Ahdistaa kun mulla on jäänyt jotkut kehitysvaiheet välistä nuorena ja nyt kärsin siitä

Hakeudu terapiaan. Sinua voidaan auttaa.

Kaikenlisäksi miehen uusi nainen on myös kiero ja pilailee kustannuksellani

Kuulostaa tutulta tuo jumissa eläminen. Kannattaa työstää niitä lapsuudenperheen asioita, jotta voi alkaa elää täyttä elämää ilman niiden painolastia. Vielä on mahdollista aikuisenakin muokkautua ja kasvaa ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Hakeudu terapiaan. Sinua voidaan auttaa.

Olen hakeutunut jo, mutta odotan vielä kelan päätöstä

Mitä tarkoitat tuolla, kun sanot ettet ole oppinut asioita kunnolla? Millaisia asioita? Kuule, ei kaikkien tie ole samanlainen. Eivät kaikki elä onnellista lapsuutta ja nuoruutta. Mutta aina voi kasvaa,kehittyä ja oppia. Ihan koko elämän ajan. Sulla on toivoa.

Täällä on miehellä vähän sama vika. Syntymässä jaettiin niin huonot kortit että on suoranainen ihme että olen enää edes hengissä. Olen jaksanut taistella ja, vaikka elämä on edelleen välillä täyttä helvettiä, yritän kuntoutua yhteiskuntakelpoiseksi. Onneksi ei ole päihdeongelmaa, rikosrekisteriä eikä luottotieto- ja vastaavia häiriöitä.

Siis kaikki. Olemattomat sosiaaliset taidot, koska niitä ei ole päässyt harjoittelemaan lapsena ja nuroena. Hallitseva äiti on kieltänyt asioita ja muutenkin halunnut päättää kaikki. Minun identiteetti on alkanut kehittyä vasta aikuisena. Itse asiassa en tiedä vieläkään kuka olen. Olen viettänyt lapsuuden maaseudulla ja meillä oli joka kesä pelkkää työtä. Alle kouluikäisenä aloitin jo työt tilallamme ja aina väsytti. Minulla ei ollut käytännössä koskana lomaa. Koulussakin väsytti. Isä oli agressiivinen ja löi joskus, kun sai kohtauksen. Äiti oli epävakaa ja huusi. Kaikki piti kuitenkin näyttää ulospäin hyvältä ja kulissit pitää kunnossa. Sekin teki kaikesta niin vaikean: vaikka olisin jollekin kertonut, kukaan ei olisi uskonut, ksoka olin "hyvästä perheestä". 

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikki. Olemattomat sosiaaliset taidot, koska niitä ei ole päässyt harjoittelemaan lapsena ja nuroena. Hallitseva äiti on kieltänyt asioita ja muutenkin halunnut päättää kaikki. Minun identiteetti on alkanut kehittyä vasta aikuisena. Itse asiassa en tiedä vieläkään kuka olen. Olen viettänyt lapsuuden maaseudulla ja meillä oli joka kesä pelkkää työtä. Alle kouluikäisenä aloitin jo työt tilallamme ja aina väsytti. Minulla ei ollut käytännössä koskana lomaa. Koulussakin väsytti. Isä oli agressiivinen ja löi joskus, kun sai kohtauksen. Äiti oli epävakaa ja huusi. Kaikki piti kuitenkin näyttää ulospäin hyvältä ja kulissit pitää kunnossa. Sekin teki kaikesta niin vaikean: vaikka olisin jollekin kertonut, kukaan ei olisi uskonut, ksoka olin "hyvästä perheestä". 

Itselläni hyvin samankaltainen tilanne. Töihin en joutunut, mutta jatkuvassa pelossa ja ahdistuksessa piti elää. Äiti ja isä molemmat aika epävakaita ja epäkypsiä. Äidilläni oli ja on varmaan jonkinsortin persoonallisuushäiriö. Oli hyvin kontrolloiva ja rajaton, oma persoonani ei päässyt kehittymään ja kasvamaan. Muutin nuorena pois ja kärsin mt-ongelmista ja elämänhallinta oli hukassa. Jatkuva identiteettikriisi päällä ja elin todella tuhoisassa parisuhteessa.

Nyt lähemmäs kolmikymppisenä alan olla jo suht tasapainoinen ja hyvää elämää rakentamassa. Aikaa ja toivoa on sullakin. Täytyy vaan hankkia tarvittaessa apua ja mennä eteenpäin. Ota vastuu omasta elämästä ja paranemisestasi,ainoastaan sinä voit loppupeleissä auttaa itseäsi. Ja opettele suhtautumaan itseesi myötätunnolla. Identiteetti oikeastaan rakentuu elämällä,ei liiaksi pohtimalla. Sun täytyy kokeilla mistä pidän,mistä en ja olla rehellinen ja hyväksyvä itseäsi kohtaan. Toki on hyvä pohtiakin,mutta ei saa jäädä siihen vellomaan.

Niin ja itse myös olen "hyvästä perheestä",eli tosi yksin on saanut näitä asioita kantaa. Ihmiset jakaa vanhemmmat hyviin ja huonoihin,huono voi olla elämäntapatyötön alkkis mutta ei korkeastikouluttautunut ja hyvässä asemassa oleva,ulospäin normaali ihminen. Ei ole uskottu eikä ymmärretty, ei lapsena tai nuorena eikä oikein näin aikuisenakaan..