Kertokaa perheestänne ja arjestanne!
Hei!
Minulla on kolme ihanaa lasta. Esikoiseni, tyttö, täyttää syyskuussa viisi. Keskimmäinen, poika, täytti toukokuussa kolme. Kuopuksemme, poika, on nyt 1,5kk ikäinen.
Arki on tällä hetkellä aika lapsipainoitteista. Omaa aikaa ei pienen vauvan ja kahden isomman kanssa juuri ole.
Mutta entäs Te? Haluaisin tietää, monta lasta sinulla on, minkä ikäisiä he ovat. Haluaisin myös tietää,minkälaista arkenne on tällä hetkellä.
Kommentit (4)
Hei! Minulla on myös kolme lasta. Esikoistyttöni on 3v10kk. Keskimmäiseni, tyttö myöskin, on 1v9kk, ja kuopus, poika, 11kk.
Arkemme painottuu tällä hetkellä opiskeluun ja lapsiin. Palasin parin vuoden tauon jälkeen opiskeluiden pariin tämän kuun alussa. Kotiin tultuani Keskityn ilman muuta lapsiin. Leikin heidän kanssaan, teen ruokaa, ja ulkoillaan. Sitten tehdään iltatoimet ja nukkumaan. Lapset siis ovat koulupäivieni ajan päiväkodissa.
Yksi lapsi 10kk. Olemme kummatkin opiskelijoita. Tällä hetkellä kaikki tuntuu paskalta ja mökötän miehelle, koska aikoi kuulemma vähillä pienillä rahoillamme ostaa pikkusiskolleen IPHONEN >:( Jos sen tekee niin minä lähden.
58v downsiftaaja. Naimisissa, 4 lasta joista 1 kotona ja 3 ihanaa lastenlasta. Teen kotoa käsin töitä sen minkä tarvitsen/haluan, olen kipujen takia 1/2 eläkkeellä.
Nautin elämästäni "kotirouvana", hoidan pihaa, luen, tapaan ystäviä, leivon ja laitan ruokaa. Elämä on jo aika vapaata ja huoletonta, vielä 3-4v niin kuopuskin on omillaan ja meillä on mahdollisuus tehdä mitä vaan! Mies on töissä mutta työtä voi tehdä missä vaan, ei ole sidottu toimistoon.
Tänään vietin päivän auttamalla ystävääni remontissa:) Tuo kostautuu kyllä kovina kipuina mutta kivaa oli!
Olen 56 v, asun yksin. Kaksi lasta aikuisia, omillaan. Arki on ihanan rauhallista, ei tarvii kuin itsestä huolehtia ;)