Ex:ällä samannäköinen nainen kuin minä
Ex on normaali keski-ikäinen mies, jolla ulkonäkö ei ole aivan priimaa, mutta nai parikymppisen naisen ja sai lapsenkin hänen kanssaan. Näin monen vuoden jälkeen exän ja juttelimme menneistä ja nykyisestä. Meillä oli oikein mukavaa. Vanha suola janottaisi, jos olosuhteet olisivat eri, mutta silloin tahtoisin myös kääntää ajankelkkaa paitsi itseni niin myös exäni osalta.
Olen paljon paremmin säilynyt kuin ex. Noin kahden kuukauden kuntoilulla ja tarkalla ruokavaliolla saisin itseni erittäin hyvään kuntoon. Olisin yhtä kaunis, vahva ja vetävä kuin nuorena., vain vähän kypsempi!
Ex oli unohtanut ikäni! Hän puhui, että yksi minua oikeasti 10 vuotta nuorempi julkisuuden henkilö on vanhemman näköinen kuin minä, mutta oli kuvan nähtyään ekaksi luullut häntä minuksi, mutta sitten kun oikeasti tapasimme, niin huomasikin, että näytän nuoremmalta.
Antaa exän nuoren vaimon olla onnellinen lapsestaan. Jos hän vain näkisi, että olemme samannäköisiä;), mutta en aio näyttäytyä ainakaan tarkoituksella.
Kommentit (19)
Normaalisti arvostelisin myös sitä, että mies ottaa nuoremman naisen. Ex tahtoi ilmeisetsi yhtä kiltin ja kokemattoman naisen, kuin minä olin silloin, kun me tavattiin. Olen edelleen kiltti, mutta en tietenkään yhtä kokematon kuin nuorempana.
ap
Minulla on myös minua 20 vanhempi ex. Saimme kolme lasta. Vauvakuumeeeni oli silloin paha. Sitten kyllästyin olemaan nuori vaimo. Miehen ex oli tosin ok, mutta itse mies vain jätti minut yksin lapsiperhearjessa. Nykyisin seurustelen ikäiseni miehen kanssa. Näin on parempi.
Sinänsä aika jännä miten jotkut miehet valitaee samantyyppisiä naisia. Miehen ex on hyvin samannäköinen ja tyylinen brunette kuin itsekkin olen. Juuri oltiin sukujuhlissa ja kävi ilmi, että serkun exä ja nyxä olis voineet olla vaikka identtisiä kaksosia ulkonäöltään.
Tunnen naisten välistä solidaarisuutta nuorta vaimoa kohtaan, vaikka en ole häntä nähnytkään kuin kuvissa. Hän on siis esteenä, että lähentyisin fyysisesti enää exäni kanssa.
Eromme oli henkisesti vaikea, mutta siitä on jo enemmän aikaa. Ongelmat olivat silloin ratkaisemattomia, mutta sängyssä mies oli juuri sopiva. Varsinainen ristiriita siis, kun vain täytyi erota!
Enköhän malta olla ilman keski-ikäistynyttä exääni. Toivon, että nuori vaimo saa häneltä tarpeeksi kyytiä! Kai minullekin jostain mies vielä löytyy? Ex olisi hyvä ystävä kait, mutta harvakseltaan tavaten. Haavoja voisi parannella puhuen.
ap
Ihmisillä on tapana ihastua ihmisiin, jotka näyttävät jollakin tavalla tutuilta. Lisäksi joillakuilla on tietynlainen ulkonäkömaku vastakkaisen sukupuolen suhteen (esim. pienikokoinen blondi, todella pitkät hiukset ja ulkoreunasta alaspäin laskeva silmänmuoto), jolloin yhtäläisyyksiltä on joskus vaikeaa välttyä.
Minun silmääni miellyttää exän näköiset miehet mutta ikävä tuottaa sulle ap pettymys: tunteita meillä ei siltikään enää ole :)
Elämä on. Niinkö vain exäsikin haikailee perääsi? Voiko sielunkumppanuutta saavuttaa monen naisen kanssa? (tahdot olla hyvä ystävä) Mikä osuus hyvällä seksillä ja yhteisellä elämänhistorialla on sielunkumppanuudelle?
IKis blaa blaa.Olet ap säälittävä.
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä aika jännä miten jotkut miehet valitaee samantyyppisiä naisia. Miehen ex on hyvin samannäköinen ja tyylinen brunette kuin itsekkin olen. Juuri oltiin sukujuhlissa ja kävi ilmi, että serkun exä ja nyxä olis voineet olla vaikka identtisiä kaksosia ulkonäöltään.
Jos pitää tietyntyyppisistä naisista, niin eihän tuo mikään ihme ole. Pidän minäkin tietyntyyppisistä miehistä. Kaikki ovat olleet erittäin tummia suomalaisiksi miehiksi. Ihan varmasti on katsottu, että nyksä on ihan eksän näköinen.
Tää on jotenkin niin sairas aloitus. Ap hekumoi nuorekkuudellaan ja samalla valittaa exän ”nuoresta vaimosta”. Joku fiksaatio nuoruuteen ja nuorelta näyttämiseen.
Hanki elämä. Oksettavaa. Hyi.
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä aika jännä miten jotkut miehet valitaee samantyyppisiä naisia. Miehen ex on hyvin samannäköinen ja tyylinen brunette kuin itsekkin olen. Juuri oltiin sukujuhlissa ja kävi ilmi, että serkun exä ja nyxä olis voineet olla vaikka identtisiä kaksosia ulkonäöltään.
Siskoni erosi pitkäaikaisesta suhteesta ja löysi uuden miehen. Miehet ovat hyvin samanoloisia, pituisia ja näköisiä. Tietty miestyyppi näköjään vetoaa. Sama itselläni, tietty miestyyppi vetoaa minuunkin. Siskon miesten nimet vain tahtoi mennä joillakin ensin sekaisin, ihan tahtomattaan, mutta eihän se uusi tykännyt kun exän nimellä kutsuttiin.
Onko parempi luonne sillä uudella?

jatkan vielä: minuakin ex miehen äiti sanoi "pahasti samannäköiseksi" kuin tämän exä oli ollut.
Mun exän uusi nuori nainen on täysin eri näköinen kuin minä. Mutta tajusin, että uusi nainen on ihan exän äidin näköinen!
Eksällä on kaikki naiset olleet ihan erinnäköisiä. Ennen minua seurusteli japanilaisen naisen kanssa, minä olen ruskeahiuksinen perussuomalaisen näköinen, ja hänen nyksä on pitkä blondi.
Ei tainnut exällä ja sinulla olla kovinkaan pitkäaikainen ja syvällinen suhde?
Kuka nyt "unohtaa" exän iän?
Ehkä pitkän ajan kuluttua voi joutua vähän miettimään, että oliko nyt 1 vai 2 vuotta vanhempi/nuorempi, mutta siinä se.
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä aika jännä miten jotkut miehet valitaee samantyyppisiä naisia. Miehen ex on hyvin samannäköinen ja tyylinen brunette kuin itsekkin olen. Juuri oltiin sukujuhlissa ja kävi ilmi, että serkun exä ja nyxä olis voineet olla vaikka identtisiä kaksosia ulkonäöltään.
Joo, julkisuudestakin huomaa monen kohdalla.
Ajatelkaa vaikka Heikki Kinnusta. Eka oli Rose-Marie Precht ja seuraava Satu Silvo kuin kopio edellisestä nuorempana.
Onko Hjalliseksella ollut koskaan muunlaisia kuin pitkiä blondeja jne.?
Naapurin mieheltä lähti vaimo ja eikös siinä ollut tasan kahden viikon jälkeen uusi. Vanha oli kamuni ja luulin tätä toista naista pidemmän matkan takaa häneksi.
Niin samannäköinen hiusmallia myöten. Uskomatonta!
Mutta ei sukua, ajattelin jo, että joku sisko :D
Ymmärrän täysin miksi olet ex.