Lue keskustelun säännöt.
Mun tutulla on 3 lasta ja hän sanoi mulle suoraan että ei jaksaisi lapsien kanssa jos anoppi ei auttaisi heitä lasten hoidossa.
06.08.2018 |
Mä joskus kysyn, että miten sä jaksat kolmen alle koululaisen kanssa, hän sanoi että ei jaksaisikaan jos ei Tarja (anoppi, nimi muutettu) auttaisi niin paljon.
Joku heidän lapsistaan on aina vuoroviikonlopuin anopin luona ja anoppi, lasten mummi siis keksii lasten kanssa aina jotain kivaa tekemistä, että äiti saa olla pienimmän kanssa kotona. Anoppi on vielä työelämässä. Viikot töissä, viikonloput lastenlasten kanssa.
Miehellä vissiin niin paljon työjuttuja, että lapset jää pääasiallisesti äidin (ja anopin) hoidettavaksi.
No kuka tekee mitenkin, mutta mäitse oon henkilökohtaisesti sitä mieltä että jokaisen pitäs miettiä omat voimavaransa ennen lasten tekemistä ja tehdä vain sen verran lapsia kuin itse jaksaa hoitaa.
Senpä takia meillä on vain yksi lapsi eikä enempää tule. Ei ole kauhean usein tarvinnut isovanhempia häiritä lastenhoitoavun toivossa. Kyllä he auttavatkin aina jos tarve vaatii jos on joku meno ja tarvitsee juuri silloin jonkun hoitopaikan.
Summa summarum, osallistuvat isovanhemmat ovat kullanarvoisia. Sitä en kiellä. Mutta oon sitä mieltä että kyllä isovanhemmilla pitää olla omaakin elämää ettei sitten oma vapaa-aika mene sitten vaan niiden lastenlasten hoitamiseen. Itse en ainakaan viitsisi käyttää isovanhempia ilmaisena lastenhoitoapuna jatkuvasti.
Kommentit (31)
Mulla työtön kaveripariskunta, joka pitää 4v lastaan 3 päivää viikosta päiväkodissa ja vähintään joka toinen viikonloppu lapsi on isovanhemmillaan koko viikonlopun. Usein myös arkenakin toisilla isovanhemmilla. Silti valittavat etteivät jaksa, työttömiä olleet viimeiset 10 vuotta eli työnteko ei voimia vie. Ei kiinnostusta opiskelu tai työnhaku. Ja joka kerta, kun lapsi on yötä jossain hoidossa, he ryyppäävät. Omien sanojensa mukaan ei ole muutakaan tekemistä. En aina tiedä mitä ajatella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niitä voimavarojaan ei välttämättä tiedä ennen kuin kokeilee. Ja ne voi vähentyäkin elämän varrella. Toisaalta jotkut isovanhemmat haluavatkin, että lapsenlapset ovat usein heidän hoidossaan. Eivät ehkä halua sitä "omaa elämää" vaan lapsenlapset on omaa elämää. Jos tuo jokaiselle on hyvä ratkaisu, niin suu suppuun vain!
Minulla on tällainen anoppi. Han on tosin jo eläkkeellä, joten hänellä on hyvin aikaa lapsenlapselle. Jos emme ole useampaan päivään käynyt kylässä, hän kyselee, koska lapsi tulee käymään. Tykkää myös hoitaa lasta. Se on tosi kiva, että hän haluaa auttaa.
Meillä on myös kolme alle kouluikäistä (no, vanhin on aivan näinä päivinä koululainen) ja jaksamme ihan hyvin, vaikka kukaan isovanhemmista ei voi auttaa.
Lapsille soisi toki enemmän aikuisten yksilöllistä huomiota, mutta sitten taas meillä on vahva perheyhteisö ja omatoimiset lapset. Välillä ihmetyttää, millaisia energiavarkaita jotkut ainokaiset ovat.
Miksi hankki lapsia. Aika heikko tapaus.
Kyllä se jaksais, jos ois pakko.
Tässä aloituksessa paistaa kateus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei häiritse ap:n aloituksen kaltaiset ihmiset muutoinkin kuin siinä tapauksessa että SIITÄ HUOLIMATTA, että hoidattaa lapsiaan päivittäin (ja joka viikonloppu yökylässä) isovanhemmilta (ollessaan itse kotona), valittaa kuinka raskasta arki on... ei voinut kuin suu auki ihmetellä että mikä on vikana kun mikään ei riitä (masennus?) Itsellä ei ole perhetilateesta johtuen _koskaan_ ollut ulkopuolista apua lastenhoidossa, joten tuo valitus kuulosti niin kohtuuttomalta.
Tämä onkin juuri se juttu... Meitä yksilapsisia arvostellaan minkä ehditään, mutts arvostelijat itse hommaavat niin monra lasta, etteivät omat voimavarat riitä.
Sitten kiljutaan apuun isovanhempia, muita sukulaisia, ystäviä, tuttavia jne.
Ja jos yhdellä kerralla kukaan ei ehdi, niin itketään miten äiti on jätetty näännyksiin stressaantuneena ilman apua.
Ja rahatkin niin tiukalla.
Juu ei kiitos tuollaista elämää. Nytkin se ainoa lapseni nukkuu vieressäni päikkäreitä, itse söin juuri jätskin ja aaveilen rauhassa. Lapsen herättyä lähdetään rennolle kävelylle ja kauppaan. Rentoa ja mukavaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä onkin juuri se juttu... Meitä yksilapsisia arvostellaan minkä ehditään, mutts arvostelijat itse hommaavat niin monra lasta, etteivät omat voimavarat riitä.
Sitten kiljutaan apuun isovanhempia, muita sukulaisia, ystäviä, tuttavia jne.
Ja jos yhdellä kerralla kukaan ei ehdi, niin itketään miten äiti on jätetty näännyksiin stressaantuneena ilman apua.
Ja rahatkin niin tiukalla.Juu ei kiitos tuollaista elämää. Nytkin se ainoa lapseni nukkuu vieressäni päikkäreitä, itse söin juuri jätskin ja aaveilen rauhassa. Lapsen herättyä lähdetään rennolle kävelylle ja kauppaan. Rentoa ja mukavaa elämää.
Mulla nukkuu pienempi, isompi katsoo telkkaria. Äsken pelattiin isomman kanssa laitapeliä, juotiin teetä ja syötiin voileipäkeksejä. Kohta tehdään ruoan, ja lähdetään rennolle kävelylle ja leikkipuistoon. Sen jälkeen tullaan syömään ruokaa ja lähdetään ehkä vielä ulos tai sitten vietetään rento ilta kotona. Rentoa ja mukavaa elämää!
Ei monta lasta tarkoita, että elämä olisi stressaavaa ja kiireistä. Eikä välttämättä kaikki yksilapsiset koe elämäänsä rennoksi. Monen lapsen kanssa sitä vain oppii arvostamaan aikaa vain yhden lapsen kanssa, yksilapsiset taas pitävät sitä arkena.
Mikä ongelma siinä on, jos anoppi on tyytyväinen tilanteeseen? Ei ole muitten asia sanoa, että anoppi tarvitsisi omaa aikaa, jos hän itse ei sitä halua. Ja voi hyvin olla, että perheen äiti ei tarkoittanut sitä, että jos anoppi yhtäkkiä lakkaisi ottamasta lapsia luokseen, niin hän uupuisi täysin. Hän ehkä tarkoitti, että silloin olisi kyllä selvästi rankempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä onkin juuri se juttu... Meitä yksilapsisia arvostellaan minkä ehditään, mutts arvostelijat itse hommaavat niin monra lasta, etteivät omat voimavarat riitä.
Sitten kiljutaan apuun isovanhempia, muita sukulaisia, ystäviä, tuttavia jne.
Ja jos yhdellä kerralla kukaan ei ehdi, niin itketään miten äiti on jätetty näännyksiin stressaantuneena ilman apua.
Ja rahatkin niin tiukalla.Juu ei kiitos tuollaista elämää. Nytkin se ainoa lapseni nukkuu vieressäni päikkäreitä, itse söin juuri jätskin ja aaveilen rauhassa. Lapsen herättyä lähdetään rennolle kävelylle ja kauppaan. Rentoa ja mukavaa elämää.
No tässä minäkin aaveilen, vaikka on kolme alle kouluikäistä, eikä myöskään kävely kauppaan ole perheessämme mitenkään tuntematonta luksusta. Jäätelöä olisi jääkaapissa, mutta ei tee mieli, kun vatsa on täynnä lasagnea.
Vierailija kirjoitti:
Niitä voimavarojaan ei välttämättä tiedä ennen kuin kokeilee. Ja ne voi vähentyäkin elämän varrella. Toisaalta jotkut isovanhemmat haluavatkin, että lapsenlapset ovat usein heidän hoidossaan. Eivät ehkä halua sitä "omaa elämää" vaan lapsenlapset on omaa elämää. Jos tuo jokaiselle on hyvä ratkaisu, niin suu suppuun vain!
Mä onneksi tiesin jo etukäteen omat voimavarani. Oon luonteeltani introvertti ja paljon omaa aikaa kaipaava. Jo pitkään ennen tämän lapsen syntymää tiesin että jos meille lapsi tulee, niin en tee enempää kuin tämän yhden. Tiesin että musta ei koskaan tuu hyvää useamman lapsen äitiä.
Enkä jaksaisi sitä sitovuutta jonka useampi lapsi tuo mukanaan. Päivässä ei olis yhtään rauhallista ja hiljaista hetkeä. Mä tiesin että jos mulla olis useampi lapsi, se varmasti ainakin pikkulapsivaiheessa olisi juuri tuollaista ja sitä mun pää ei kestäisi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se jaksais, jos ois pakko.
Tässä aloituksessa paistaa kateus.
Ei muuten paista. Vaan helpotus siitä että meillä ei ole yhtään enempää lapsia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä onkin juuri se juttu... Meitä yksilapsisia arvostellaan minkä ehditään, mutts arvostelijat itse hommaavat niin monra lasta, etteivät omat voimavarat riitä.
Sitten kiljutaan apuun isovanhempia, muita sukulaisia, ystäviä, tuttavia jne.
Ja jos yhdellä kerralla kukaan ei ehdi, niin itketään miten äiti on jätetty näännyksiin stressaantuneena ilman apua.
Ja rahatkin niin tiukalla.Juu ei kiitos tuollaista elämää. Nytkin se ainoa lapseni nukkuu vieressäni päikkäreitä, itse söin juuri jätskin ja aaveilen rauhassa. Lapsen herättyä lähdetään rennolle kävelylle ja kauppaan. Rentoa ja mukavaa elämää.
No tässä minäkin aaveilen, vaikka on kolme alle kouluikäistä, eikä myöskään kävely kauppaan ole perheessämme mitenkään tuntematonta luksusta. Jäätelöä olisi jääkaapissa, mutta ei tee mieli, kun vatsa on täynnä lasagnea.
Rennompaa se vaan yhden kanssa :)
Muistan kun lapseni ollessa vauva, näin vaunulenkillä kolmen lapsen äidin katraansa kanssa. Vauva huuteli vaunuista, kaksi isompaa nahisteli keskenään ja äiti näytti niin elämäänsä kyllästyneeltä.
Silloin taisin eniten käsittää, että minulle sopii parhaiten yhden lapsen vanhemmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma siinä on, jos anoppi on tyytyväinen tilanteeseen? Ei ole muitten asia sanoa, että anoppi tarvitsisi omaa aikaa, jos hän itse ei sitä halua. Ja voi hyvin olla, että perheen äiti ei tarkoittanut sitä, että jos anoppi yhtäkkiä lakkaisi ottamasta lapsia luokseen, niin hän uupuisi täysin. Hän ehkä tarkoitti, että silloin olisi kyllä selvästi rankempaa.
Kyllä hän sanoi mulle suoraan, että ei siitä mitään tulisi jos hän joutuisi yksin jatkuvasti olemaan näiden kolmen lapsen kanssa. Jokainen kun on vielä eri luonteinen. Vanhin rauhallisin tapaus, keskimmäinen helposti tulistuva ja pienin juuri liikkumaan oppinut eikä millään malttaisi pysyä paikallaan.
Kyllä hänelle hattua nostan että on jaksanut noinkin monta lasta pukata maailmaan. Musta ei olis siihen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä onkin juuri se juttu... Meitä yksilapsisia arvostellaan minkä ehditään, mutts arvostelijat itse hommaavat niin monra lasta, etteivät omat voimavarat riitä.
Sitten kiljutaan apuun isovanhempia, muita sukulaisia, ystäviä, tuttavia jne.
Ja jos yhdellä kerralla kukaan ei ehdi, niin itketään miten äiti on jätetty näännyksiin stressaantuneena ilman apua.
Ja rahatkin niin tiukalla.Juu ei kiitos tuollaista elämää. Nytkin se ainoa lapseni nukkuu vieressäni päikkäreitä, itse söin juuri jätskin ja aaveilen rauhassa. Lapsen herättyä lähdetään rennolle kävelylle ja kauppaan. Rentoa ja mukavaa elämää.
No tässä minäkin aaveilen, vaikka on kolme alle kouluikäistä, eikä myöskään kävely kauppaan ole perheessämme mitenkään tuntematonta luksusta. Jäätelöä olisi jääkaapissa, mutta ei tee mieli, kun vatsa on täynnä lasagnea.
Rennompaa se vaan yhden kanssa :)
Muistan kun lapseni ollessa vauva, näin vaunulenkillä kolmen lapsen äidin katraansa kanssa. Vauva huuteli vaunuista, kaksi isompaa nahisteli keskenään ja äiti näytti niin elämäänsä kyllästyneeltä.
Silloin taisin eniten käsittää, että minulle sopii parhaiten yhden lapsen vanhemmuus.
Minä taas olen aina katsellut ihaillen monen lapsen vanhempia, etenkin iloisia ja energisiä. Eiköhän jokainen poimi katukuvasta ne ihmiset, jotka itseen eniten vetoavat.
Hyvä että sinä pärjäät lapsesi kanssa. Minä jatkan pärjäämistä lasteni kanssa.
T. Se kolmen äiti.
Minun äiti suorastaan vaatii lapsia luokseen hoitoon. On kuulemma hänelle parasta aikaa kun saa olla ja puuhailla lasten kanssa. Eli en olisi heti huolissaani ap:n tapauksessa mummon omasta ajasta jos kerran mielellään hoitaa lapsia. Oletan että aikuinen ihminen sanoo kyllä siinä kohtaa jos ei jaksa juuri silloin lapsia ottaa tai on muuta menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma siinä on, jos anoppi on tyytyväinen tilanteeseen? Ei ole muitten asia sanoa, että anoppi tarvitsisi omaa aikaa, jos hän itse ei sitä halua. Ja voi hyvin olla, että perheen äiti ei tarkoittanut sitä, että jos anoppi yhtäkkiä lakkaisi ottamasta lapsia luokseen, niin hän uupuisi täysin. Hän ehkä tarkoitti, että silloin olisi kyllä selvästi rankempaa.
Kyllä hän sanoi mulle suoraan, että ei siitä mitään tulisi jos hän joutuisi yksin jatkuvasti olemaan näiden kolmen lapsen kanssa. Jokainen kun on vielä eri luonteinen. Vanhin rauhallisin tapaus, keskimmäinen helposti tulistuva ja pienin juuri liikkumaan oppinut eikä millään malttaisi pysyä paikallaan.
Kyllä hänelle hattua nostan että on jaksanut noinkin monta lasta pukata maailmaan. Musta ei olis siihen. Ap
Varmasti hän pärjäisi yksikseen lasten kanssa, jos tilanne sitä vaatisi. Mutta toki hienoa, että hän osaa antaa arvoa saamalleen avulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se jaksais, jos ois pakko.
Tässä aloituksessa paistaa kateus.
Ei muuten paista. Vaan helpotus siitä että meillä ei ole yhtään enempää lapsia. Ap
Eikä mukavaa jaksavaa anoppia.
Älä ap viitti, miksi sä yleensä puutut ystäväsi elämään ja levittelet sitä nettipalstoilla. Kerro seuraavan kerran vain omista asioistasi.
No, joillain voimat riittää joillain taas ei. Mrillä 4 lasta jotka hoidettu täysin itse, sekunnin vertaa ei ole hoitoapua saatu ikinä.
Mutta en jeesustele, kyllä apu kelpaisi jos isovanhempia kiinnostaisi osallistua lastn elämään. Mutta kun ei kiinnosta niin silloin pätjätään itse.
Niitä voimavarojaan ei välttämättä tiedä ennen kuin kokeilee. Ja ne voi vähentyäkin elämän varrella. Toisaalta jotkut isovanhemmat haluavatkin, että lapsenlapset ovat usein heidän hoidossaan. Eivät ehkä halua sitä "omaa elämää" vaan lapsenlapset on omaa elämää. Jos tuo jokaiselle on hyvä ratkaisu, niin suu suppuun vain!