Surettaa kun papoilla ja mammoilla palvelutalossa kännykät taskussa mutta kukaan ei koskaan soita

Siihen ettei omaiset pidä yhteyttä on yleensä olemassa joku syy menneisyydessä.

Palvelutalon hoitajat jne. ei sitä tiedä joten parempi olla tuomitsematta omaisia.

Yhdeltäkin papalta omaiset piilotti pankkikortin, ettei tuhlaa rahoja. Mihin lähes 100v tuhlaa??

Oli niin onnellinen kun löysin sen ja heti meni pyörätuolilla kanttiiniin ostamaan suklaata. Illallakin ennen nukkumaanmenoa mutusti suklaata onnellisena. Noinkin pieni asia parantaa heidän elämänlaatua.

Se siitä tuhlaamisesta.

Minä ihmettelen, miksi palvelutalojen asukkaat valittavat usein yksinäisyyttä, vaikka seuraa on koko ajan ympärillä. Miksi vain sukulaiset kelpaavat seuraksi? Luulisi, että saman ikäluokan edustajilla olisi enemmän yhteistä puhuttavaa ja tekemistäkin. Oma isoäitini eli viimeiset vuotensa palvelutalossa, ja usein talon yhteiset tilat olivat ihan tyhjillään ja kaikki asukkaat kököttivät omissa huoneissaan sukulaisten vierailua odottaen. Yritin kannustaa isoäitiä pyytämään naapurihuoneen mummoa seuraksi vaikka televisiota katsomaan tai menemään yhteisiin aktiviteetteihin, jumppaan tai tanssiin, mutta vastaus oli aina "enhän minä nyt sellaista".

Onkohan tässä taustalla suomalainen vaatimattomuuden ihannointi, eli ei saa tuppautua ja kaikkien pitää pitää huolta omista asioistaan? Luulen, että isoäitini sukupolvi odotti, että hänet hoidetaan kotona loppuun asti, mutta kun hän päätyikin palvelutaloon, hän ei osannut suhtautua muuttuneeseen tilanteeseen. Toivottavasti oma sukupolveni osaa käyttää palvelutaloasumisen mahdollisuudet paremmin hyväkseen.

Kokemukseni mukaan mammat ja papat eivät suostu muuttamaan lähemmäksi nuorempia työssäkäyviä sukulaisiaan, jotta heitä voisi auttaa asumaan kauemmin kotona ja palvelutaloihinkin pääsee vain, jos on valmiis maksamaan tuhansia euroja kuussa tyhjästä. Jäljelle jää kotipalvelun niukka apu tai  pakkohoiotoon päätyminen dementian vuoksi. Kun vanha ihminen tarvitsee sairaanhoitoa, hän pääsee joksikin aikaa sairaalaan ja sieltä esim. terveyskeskuksen vuodeosastolle toipumaan ja sieltä palataan kotiin. Vuodeosastolle soitetaan ja siellä käydään katsomassa kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Miksi kukaan asuisi palvelutalossa, ellei ole pakkohoidossa? Pitäkää välit sukulaisiinne kunnossa ja muuttakaa mamma/pappa lähellenne asumaan ajoissa!

Ei kukaan soita mullekaan vaikka olen vasta 32v.

Ihania sellaiset maat joissa on yhteisöllisyyttä ja perhe on tärkein. Italia Espanja , maita joissa monta sukupolvea asuu samassa. Ei ole yksinäisyyttä, syrjäytymistä, lastenhoito-ongelmia. Miksei voisi toimia meilläkin. Ei ne vanhukset siellä sängyssä makaa, vaan heiluvat kauhan varressa tai pelaavat shakkia.

Vierailija kirjoitti:

Kokemukseni mukaan mammat ja papat eivät suostu muuttamaan lähemmäksi nuorempia työssäkäyviä sukulaisiaan, jotta heitä voisi auttaa asumaan kauemmin kotona ja palvelutaloihinkin pääsee vain, jos on valmiis maksamaan tuhansia euroja kuussa tyhjästä. Jäljelle jää kotipalvelun niukka apu tai  pakkohoiotoon päätyminen dementian vuoksi. Kun vanha ihminen tarvitsee sairaanhoitoa, hän pääsee joksikin aikaa sairaalaan ja sieltä esim. terveyskeskuksen vuodeosastolle toipumaan ja sieltä palataan kotiin. Vuodeosastolle soitetaan ja siellä käydään katsomassa kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Miksi kukaan asuisi palvelutalossa, ellei ole pakkohoidossa? Pitäkää välit sukulaisiinne kunnossa ja muuttakaa mamma/pappa lähellenne asumaan ajoissa!

häh miksi mummojen ja pappojen pitäisi muuttaa lähemmäs asumaan?

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen, miksi palvelutalojen asukkaat valittavat usein yksinäisyyttä, vaikka seuraa on koko ajan ympärillä. Miksi vain sukulaiset kelpaavat seuraksi? Luulisi, että saman ikäluokan edustajilla olisi enemmän yhteistä puhuttavaa ja tekemistäkin. Oma isoäitini eli viimeiset vuotensa palvelutalossa, ja usein talon yhteiset tilat olivat ihan tyhjillään ja kaikki asukkaat kököttivät omissa huoneissaan sukulaisten vierailua odottaen. Yritin kannustaa isoäitiä pyytämään naapurihuoneen mummoa seuraksi vaikka televisiota katsomaan tai menemään yhteisiin aktiviteetteihin, jumppaan tai tanssiin, mutta vastaus oli aina "enhän minä nyt sellaista".

Onkohan tässä taustalla suomalainen vaatimattomuuden ihannointi, eli ei saa tuppautua ja kaikkien pitää pitää huolta omista asioistaan? Luulen, että isoäitini sukupolvi odotti, että hänet hoidetaan kotona loppuun asti, mutta kun hän päätyikin palvelutaloon, hän ei osannut suhtautua muuttuneeseen tilanteeseen. Toivottavasti oma sukupolveni osaa käyttää palvelutaloasumisen mahdollisuudet paremmin hyväkseen.

Sama kokemus. Oma mummoni oli pitkään palvelutalossa ja sen jälkeen vanhainkodissa. Palvelutalossa ei suht hyväkuntoisetkaan vanhukset pitäneet yhtä, vaan kaikki olivat omissa oloissaan, vaikka mitä ohjelmaa heille järjestettiin.  Tämä kuulostaa jotenkin niin suomalaiselta touhulta, onkohan muissa pohjoismaissa samanlaista?

Se herttainen pappa katsos nöyryytti ja hakkasi lapsiaan, alisti ja uhkaili, teki lapsuudesta täysin helvetin.

Mutta eihän se sitä kerro tietenkään. Vaan nyyhkytarinan miten kiittämätön lapsi hylkäsi.

Vierailija kirjoitti:

Ihania sellaiset maat joissa on yhteisöllisyyttä ja perhe on tärkein. Italia Espanja , maita joissa monta sukupolvea asuu samassa. Ei ole yksinäisyyttä, syrjäytymistä, lastenhoito-ongelmia. Miksei voisi toimia meilläkin. Ei ne vanhukset siellä sängyssä makaa, vaan heiluvat kauhan varressa tai pelaavat shakkia.

Toivottavasti suomeen ei koskaan tule tuota tilannetta, että lasten pitäisi hoitaa omat vanhemmat kotona. Koska täällä se menisi käytännössä niin, että lapset potkitaan edelleen 16 vuotiaana (viimeistään 18 vuotiaana) pois kotoa jaloista pyörimässä, jotta vanhemmat voi aloittaa oman elämänsä. Mutta odottavat lastensa kuitenkin pitävän näistä huolta vanhana. Etelä-Euroopassa lapset asuu vielä 30 vuotiaana kotona, tuossa tilanteessa jopa odotettava että lapset hoitaa vanhukset aikanaan.

Tilanteita on monia. Tässä on omani: isoäiti dementoituneena hoitolaitoksessa. Soittaa itse lapsilleen (4 kpl) ja osalle lastenlapsista (ehkä noin 5 heistä) päivittäin 5-25 kertaa. Kaikkina vuorokauden aikoina. Itse saan 5-10 puhelua lähes päivittäin. Vastaan yhteen päivässä, tähän olen vetänyt rajan. Itse tulee tämän vuoksi harvemmin soiteltua ja sama tilanne muillakin sukulaisilla kenen kanssa juteltu aiheesta.

Vieraita käy kerran pari viikossa hoitolaitoksessa. Kysyttäessä että oletko puhunut kenenkään kanssa puhelimessa/onko kukaan käynyt, aina vastaus: ei.

Jotkut muistisairaat ja psyykkisesti sairaat soittavat jatkuvasti omaisilleen mitä mieleen juolahtaa, välillä paniikissa, välillä sekaisin, välillä on mielessä jotain mitä ovat saaneet päähänsä ja se sitten omaisen pitäisi jotenkin hoitaa. Jossain vaiheessa omaiset lakkaavat vastaamasta puhelimeen. Haluaisitko itse, että laitoksessa elävä vanhus soittaa sinulle 5 min. välein, keskellä yötä tmv?

[/quote]häh miksi mummojen ja pappojen pitäisi muuttaa lähemmäs asumaan?[/quote]

Koska palvelutalot ovat nykyisin mammojen ja pappojen ylihinnoiteltuja hoitopaikkoja. Laittaisitko lapsesi hoitoon, joka maksaisi aluksi 80 % tuloistasi ja pakottaisi  siiut vielä luopumaan omaisuudestasi hoitomaksuihin? Vastineeksi saisit laihaa ruokaa, suihkun enintään kerran viikossa, tukikahvoja valmiina, mahdollisuuden tavata sairaanhoitaja ja tai lääkäri lisämaksusta ja kelmeästi valaistun laitosyksiön muutamalla omalla huonekalulla sisustettuna?