Oletko mökkiytynyt kotiäitinä?

Ainakaan vielä. Ja toivottavasti en vastaisuudessakaan.

Kaupungille asioille lähteminen tuntuu ihmeen isolta ja hankalalta asialta, ja huomaan että tapaan viikossa hirmu vähän ihmisiä lapseni ja mieheni lisäksi.

Ja vielä vuosi ennen töihin paluuta. Kakkosen syntymä verotti liikkumista entisestään.



Onhan tää jo aika naurettavaa.

olen tullut ulos mökistä. En tuntenut kuin naapurini ennen lasta koska muutimme tänne rakentamisen myötä. Aloin viemään lasta erilaisiin virikkeisiin kun aloin itse kaipaamaan kodin ulkopuolista elämää. Nyt mulla on lukuisia kavereita ja tuttuja ympäri kylää.

Kotona vietettyjä vuosia nyt takana 3,5v ja välillä ollut mökkeytynyt olo. Missään ei tullut käytyä, harrastuksia ei ollut ja ystäviä ei jaksanut lähteä katsomaan(lapsettomia). No nyt taas vaihe että erilaisia menoja ja tapaamisia on vähän liikaakin..=) Että kyllä se tilanne voi muuttua jossain vaiheessa.

Olen ollut kotona 4 vuotta. Onneksi on viikossa muutama meno, perhekerho ja jumppa kaverin kanssa että tulee edes johonkin lähdettyä.

Toisaalta mussa on hieman erakon vikaa. Välillä taas tulee sellainen olo, että kotiäidillä on liian pienet piirit ja pinna voi palaa ihan pienestä asiasta. Silloin aina tietää, että on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja soittaa vaikka kaveri kaupungille mukaan.

Ennen halusin aina olla menossa. Ihan sama missä, kunhan vaan pääsi mennä viuhottamaan, harrastuksiin, töihin, vanhemmille, ystäville, uimaan, pyöräilemään, jumppaan, kauppaan, jonnekin.

Nyt N A U T I N siitä, että voimme mennä kirjastoon, kerhoon, puistoon ... tai pyytää meille kavereita päivällä, voimme mennä metsään kuljeksimaan, mutta voimme pitää myös kotipäivän ja viettää ihan suunnittelematonta elämää välillä.

Kuopus oli niin kova valvottamaan että olin aina väsynyt, tai ensimmäisen 10 kuukautta. Jollain tapaa mökkiydyin. Mutta kun kuopus rupesi nukkumaan yöt kunnolla ja minäkään en ollut enää niin väsynyt, sain taas spirittiä lähteä enemmän kodin ulkopuolelle.

Kai tämä tästä joskus.