Gallup: miten vietätte / juhlistatte itsenäisyyspäivää?
Kommentit (15)
toivottavasti saan lahjoja ja kakkua. tuskin kuitenkaan, vaikka aina muille järjestänkin.
Yleensä ollaan oltu kahvilla miehen tädin luona, ilta istuttu telkkarin ääressä linnanjuhlia katsellen.
Ehkä tehdään jotain vähän " parempaa" ruokaa.
Tänä vuonna kuitenkin juhlimme Vanhalla Ylioppilastalolla.
Syödään hyvin ja katsotaan linnanjuhlia. Ikkunalle kaksi kynttilää palamaan.
Itsenäisyys meni vuonna 1995, kun Suomi liittyi EU:iin. Ja nyt rakas isänmaamme myydään pala palalta ulkomaille, kiitos porvarien rahanahneuden.
Piereskelen ja röyhtäilen.
Enkä taatusti avaa telkkaria, koska mua kuvottaa se jokavuotinen sodan ja sotaveteraanien ihannointi. Ällöttää koko itsenäisyyspäivä.
Käydään haudoille viemässä kynttilät, sytytetään ikunaan kaksi kynttilää ja syödään juhlaillallinen.
Illan aikana sitten katsotaan välillä linnanjuhlia.
Eli ihan mukavan rennosti mennään. :)
päivä on muuten kuin mikä tahansa " sunnuntai" .
tälle 10.lle,jolla ällöttää koko itsenäisyspäivä. Senpä ansiosta saat lukea ja maata koko pävän, kun ukkimme taistelivat itsenäisyyden meille. Kyllä siis aihetta juhlaan on, mutta itseäni ärsyttää jotkin linnan juhlat, joissa keikkuvat kaikki muut paitsi viimeiset vielä elossa olevat maamme puolustajat.
Kuitenkin sorrun katsomaan ne, puhun päivän merkityksestä lapsille, käydään haudalla, syödään kotona juhlalounas, poltetaan kynttilöitä, sekä liputetaan.
Ah, pitkästä aikaa! Aamu menee töissä, sitten vietetään tyttöjen ilta. Ensin keikalle ja sieltä clubbailemaan.
sodassa kuolleen isoisäni muistoksi. Kuoli siis, kun isäni oli vauva. Katsomme linnan juhlat ja arvostelemme vaatteita.:)
Normaalisti mä olen keittänyt riisipuuron ja sekametelisopan miehen perheelle (miehen äiti ja sisko lapsensa kanssa), ollaan katsottu porukalla Linnan juhlat ja vietetty aikaa yhdessä. Tänä vuonna (voi kuinka ikävää) oon anopin huonoissa kirjoissa, eli eivät ole meille tulossa.
Tänään ensin odotellaan että mies herää, oli vielä viime yön duunissa. Sitten saunotaan koko jengi, vedetään paremmat vaatteet päälle, viedään kynttilä mun veteraanipapan haudalle, käydään morjenstamassa toista veteraanipappaa, ja lopulta päästään mun kotiin, jossa syödään hyvin mun vanhempien ja veljen perheen kanssa. Illalla katsotaan Linnan juhlat. Jäädään sinne yöksi, ja aamulla palaillaan kotiin.
Lapset menevät päivällä mummolaan ja saan rauhassa kuurata paikkoja. Illalla touhuan lasten kanssa ja katson toisella silmällä linnan juhlia.
Sinne tulee yhteensä kuusi perhettä lapsineen. Nyyttärimeiningillä syödään erilaisia tapaksia ja juodaan kuohuviiniä. Lapsille pikkujoululahjan metsästystä ja askartelua.
ja seuraan netistä linnan juhlia.