired to share my nights

I wanna cry and I wanna love

But all my tears have been used up

On another love, another love

All my tears have been used up

On another love, another love

All my tears have been used up

On another love, another love

All my tears have been used up

Oh oh

And if somebody hurts you, I wanna fight

But my hands been broken, one too many times

So I'll use my voice, I'll be so fucking rude

Words they always win, but I know I'll lose

And I'd sing a song, that'd be just ours

But I sang 'em all to another heart

And I wanna cry I wanna learn to love

But all my tears have been used up"

Perskohtainen juttu - joillakin se katoaa varmaan kolmekymppisenä, joillakin ei koskaan. Surullista on, jos se kyky häviää. 

voi että miten kaunis ja ihanan viisaita sanoja sisältävä ketju tää onkaan. tulen varmasti lukemaan tätä useampaan kertaan.