Lue keskustelun säännöt.
Isä ja pienen lapsen hoitaminen
03.08.2018 |
Haluaisin kokemuksia muilta vanhemmilta. Meillä on puolison kanssa juuri 1vee täyttänyt lapsi ja tällä hetkellä minä hoidan häntä 24/7 ja puoliso ei yhtään. Hän ei suostu olemaan lapsen kanssa kahden edes hetkeä, jotta pääsisin esim. pienelle lenkille. Tukiverkot on muualla ja olen väsynyt. Meillä on suhteessa muutenkin paljon haasteita ja olen vahvasti eron kannalla. Haluaisin kuitenkin toimia oikein lastamme kohtaan. Onko muita vanhempia joilla lapsen suhde isään on kuitenkin kehittynyt hyväksi, vaikka aluksi suhdetta ei käytännössä ole ollut. Mies on kertonut, että hän ei osaa olla lapsemme kanssa, mutta lapsen kasvaessa varmasti puuhailisi tämän kanssa kaikkea. Mietin parisuhteeseen jäämistä lapsen vuoksi. Mies ei halua erota ja on erosta puhuessani sanonut että jos eroamme emme nää häntä enää ikinä. Osittain oli varmasti suuttuuneen miehen heitto, mutta myös tämä silti mietityttää. Olemme nyt käyneet reilu puoli vuotta parisuhdeterapiassa, mutta mitään edistystä ei tunnu tapahtuvan.
Kommentit (6)
En jaksaisi tuollaista suhdetta. Viimeinen pisara olisi nuo miehen "uhkailut". Mun mies on hoitanut lapsia erittäin tasapuolisesti vauva-ajasta saakka, ja mä en olisi kerta kaikkiaan jaksanut olla hyvä äiti ilman sitä. Eroaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se vaan mene niin, että tämä vuoden isäehdokas hoitaa lastaan vasta sitten, kun huvittaa (eli vuosien päästä, kun "hyötyy" tästä jotenkin). Hohhoijaa.
Odotan esikoistani, ja jos nyk. ihana mieheni lopettaisi kiinnostuksensa lapsemme hoitoa kohtaan, se olisi morjes. Mielummin kokonaan yksin kuin periaatteessa yksin, mutta ylimääräisen taakan kanssa.
Jos miehellä on masennusta, niin sitten hoitamaan sitä. Mutta jos kyse on puhtaasti vain "ei kiinnosta", niin älä jää tuhlaamaan aikaasi luusereihin. Lapsikin aistii kyllä hyvin pienestä lähtien, mikäli hänestä ei täysin välitetä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se vaan mene niin, että tämä vuoden isäehdokas hoitaa lastaan vasta sitten, kun huvittaa (eli vuosien päästä, kun "hyötyy" tästä jotenkin). Hohhoijaa.
Odotan esikoistani, ja jos nyk. ihana mieheni lopettaisi kiinnostuksensa lapsemme hoitoa kohtaan, se olisi morjes. Mielummin kokonaan yksin kuin periaatteessa yksin, mutta ylimääräisen taakan kanssa.
Jos miehellä on masennusta, niin sitten hoitamaan sitä. Mutta jos kyse on puhtaasti vain "ei kiinnosta", niin älä jää tuhlaamaan aikaasi luusereihin. Lapsikin aistii kyllä hyvin pienestä lähtien, mikäli hänestä ei täysin välitetä.
Niinhän sä nyt sanot, mutta aika monien ihana mies ei sitten ollutkaan niin ihana vauvan isä. Se ei ole ihan niin yksinkertainen päätös vain erota, jos mies ei isänä miellytäkään täysin.
Minä kanssa koen niin, että nyt joudun ylimääräisen taakan kanssa rämpimään eteenpäin. Yksin olisi varmasti siltä osin "helpompaa". Olen katkera, kun mies on käytöksellään vienyt huomiota siltä tärkeimmältä eli lapseltamme. Koen, että vauva vuodesta jäi päällimmäiseksi katkeruus ja en voinut iloita lapsestani niin paljon tämän ahdistuksen varjostaessa jatkuvasti elämää. Jaksamista olisi auttanut suuresti jos joskus olisin saanut apua yöheräilyihin tai vaipanvaihtoon. Haluaisin lapsen vuoksi jäädä jos on jokin mahdollisuus, että isän ja lapsemme suhde syvenisi. Tunnen jo etukäteen surua siitä ettei lapsellani olisi isää. Olen nyt yrittänyt asennoitua niin, että edes isän näkeminen samassa huoneessa on hippasen parempaa kuin ettei näkisi isää ollenkaan. Puolisoni oli juuri isyyslomalla minun käyttäessäni lomapäiviäni töistä. Todellisuudessa hoidin silloinkin lastamme 24/7 ja mies vaan sai kelan tuet.
-aloittaja
Ero on oikea ratkaisu tässä tapauksessa. Myös lapsen kannalta.
Miehestä, joka mahdollisen eron jälkeen ei aio tavata lastaan ikinä, ei koskaan voi tulla hyvää isää.
Itse uskon, että lapselle ei ole hyväksi kasvaa saman katon alla tuollaisen miehen kanssa. Sinä tietenkin päätät.