Miten täysin yksin oleva ihminen voi olla onnellinen?

Minä olen. En halua ihmisiä elämääni ollenkaan, en kaipaa niitä mihinkään. Mutta siihen että viihtyy näin, tarvitaan kyllä harvinaisen ääri-introvertti luonne.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. En halua ihmisiä elämääni ollenkaan, en kaipaa niitä mihinkään. Mutta siihen että viihtyy näin, tarvitaan kyllä harvinaisen ääri-introvertti luonne.

Mä olen kuvitellut olevani introvertti, mutta tein tuon testin ja yllätyksekseni sain tuloksen että olenkin ekstrovertti. Viihdyn kyllä myös yksin, mutta kun se jatkuu vuodesta toiseen, tuntuu se todella kurjalta. Kaipaan ihmiskontaktia. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. En halua ihmisiä elämääni ollenkaan, en kaipaa niitä mihinkään. Mutta siihen että viihtyy näin, tarvitaan kyllä harvinaisen ääri-introvertti luonne.

Mä olen kuvitellut olevani introvertti, mutta tein tuon testin ja yllätyksekseni sain tuloksen että olenkin ekstrovertti. Viihdyn kyllä myös yksin, mutta kun se jatkuu vuodesta toiseen, tuntuu se todella kurjalta. Kaipaan ihmiskontaktia. ap

Käsittääkseni se on hyvin luonnollista ja kaltaiseni ovat harvinainen poikkeus. Ei ole myöskään mikään erityinen henkisen tasapainon merkki minusta jos viihtyy täysin yksin, se vaan on eräänlainen äärimmäinen temperamenttipiirre joka joillain harvoilla ihmisillä on. 

- 1

"Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä hänestä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on."

Demokritos - (460-371 eKr.)

Tämän voit käsittää siten, että hyväksymällä olevasi vain ihminen ja olemalla tyytyväinen itseesi ja tähän saakka tekemääsi, on tie onneen.

Onni on kuitenkin busineksen vihollinen. Onnellinen ihminen ei kuluta. Onnea tavoitteleva ihminen kuluttaa. Siksi ihmisiä aivopestään olemaan sosiaalisia, matkustamaan paljon ja kuluttamaan paljon sellaista, jolla ihminen luulee saavuttavansa onnen koskaan sitä saavuttamatta.

Katson, että ihmisten seurassa olemisen huonot puolet peittoavat ne hyvät puolet, joten olen onnellisempi yksin.

Olen todella onnellinen yksin. Tarvitsen yksinäisyyttä kuin happea, tai ruokaa tai vettä.

Joskus, kun siltä tuntuu, hakeudun ihmisten pariin. En kuitenkaan jaksa määräänsä enempää, ja jos joudun ylittämään sietorajani olen täysin poikki.

En nyt tiedä lasketaanko sitä yksinäisyydeksi että rakastan pitkiä kävelytiä koiran kanssa metsissä ja meren rannalla, kaukana ihmisitä. Onhan minulla seuraa koirasta. Se ei kuitenkaan vaadi mitään. Ollaan vaan ja kuljetaan yhdessä., ihmetellään ja nautitaan luonnosta ja hiljaisuudesta. Leikitään vedessä.

Siinä tilanteessa toinen ihminen häiritsee pahasti ja alan ärtyä. En saa sitä rauhaa jota haen.

On tietysti kauheaa jos kärsii yksinäisyydestä. Se voi olla uhka mielenterveysdelle samoin kuin muullekin hyvinvoinnille. Me ihmiset olemme erilaisia. Niin se vaan on.