Lue keskustelun säännöt.
Tahdon ihmisille hyvää ja olen optimistinen – miksi silti olen yksinäinen?
02.09.2018 |
Minulla on pienet sosiaaliset piirit, aina ollut. Mutta ne muutamat läheiset ystävät on todella läheisiä ja rakkaita.
Lisäksi minulla on useampia kavereita, jotka kyselevät usein kuulumisia "voi kun olisi kiva nähdä useammin" -yhteydenpitotasolla ja sitten kun yritetään sopia näkemistä, on liian kiirettä. Aika pian jätän kyselyn sikseen, koska en halua painostaa ketään näkemään vaan mielestäni ystävyyden pitää syntyä spontaanisti ja vaivatta.
Jokaisessa työpaikassani olen viihtynyt ja ollut osa porukkaa, tapaan ammatissani jatkuvasti uusia ihmisiä ja se tuntuu luontevalta. Mutta siinä missä monet solmivat työpaikoillakin kaverisuhteita, yksikään kollegani ei hengaile kanssani töiden ulkopuolella.
Useimmiten minua on kuvailtu hymyileväksi, iloiseksi, hyväntahtoiseksi, kiltiksi ja huumorintajuiseksi. No mikään täydellinen en ole, olen esim. epävarma (kuten tästä postauksesta voi päätellä) ja annan muiden mielipiteille liikaa painoarvoa. En kuitenkaan kamalasti näytä sitä ulospäin, tämä on enemmän päänsisäinen ongelma.
Nyt yksi rakas ystäväni on vaikuttanut etäiseltä, vastailee viesteihin todella lyhyesti ja vastaa aina että on kiirettä, kun yritän kysellä vaikka kävelylle. Normaalisti näemme tosi usein. Ehkä kyse on jostain mitä hänellä on menossa omassa elämässään, en tiedä, mutta hylkäämisen pelko puskee heti pintaan vanhastaan.
Pärjään sosiaalisissa tilanteissa mielestäni ihan hyvin, teen aloitteita ja en uskoakseni levitä negatiivista energiaa. Silti tunnen itseni hyvin yksinäiseksi.
Pystyykö joku samastumaan?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Epäilen 25-35? Mulle tuli ainakin työelämään siirryttyäni yllätyksenä miten kiireisiä kaikista yhtäkkiä tuli.
Sitten ihmetellään nelikymppisinä, että mihin se nuoruus meni kun vaan paahdettiin eikä ehditty edes kahvitella vanhan akverin kanssa.
Meidän pitäisi enemmän pysähtyä tärkeiden ihmisten ääreen. Siksi pidän huolen, että varmasti olen se, joka tekee aloitteita eikä vain odottele.
Ei siinä ole sun persoonasi kanssa välttämättä yhtään mitään tekemistä. Kaikki vaan paahtaa hulluna.
Siinä haarukassa joo. Ja kyllähän sitä itselläkin menee helposti elämä sellaiseksi, että paahdetaan vaan aamusta iltaan. Kiitos rohkaisusta... yritän antaa asian olla ja elää niin kuin elän, ja rauhoittua ja pysähtyä välillä. Moni asia on niin hyvin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tän aloituksen perusteella vaikutat kaikkea muuta kuin optimistiselta ja hyväntahtoiselta
Ai siksikö, että haluaisin viettää aikaa ystävien kanssa? Vai muusta syystä?
ap
Sullahan on läheisiä ystäviä ja kavereita, jopa hyviä työkavereita.
En tajua, mitä aihetta on valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Sullahan on läheisiä ystäviä ja kavereita, jopa hyviä työkavereita.
En tajua, mitä aihetta on valittaa.
Olen menettänyt kaksi läheistä ystävää, kumpikin vain vähitellen lakkasi pitämästä yhteyttä. Nyt kolmannen kanssa tuntuu käyvän samalla tavalla. Merkit ovat samat.
Olen kiitollinen jokaisesta ystävästä, mutta oikeastaan kaikkiin olen nykyisin yhteydessä vain somessa. Tiedän, että kaikilla ei ole edes somessa ihmisiä joihin pitää yhteyttä, enkä halua siis pitää heitä itsestäänselvyytenä.
Kaipaisin jotakuta jolle puhua kasvotusten, lähteä reissuun tai vaikka soittaa joskus ja puhua puhelimessa. Mutta viimeiset pari vuotta olen lähinnä pitänyt etäystävyyttä, töiden jälkeen lähinnä treenaan tai olen kotona. Ja kun koetan sopia näkemistä, ei ehdi. Siitä tulee yksinäinen olo. Yksinäisyys on myös hyvin subjektiivista, jotkut tuntevat porukassakin olonsa yksinäisiksi.
ap
Optimismi on epärealistinen elämänasenne. Ihan tutkitusti. Ehkä tuttaviasi rasittaa, että olet vieläkin niin naiivi, kun heille on todellisuus jo tullut tutuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Optimismi on epärealistinen elämänasenne. Ihan tutkitusti. Ehkä tuttaviasi rasittaa, että olet vieläkin niin naiivi, kun heille on todellisuus jo tullut tutuksi.
Naiivi? No, en tietenkään voi varmaksi tietää miten muut minut näkee, mutta ainakin olen käynyt läpi joitakin hirveitä asioita jotka pisti arvot uusiksi, enkä pidä kuvitelmiani elämästä mitenkään ruusuisina... Muakin ärsyttää sellainen "onnistut kaikessa mitä vain päätät!" -paatos.
Ennemmin tarkoitan optimismilla, että lähtökohtaisesti uskon ihmisistä ja elämästä hyvää ja jos ei sitten sujukaan, keksitään jotain muuta, ja välttelen pahassa olossa märehtimistä, koska se ei edistä mitään.
On muuten myös tutkittu, että pessimismi korreloi heikompaan elämänlaatuun.
Minäminäminä-yltiöpositiivisuus on eri asia kuin terve optimismi.
ap
Koska ei ole ollenkaan totta että hyvä luonne tekisi suosituksi, laajimmat kaveriporukat on kiusaajamulkeroilla. Lisäksi aikuisten elämä vaan usein on vähemmän sosiaalisesti aktiivista kuin nuorison, keskitytään lähinnä työhön ja perhe-elämään ja kevyemmät kaveruudet jää vähän sivuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tän aloituksen perusteella vaikutat kaikkea muuta kuin optimistiselta ja hyväntahtoiselta
Ai siksikö, että haluaisin viettää aikaa ystävien kanssa? Vai muusta syystä?
ap
No ihan kuule siksi että tulet vauvaan ruikuttamaan. Kukaan ei jaksa huomionhakuista roikkumista, yhyy kun mulla ei oo ystäviä!
En roikota ketään, vaan olen antanut mennä, jos ei joku ole itse tahtonut pitää yhteyttä. Välillä mietin, että olisiko pitänyt yrittää sitkeämmin!
Mua vain kiinnostaa kuulla muilta "seurallisilta yksinäisiltä" kokemuksia, välillä kun tunnen itseni outolinnuksi sen takia että tunnen näin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tän aloituksen perusteella vaikutat kaikkea muuta kuin optimistiselta ja hyväntahtoiselta
Ai siksikö, että haluaisin viettää aikaa ystävien kanssa? Vai muusta syystä?
ap
No ihan kuule siksi että tulet vauvaan ruikuttamaan. Kukaan ei jaksa huomionhakuista roikkumista, yhyy kun mulla ei oo ystäviä!
Sä olet todella erikoisen vihainen. Tuollaiseen kiukutteluun ei ole nyt mitään järkevää syytä, sulla on jotain ongelmia selvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet haluavat enää vain miehensä seuraa. Ei ole henkilökohtaista.
Eräs kaveri soitteli spontaanisti, että mun pitäis just nyt lähteä hänen kanssaan jonnekin, milloin mihinkin. Tai että hän haluaa just nyt tulla käymään.
Vaikka oli viikolla nähty aiemmin, hän ei ollut edellisenä päivänä sanonut aikeista mitään.
Kun sitten kerroin, että vapaa-ajan menot voi suunnitella kalenterin avulla. Ettei sovi muuta, niin hän suuttui hirveästi ja sanoi että kyllä kaverisuhteet pitää olla spontaaneja. Että aikatauluista sovitaan vaan työssä, ei vapaa-ajalla ja että minä olen tylsä kun en toimi spontaanisti (=hänen oikkujensa mukaan).
Kyse ei ole siitä että joku toinen olisi tärkeämpi, vaan että on jotain muuta. Vaikka olisi vain laittanut pyykit koneeseen. Ei kenenkään tarvi olla hälytysvalmiudessa. Sen takia, kyllä menoja voi sopia myös niin että ottaa molempien kalenterit huomioon. Tuo ankeuttaja-kaveri on jo jäänyt, mutta nykyisten kivojen kavereiden kanssa tiedustellaan kunnioittavasti, milloin sinulle sopisi tapaaminen? Että minulle ei käy esim keskiviikko, mutta jonain toisena iltana sitten. Ajankäytön suunnittelu ei liity vaan omaan kalenteriin, vaan myös sen kaverin kalenteriin.
Jos tarvit kuuntelijaa yksinäisyyteen, voit soittaa auttaviin puhelimiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat mukavalta ihmiseltä! Paljon on yksinäisiä mukavia ihmisiä, en tiedä miksi. Olen ajatellut, että ehkä siksikin, kun alkaa seurustelemaan niin perhe vie ajan varsinkin, jos on lapsia. Tämä ei kyllä selitä kaikkea. Jotkut työpaikan illan vietot voi olla hyvä juttu, jos niitä järjestetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Optimismi on epärealistinen elämänasenne. Ihan tutkitusti. Ehkä tuttaviasi rasittaa, että olet vieläkin niin naiivi, kun heille on todellisuus jo tullut tutuksi.
Naiivi? No, en tietenkään voi varmaksi tietää miten muut minut näkee, mutta ainakin olen käynyt läpi joitakin hirveitä asioita jotka pisti arvot uusiksi, enkä pidä kuvitelmiani elämästä mitenkään ruusuisina... Muakin ärsyttää sellainen "onnistut kaikessa mitä vain päätät!" -paatos.
Ennemmin tarkoitan optimismilla, että lähtökohtaisesti uskon ihmisistä ja elämästä hyvää ja jos ei sitten sujukaan, keksitään jotain muuta, ja välttelen pahassa olossa märehtimistä, koska se ei edistä mitään.
On muuten myös tutkittu, että pessimismi korreloi heikompaan elämänlaatuun.
Minäminäminä-yltiöpositiivisuus on eri asia kuin terve optimismi.ap
Tuo optimisti/pessimisti on vähän kinkkinen dilemma, sillä pessimistit tekevät usein parempia päätöksiä (lähempänä todellisuutta) ja optimistit huonompia. Esimerkiksi pessimisti ottaa helpommin sairausvakuutuksen, mikä voi osoittautua erittäin hyväksi päätökseksi. Optimisti luottaa, että julkinen terveydenhuolto on ihan riittävän hyvää, vaikka kokemusta siitä ei vielä terveellä ihmisellä yleensä ole.
Totuushan on, että varsinkin vanhemmiten ja ajan kuluessa asiat todella muuttuvat huonommiksi, eivät enää paremmiksi. Totta on kuitenkin myös se, että optimistilla on parempi mieliala ja jotain hyvää odotettavaa, mikä tosiaan parantaa sitä elämänlaatua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen melkein kuin sinä sillä erotuksella, että aloitteellisuuteni on valikoivampaa sen perusteella, vaikuttaako ihminen vastaanottavaiselta ja halukkaalta keskustelemaan. Tiedän, että yliherkkyyteni ikävien ihmisten kohdalla on vielä jonkinlainen ongelma, jota yritän työstää.
Itse en jaksa pitää yllä sellaista tekopirteää - sitähän se aina on - iloista energiatasoa, eikä kavereiden kanssa onneksi tarvitsekaan. Iloisuus ei ole olennaista. Jakaminen on.
Toivottavasti olen väärässä, mutta teini-ikäisten ystäväkuvioita sivusta seuranneena näyttävät yllättäen pärjäävän ilkeät ja pessimistiset ihmiset, kavereita pelataan ystäväkuvioista ulos sillain kivasti sulkemalla ihminen ulos, jättämällä kutsumatta. Tyttöjen agressiivis-passiivista kiusaamista, henkistä väkivaltaa.
Jos kiusaajatyyppi itse jää jostain riennoista paitsi, kun vanhemmat eivät päästä... alkaa valtava syyllistäminen ja mykkäkoulu.
Toivottavasti tällaisia ihmisiä olisi enemmän "Tahdon ihmisille hyvää ja olen optimistinen" ja he löytäisivät toisensa ystäviksi.
Vierailija kirjoitti:
Eräs kaveri soitteli spontaanisti, että mun pitäis just nyt lähteä hänen kanssaan jonnekin, milloin mihinkin. Tai että hän haluaa just nyt tulla käymään.
Vaikka oli viikolla nähty aiemmin, hän ei ollut edellisenä päivänä sanonut aikeista mitään.
Kun sitten kerroin, että vapaa-ajan menot voi suunnitella kalenterin avulla. Ettei sovi muuta, niin hän suuttui hirveästi ja sanoi että kyllä kaverisuhteet pitää olla spontaaneja. Että aikatauluista sovitaan vaan työssä, ei vapaa-ajalla ja että minä olen tylsä kun en toimi spontaanisti (=hänen oikkujensa mukaan).
Kyse ei ole siitä että joku toinen olisi tärkeämpi, vaan että on jotain muuta. Vaikka olisi vain laittanut pyykit koneeseen. Ei kenenkään tarvi olla hälytysvalmiudessa. Sen takia, kyllä menoja voi sopia myös niin että ottaa molempien kalenterit huomioon. Tuo ankeuttaja-kaveri on jo jäänyt, mutta nykyisten kivojen kavereiden kanssa tiedustellaan kunnioittavasti, milloin sinulle sopisi tapaaminen? Että minulle ei käy esim keskiviikko, mutta jonain toisena iltana sitten. Ajankäytön suunnittelu ei liity vaan omaan kalenteriin, vaan myös sen kaverin kalenteriin.
Jos tarvit kuuntelijaa yksinäisyyteen, voit soittaa auttaviin puhelimiin.
Kyllä meillä molemmin puolin kaverien ja ystävien kanssa voivotellaan, että olis kiva nähdä useammin – kuten aiemmassa viestissä sanoinkin. En soittele spontaanisti ja pyytele lenkille ja sitten valita, jos ei onnistu. Ihan kunnioittavasti olen kysellyt, että milloin nähtäisiin, ja jos ei sovi niin sitten siirretään.
Mutta jossain vaiheessa, kun siirretään, siirretään ja taas siirretään, tulee väkisin mieleen, eikö ystävältä löydy mulle enää aikaa, kuulunko hänen elämäänsä enää. Se on ihan luonnollinen seuraus ja tunne. Ja haluaisin tietää, voisiko sitä estää jotenkin etukäteen, pitäisikö itse olla jotenkin aktiivisempi.
Siitähän on myös ollut juttua, että aikuisena on vähemmän aikaa vain hengata ja olla, ja sen takia kaverisuhteiden syventäminen ystävyyssuhteiksi on vaikeampaa aikuisena kuin lapsuudessa/nuoruudessa.
Soitan kyllä auttavaan puhelimeen jos tilanne niin pahaksi menee, mutta se nyt ei ehkä ihan ystäviä vastaa :)
ap
Minkä ikäinen olet? Epäilen 25-35? Mulle tuli ainakin työelämään siirryttyäni yllätyksenä miten kiireisiä kaikista yhtäkkiä tuli.
Sitten ihmetellään nelikymppisinä, että mihin se nuoruus meni kun vaan paahdettiin eikä ehditty edes kahvitella vanhan akverin kanssa.
Meidän pitäisi enemmän pysähtyä tärkeiden ihmisten ääreen. Siksi pidän huolen, että varmasti olen se, joka tekee aloitteita eikä vain odottele.
Ei siinä ole sun persoonasi kanssa välttämättä yhtään mitään tekemistä. Kaikki vaan paahtaa hulluna.