minä aion pyytää pelkosektion.
Kommentit (28)
sain peräpukamat, pahat repeämät, kipeän episiotomian, jonka takia en pystynyt istumaan kahteen kuukauteen sekä virtsanpidätysongelman.
Eli enpä voi suositella alatiesynnytystä. Lisäksi lapseni sain lievan vaurion olkapäähänsä, vaikka ei ollut kuin nelikiloinen.
Se on sekä vauvalle että äidille todettu enemmän riskejä sisältäväksi tavaksi synnyttää.
Siitä on paljon vaikeampi ja hitaampi toipua kuin alatiesynnytyksestä. Vaikka tulisi repeämiäkin, niin silti ne ovat pienempiä kuin massiivinen leikkaushaava!
Vauvan hoitaminen sektiohaavan kanssa on vaikeaa.
Imetys vaarantuu.
Ymmärrän pakko- ja hätäsektiot, mutta sitä en, että joku tahtomalla tahtoo valita tämän tavan synnyttää.
Täällä myös yksi jolle tehty ns pelkosektio. Eli en vaan yksinkertaisesti halunnut synnyttää alateitse ja ainoa keino julkisella puolella on vedota pelkoon.
Suunniteltu sektio on ihanan helppo ja siisti tapa synnyttää. Toivuin todella nopeasti ja hyvän kivunhoidon ansiosta ei haavakipuakaan juuri ollut. Suosittelen lämpimästi minäkin.
Minulla takana yksi sektio ja kaksi alatiesynnytystä.
Suosittelen normaalia synnytystä lämpimästi, toipuminen on paljon nopeampaa kuin sektion jälkeen.
Vierailija:
Suosittelen sektiota lämpimästi. Mulla oli niin huono tuuri alatiesynnytyksessä, että
sain peräpukamat, pahat repeämät, kipeän episiotomian, jonka takia en pystynyt istumaan kahteen kuukauteen sekä virtsanpidätysongelman.Eli enpä voi suositella alatiesynnytystä. Lisäksi lapseni sain lievan vaurion olkapäähänsä, vaikka ei ollut kuin nelikiloinen.
Ei mullakaan ollut juuri vaikeuksia sektion jälkeen. Haavakipu pysyi kurissa ja pystyin hoitamaan vauvan heti kun jalkeille nousin. Eikä se 6 tikin haava niin massiivinen ollut. Sektio oli pakko tehdä , mutta en kyllä kadehtinut heitäkään jotka alapää tikattuna jne yrittivät edes istua osastolla ja pärjätä. Mutta ehkä minäkin seuraavalla kertaa olen samassa tilanteessa jos vielä synnyttämään päädyn.
Vierailija:
sektio on ihanan helppo ja siisti tapa synnyttää.
Kuinka pitkälle tämä ihmisen vieraantuminen omasta eläimellisyydestään vielä kehittyy; nykyään ihanne on, että ei eritä mitään, ei haise miltään eikä ole ylimääräistä karvaa missään......
Itselleni tehty jo yksi ja toinen tullaan myös tekemään. Mahdollisesti kolmaskin.
Aina riittää ihmettelijöitä. Jotkut ihmettelevät miksi joku ylipäänsä haluaa tähän maailmaan lapsen. Antaa ihmetellä. Aina joku ihmettelijä riittää jokaiselle teolle.
Elämäsi lienee kovaa, jos et kestä sivistyksen lisääntymistä ja alkukantaisista asioista vieraantumista. Katsopas kämppääsi, lapsiasi, mieti ruuanvalmistustapojasi ja kurkkaa lääkekaappiisi ja TOTEA että et elä alkukantaisesti.
Tuo on jotenkin niin naurettavaa, että ihminen joka hyödyntää lähes kaikkea tarvitsemaansa lääketiedettä, jaksaa olla niin kielteinen sektion tai lapsettomuushoitojen kohdalla. Siinä kaksi oikein punaista vaatetta ihmisille, jotka eivät ymmärrä omien puheidensa ristiriitaisuuksia.
suosittelen teille sterilisaatioita.
lämpimästi.
" äidit" ..
Mielipiteitä on monia, tämä on minun mielipiteeni ja minulla on oikeus siihen. Aivan yhtälailla kuin raskaanaolijoilla on vaatia se sektio.
Vierailija:
suosittelen teille sterilisaatioita.
lämpimästi." äidit" ..
Tämän kirjoittaja on vain katkera synnytyksen aiheuttamista pidätysongelmista kärsivä. Harmittaa kun ei itse tajunnut vaatia sektiota. Eikö kärsiminen synnytyksessä ja sen jälkeen kirkastanutkaan kruunuasi?
Hei haloo. Kyllä me kestämme seuraukset. Minun tapauksessani pelkosektion. Ei siinä ollut mitään ihmeempää kestämistä.
Sulje sinä tietokone, jos et kestä sitä, että kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä.
mieskin vain kehuu, kuinka p*llu kiristyy kerta kerran jälkeen, kun hoidan itseäni.
kyse on teistä läskeistä lösöistä, jotka ette viitsi huolehtia alapäätänne kuntoon synnytyksen jälkeen.. pelko, pyh!
tulihan tuo selväksi jo yhdessä viestissä, joka oli käyttänyt pelkoa syynä, kun muu ei auttanut, turhamaisuus kun ei ole syy.
ellä komplisoituu pahasti. Todella ikävät elinikäiset vaivat mulla alatiesynnytyksestä. Jos olisin tiennyt, että näin voi käydä, olisin vaatinut sektion.
Vierailija:
Minulla takana yksi sektio ja kaksi alatiesynnytystä.
Suosittelen normaalia synnytystä lämpimästi, toipuminen on paljon nopeampaa kuin sektion jälkeen.Vierailija:
Suosittelen sektiota lämpimästi. Mulla oli niin huono tuuri alatiesynnytyksessä, että
sain peräpukamat, pahat repeämät, kipeän episiotomian, jonka takia en pystynyt istumaan kahteen kuukauteen sekä virtsanpidätysongelman.Eli enpä voi suositella alatiesynnytystä. Lisäksi lapseni sain lievan vaurion olkapäähänsä, vaikka ei ollut kuin nelikiloinen.
Tämä on mielipidepalsta, eikä täällä käydä mitään suljettuja keskusteluja.
Jos yksi on turhamainen, kaikki eivät ole. Et varman pysty ymmärtämään tuon lauseen sisältöä.
Toisekseen, alapää veltostuu raskauden aikana, ja kaikkien on jumpattava sitä kuntoon.
Kolmannekseen, onko juntimpaa kuin kylvää tuota " mieheni sanoo" . Kertoo kyllä ämmästä jotain, kun käyttää täällä argumenttina " mieheni sanoo" . Siis voi elämä. Miehesi on vain yksi kloppi, ei mikään asiantuntija!!! Onko se muuten paljonkin nussinut pitkin kyliä kun osaa verrata revaasi muihin?
Aika harvalla naisella kai se alapää mikään löllerö on, oli synnyttänyt sitten miten tahansa.
en ymmärrä miten joku voi pelätä asiaa, mitä ei ole edes kokenut?
Itse olisin saanut toisen lapsen kohdalla sektion, mutta en halunnut, koska se on leikkaus ja myös riski, ja toipuminen on normaalissa synnytyksessä nopeampi.
Ensimmäinen oli alatiesynnytys. Lapsi oli virheasennossa, minkä vuoksi en pystynyt ponnistamaan häntä ulos. Tämä huomattiin tietysti vasta silloin, kun sydänääneet laskivat. Lapsi revittiin ulos imukupilla. Lapsi luojan kiitos selvisi. Itselleni tuli pahat repeämät, joita korjattiin leikkaussalissa pitkään. Mainittakoon esimerkiksi, että peräsuolen sulkijalihas repesi. Kesti kaksi kuukautta, ennen kuin pääsin kävelemään kunnolla. Maito ei koskaan noussut, en pystynyt imettämään, kun olin niin kipeä. Eipä siitä sen enempää.
Toinen oli suunniteltu sektio. Toivuin tosi nopeasti! Ei mitään ongelmia synnytyksen jälkeen. Oli kuin ei olisi koskaan synnytyttänytkään, en tarvinnut kipulääkeitä, pystyin istumaan ja imetys sujui paremmin kuin hyvin.
Jos pelkäät, sinulla on lääketieteellinen syy sektioon. Ei se ole välttämättä sinun kohdallasi huonompi vaihtoehto. Alatiesynnytys on tarkoitettu isokokoisille, löysälanteisille naisille, joilla on hyvät geenit ja mieletön tuuri. Minullekin lapsen edun mukaista on sektio.
synnytyksessä kontrollinmenetystä. Heille on lamaanvan pelottava asia, että omassa kehossa tapahtuu, jotain, jota ei pysty kontrolloimaan. Nykynaisen ihanne on olla kontrollissa koko ajan, kaikessa niin lapsen syntymäajankohdan kuin oman kehonkin osalta ja alatiesynnytyksessä se ei ole mahdollista. Kai siellä takana on silloin pahempiakin mielensolmuja ja itsensä hyvksymättömyyttä, mutta sitä ei kontrollifriikki myönnä tai edes tiedosta. Pelkosektio on ratkaisu synnytyspelkoon, mutta muita mielen solmuja ei pääse pakoon ja pahimmassa tapauksessa ne sitten rajoittavat elämää tai siirtyvät lapseen. Monesti terapia auttaisi näitä naisia mutta ajatuskin omien pelkojen puhumisesta ahdistaa...
Synnytystapasi ei ole niin kiinnostava ja tärkeä kysymys kuin se, että pidäthän vauvastasi huolta ja kasvatat hänet rakastaen ja kunnioittaen.