KRP selvittää Hakkaraisen ja Vähämäen asumisjärjestelyjä, eikö niillä ole oikeasti tärkeämpiä asioita? :D
Onko toi uutinen ankka vai voiko olla totta? En ole seurannut juttua lainkaan, mutta tuskin kyse on niin vakavasta rikoksesta, että KRP:n sitä pitäisi tutkia. KRP:n on tarkoitus tutkia vakavia rikoksia eikä tukihuijauksia jotka ovat koko Suomen kansan kansallisharrastus.
Kun lehtiä lukee, vakavaa rikollisuutta kyllä Suomessa on ja kansalaisena toivoisin, että resurssit kohdennetaan oikein tai ainakin ei sitten valiteta kun rahat eivät riitä toimintaan.
Kommentit (192)
Noin lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos jokin lehti paljastaa kansanedustajan väärinkäytöksiä, asia pitää tutkia kunnolla. Ihan kansanedustajan itsensä edun nimissä, ettei perätön huhu pääse tuhoamaan hänen uraansa.
Toisaalta Teuvon äänestäjät epäilemättä vain ihailevat häntä enemmän, jos hän paljastuu tukihuijariksi, mutta poikkeus vahvistaa säännön.
On tärkeää saada mahdollisimman paljon lokaa perussuomalaisille joten tällä revitellään vielä monta viikkoa. Luulisi että näidenkään herrojen ei olisi tarvinnut alkaa tällaiseen pelleilyyn etenkin kun pitäisi tietää etteivät ole hyvävelikerhon suosiossa.
Vierailija kirjoitti:
Noin lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos jokin lehti paljastaa kansanedustajan väärinkäytöksiä, asia pitää tutkia kunnolla. Ihan kansanedustajan itsensä edun nimissä, ettei perätön huhu pääse tuhoamaan hänen uraansa.
Toisaalta Teuvon äänestäjät epäilemättä vain ihailevat häntä enemmän, jos hän paljastuu tukihuijariksi, mutta poikkeus vahvistaa säännön.
Samaa mieltä olen, mutta kai tuon tutkinnan voisi antaa muille kuin KRP:n porukalle, ellei sitten KRP:n porukka ole näiden tutkittavien kavereita jolloin tutkinta on ymmärrettävää. - AP
Krp tutkii varmaan sen takia, ettei kyseessä ole normikansalainen vaan kansanedustaja.
Vuokranantaja oli poliisi. Jos se vaikuttaa.
Ainakin Teukan ajojahti on Suomen tärkein asia. Siihen on satsattava. Murhiin ja raiskauksiin sitten jos aikaa jää.
Polttanut varmaan salaa tupakkaakin.
Vierailija kirjoitti:
Joku tässä jutussa haisee
Vaalit lähestyy joten Orpo ja Simpeleen keisari laittaa koneiston jylläämään. Halla-ahon pitäisi saada puolueen rivit kuntoon ennen ensi kevättä, koska kyllä nämä asiat kaivetaan esiin.
Persujen pitäisi päästä tuosta Täystuho-Teuvosta kokonaan eroon. Tuskin se jaksaa kauaa selvänä olla ja seuraava kohu odottaa jo tuloaan.
Vierailija kirjoitti:
Vuokranantaja oli poliisi. Jos se vaikuttaa.
Okei, se voi olla syynä. Muuten tuo olisi kyllä ollut todella outo ratkaisu. - AP
Kyllä minua ainakin kiinnostaa, että ovatko nämä sankarit kavaltaneet minun verorahojani.
Taitaa törkeän petoksen tunnusmerkistö täyttyä.
Saadaan uutisetkin täytettyä ettei oikeasti ikävistä asioista "ehdi" uutisoida. Teuvo on saatava, elävänä tai k
kuolleena.
Tutkisivat Stalinin tekemää kansanmurhaa ja jättäisivät meidät Hitleriä palvovat naziluuserit rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua ainakin kiinnostaa, että ovatko nämä sankarit kavaltaneet minun verorahojani.
A) Iso osa muistakin kansanedustajista saa korvausta kakkosasuntoon ihan samalla tavalla.
B) Miksi tätä pitäisi tutkia KRP:n kun tavallinen kyläpoliisi voisi saman selvittää?
C) Aika selvä Hakkaraisen ajojahti.
Minkä poliisilaitoksen pitäisi mielestäsi tutkia kansanedustajien rikoksia? Valtakunnan oikeus luonnollisesti käsittelee maanpetossyytteet.
Voi helvetti tätä persujen uhriutumista 😂
Vierailija kirjoitti:
Tutkisivat Stalinin tekemää kansanmurhaa ja jättäisivät meidät Hitleriä palvovat naziluuserit rauhaan.
Stalinin hirmutekoja ei tietenkään tutkita niin kuin ei ennenkään. Ai miksi? No, vasemmistolaisuus...
Ap siis haluaa hyysätä suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumattomia rikollisia.
KRP tutkii nimenomaan järjestäytynyttä rikollisuutta, paikalliset poliisilaitokset muut ja "tavalliset" rikokset. Pistää miettimään...
Alapeukkuja tulee, joten voisitteko sanoa mikä tässä juttussa on tärkeämpi kuin esimerkiksi pääkaupunkiseutua vaivaavissa asuntomurroissa? Taitaa olla poliittinen ajojahti kyseessä. Jos kyseessä olis normaali duunari, ketään ei kiinnostaisi asia.
Ja ennenkuin haukutte persuksi, niin en ole kiinnostunut tutkitaako asiaa tai tuleeko tuomiota, vaan sitä että KRP tuhlaa aikaansa turhuuksiin ja samalla valittaa tarvisevansa lisää rahoitusta. - AP