Muita jotka eivät koskaan kaipaa ketään?

Sama.

Kaipaan välillä kylmää olutta.

Sama meininki. No kumppaneita olen kaivannut tästä listasta ehkä eniten, mutta johtuu ehkä siitä, että heiltä ainoastaan on saanut fyysistä läheisyyttä. Perhettä ja parhaita ystäviä on ihana nähdä (harvoin), kauempia sukulaisia en kaipaa ollenkaan enkä oikeastaan edes halua nähdä. Eikä se johdu siitä että olisivat ikäviä ihmisiä millään tavalla, haluan vain välttää ihmisten seuraa viimeiseen asti, mutta ne läheisimmät haluan kuitenkin pitää edes jollain tavalla lähelläni.

Kyllä, olen viimeisen päälle introvertti.

Täällä on kanssa yksi. Seurustelusuhteen tapaisia takana, mutta oma rauha on se kaikkein paras!

M 44

Vierailija kirjoitti:

Sama meininki. No kumppaneita olen kaivannut tästä listasta ehkä eniten, mutta johtuu ehkä siitä, että heiltä ainoastaan on saanut fyysistä läheisyyttä. Perhettä ja parhaita ystäviä on ihana nähdä (harvoin), kauempia sukulaisia en kaipaa ollenkaan enkä oikeastaan edes halua nähdä. Eikä se johdu siitä että olisivat ikäviä ihmisiä millään tavalla, haluan vain välttää ihmisten seuraa viimeiseen asti, mutta ne läheisimmät haluan kuitenkin pitää edes jollain tavalla lähelläni.

Kyllä, olen viimeisen päälle introvertti.

Kuulostaa tutulta. Itsekin intorvertti. Olisi mielenkiintoista kuulla, että joku "ei-kaipaava" olisikin esim rakastunut ja todella alkanut kaipaamaan. Mietin, että olenko vain tällainen vai onko minussa jokin lukossa, ja ehkä jos joskus rakastun, kaipaan sitä kumppania? En sinänsä välttämättä miellä tätä introverttien ominaisuudeksi. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Täällä on kanssa yksi. Seurustelusuhteen tapaisia takana, mutta oma rauha on se kaikkein paras!

M 44

Tämä on kiinnostavaa. Omaan "kaipaamattomuuteen" varmaan vaikuttaa se myös, että suhteet olivat enemmän vääntöä, ja vähemmän tunnetta. Eli toisen seura ei voittanut sitä oman seuran mukavuutta. Näin jälkikäteen viisasteltuna. 

-ap

Kaipaan erästä miestä koska olen rakastunut häneen <3 Muuten kyllä viihdyn oikein hyvin yksin ja jos jää yksin, ei ole koskaan huonossa seurassa :D Näin se on. 

Täällä kohtalotoveri. Olen 24, minulla on 2 lasta. Lasten isää en rakastanut koskaan. Lapsia ei suunniteltu, ne vain tuli kun tuli. Jätin miehen kun halusin löytää rakkauden, nyt uusi mies ja alkuhuumanjälkeen olen tajunnut etten osaa rakastaa häntäkään vaikka mies on tosi ihana ja huomaavainen.

Lemmikkejä on, en osaa rakastaa niitä niinkuin useimmat pitävät perheenjäsenenä.

Ainoa asia mitä osaan rakastaa on nämä lapset, niiden takia tekisin ihan mitä vaan. En osaa olla olla edes yötä rauhassa jos lapset ovat isällään vaikka tiedän että niillä on siellä kaikki hyvin.

Olen useasti miettinyt mikä minussa on vikana kun en osaa rakastaa ja kadun kun hajotin lapsilta perheen, itsekäs teko.

Minä. Minulla on kyllä perhe, mutta en erityisesti kaipaa heitäkään, jos olen esimerkiksi työmatkalla. Saatan kaivata kotiin, mutta sekin on lähinnä tutun paikan kaipausta. Toki perhe on minulle tärkeä, mutta viihdyn silti hyvin itsekseni. Omituista kyllä moni pitää minua hyvinkin ekstroverttinä, vaikka en sitä todellakaan ole.

Oman rauhan kaipaaminen menee minulla kaiken muun kaipauksen edelle.

Seurustelusuhteita on ollut useita mutta en ole koskaan asunut avoliitossa.

Viimeinen seurustelusuhde päättyi, muutaman vuoden viikottaisten tapailujen jälkeen.

Nainen oli se aktiivinen osapuoli. Hän vain tuli kyläilemään, vaikka useasti sanoin EI.

Jossain vaiheessa hänen läsnäolonsa ärsytti todella paljon ja annoin sen myös näkyä.

Olemme vieläkin tekemisissä mutta vaikka emme olisikaan, en häntä kaipaa.

Hänestä on hyötyä erikoisosaamisensa vuoksi ja se onkin ainoa asia, joka saa minut pitämään häneen yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kohtalotoveri. Olen 24, minulla on 2 lasta. Lasten isää en rakastanut koskaan. Lapsia ei suunniteltu, ne vain tuli kun tuli. Jätin miehen kun halusin löytää rakkauden, nyt uusi mies ja alkuhuumanjälkeen olen tajunnut etten osaa rakastaa häntäkään vaikka mies on tosi ihana ja huomaavainen.

Lemmikkejä on, en osaa rakastaa niitä niinkuin useimmat pitävät perheenjäsenenä.

Ainoa asia mitä osaan rakastaa on nämä lapset, niiden takia tekisin ihan mitä vaan. En osaa olla olla edes yötä rauhassa jos lapset ovat isällään vaikka tiedän että niillä on siellä kaikki hyvin.

Olen useasti miettinyt mikä minussa on vikana kun en osaa rakastaa ja kadun kun hajotin lapsilta perheen, itsekäs teko.

Jotenkin haluan uskoa,että sitten kun rakastuu niin toista ihmistä myös kaipaa. Jostain syystä haluaisin tuntea kaipuuta, sillä se on myös mielestäni tervettä. Tulee mieleen, että oliko tämä mies kuitenkin sinulle vain sellainen "infatuation" eli kipinä/intohimo laantui, jos ei ollutkaan kysymys rakkaudesta?

-ap

Introvert kirjoitti:

Oman rauhan kaipaaminen menee minulla kaiken muun kaipauksen edelle.

Seurustelusuhteita on ollut useita mutta en ole koskaan asunut avoliitossa.

Viimeinen seurustelusuhde päättyi, muutaman vuoden viikottaisten tapailujen jälkeen.

Nainen oli se aktiivinen osapuoli. Hän vain tuli kyläilemään, vaikka useasti sanoin EI.

Jossain vaiheessa hänen läsnäolonsa ärsytti todella paljon ja annoin sen myös näkyä.

Olemme vieläkin tekemisissä mutta vaikka emme olisikaan, en häntä kaipaa.

Hänestä on hyötyä erikoisosaamisensa vuoksi ja se onkin ainoa asia, joka saa minut pitämään häneen yhteyttä.

Tuo on muuten todella ärsyttävää, kun ei kunnoiteta niitä rajoja. Sama kokemus..juuri tälläkin hetkellä. Tullaan kylään ilman kutsua ym

-Ap

En kaipaile minäkään. Jonkinlaisen semikaipauksen asteita on sitten sen mukaan kuinka läheisestä ihmisestä on muutoin kyse